Kapteeni Picard aikoo
taas kerran lukea iltasadun.
Kapteeni. Ole hyvä.
Olipa kerran, kauan kauan sitten Kuningaskunta.
Kuningaskunta ei ollut mahtava tai suuri. Se oli juuri sopivan levyinen ja pituinen.
Kuningaskunnan Kuningas ei ollut armollinen saatikka oikeudenmukainen. Kuninkaan mukaan kenen tahansa omaisuus tai jopa elämä oli uhrattavissa Kuningaskunnan hyvinvoinnin, tasapainon sekä turvallisuuden hyväksi.
Vaikka Kuningas ei ollut armollinen saatikka oikeudenmukainen, hän piti huolta niistä, jotka olivat hänelle uskollisia. Ja ne, jotka olivat Kuninkaan suosiossa pitivät huolta niistä, jotka olivat uskollisia heille.
Ja niin syntyi pieni piiri, jossa jokainen piti huolta toisistaan.
Ja niin syntyi suuri piiri, jossa jokainen piti huolta pienemmästä piiristä.
Näin mentiin pitkän aikaa. Pieni, toisilleen uskollinen piiri piti huolta Kuninkaasta, koska hän piti huolta heistä. Ja suuri piiri piti huolta pienestä piiristä.
Eräänä päivänä Kuningaskuntaan ilmestyi Rahanlainaaja. Hänellä oli pieni pussi kultaa mukanaan. Pussistaan hän lainasi kultaa sitä tarvitsevalle.
Rahanlainaajalla oli myös ehtoja lainaamalleen kullalle. Ne olivat yksinkertaisia ehtoja. Hyvin perusteltuja sekä järkeviä ehtoja.
Esimerkiksi, jos Rahanlainaaja lainasi kultaa kirveen ostamiseen, hän omistaisi kirveen siihen asti kunnes koko velka olisi kuitattu. Ja mikäli kirveen ostaja, eli velallinen, ei kykenisi koko velkaansa hoitamaan, eli maksamaan lainaamansa kultaa sekä lainasta aiheutuvia kuluja eli korkoja, hän menettäisi kirveen Rahanlainaajalle.
Nämä olivat Rahanlainaajan ehdot ja ne olivat järkevät lainaehdot, koska ne suojelivat velanottajaa sekä lainoittajaa turhilta riskeiltä.
Ja niinpä Rahanlainaaja lainasi kultaa. Hän lainasi ja lainasi. Ja lainasi vähän lisää. Ja hänen lainansa mahdollistivat ällistyttäviä, jopa ennen kuulumattomia asioita Kuningaskunnassa.
Eräskin maanviljelijä oli Rahanlainaajalta lainaamallaan kullalla ostanut vapautensa lääninherralta. Eräs toinen oli ostanut palan maata. Yksi osti naapurikunnasta arvokkaan siitosorin.
Valitettavasti joskus, aina silloin tällöin, Rahanlainaajan taika ei toiminut. Ja tässä tapauksessa, ehtojen mukaisesti, velallinen menetti lainakullalla hankkimansa omaisuuden Rahanlainaajalle. Tämän lisäksi epäonnistunut velallinen joutui maksamaan jäljelle jääneen velan summan sekä "sijoituksen menetyksestä aiheutuneet kulut" eli korot. Tämä oli yksi Rahanlainaajan ehdoista.
Yleisimmät syyt Rahanlainaajan taian toimimattomuudelle oli laiskuus, huono sää, kehnot afäärit tai jopa suhdanteet.
Mutta usealle Rahanlainaajan taika toimi. Joillekin taika toimi jopa niin hyvin, että heistä tuntui siltä niinkuin olisivat velan takaisinmaksamisenkin jälkeen olleet velkaa Rahanlainaajalle. He olivat kiitollisia. He, joille Rahanlainaajan taika toimi, olivat vakuuttuneita. He olivat jopa niin vakuuttuneita, että kehottivat muitakin Kuningaskunnan asukkaita menemään Rahanlainaajan puheille.
Sana Rahanlainaajasta teoista kiiri jokaiseen Kuningaskunnan kolkkaan. Ja melkein kaikki halusivat osansa siitä, mitä Rahanlainaaja mahdollisti.
Ja niinpä Rahanlainaaja lainasi kultaa. Hän lainasi ja lainasi. Ja lainasi vähän lisää.
Eipä aikaakaan, kun "ryysyistä rikkauksiin" ponnistanut "Kuningaskunnan suurin hyväntekijä" eleli yltäkylläisyydessä kuin itse Kuningas.
Rahanlainaajalla oli maata, kartano, palvelijoita, karjaa sekä rikkauksia. Hänestä oli tullut Kuningaskunnan mahtavin sekä rikkain asukas.
Kaikki olivat sitä mieltä, ettei Kuningasta enää tarvita. Että Kuningas on köyhä sekä laiska. Ja että hänellä oli kehnot afäärit.
Kaikki olivat oikeassa.
Vaikka Kuningas oli korottanut veroja. Vaikka Kuningas oli kuinka myynyt maata, kartanoita sekä rikkauksia. Silti hän edelleenkin oli velkaa Rahanlainaajalle. Kuninkaasta oli tullut köyhä.
Kuningas ei voinut enää pitää huolta kaikista niistä, jotka olivat hänelle uskollisia. Ja niinpä pieni piiri, jossa jokainen piti huolta toisistaan, mureni.
Syntyi kaksi pientä piiriä, jossa jokainen piti huolta toisistaan. Toinen oli Kuninkaan ja toinen Rahanlainaajan.
Ja nyt suuri piiri joutui pitämään huolta kahdesta pienestä piiristä. Toinen oli Kuninkaan ja toinen Rahanlainaajan.
Suuren piirin jäsenet huomasivat ajautuneensa ahdinkoon. He huomasivat, ettei työstä saadulla palkalla tullut enää toimeen.
Suuren piirin jäsenet olivat sitä mieltä, etteivät voineet selviytyä veroista sekä lainanlyhennyksistä yhtä aikaa. Molemmat olivat kasvaneet liian suuriksi. Mutta mikäli he eivät maksaneet veroja Kuningas heitti heidät vankilaan. Mutta mikäli he eivät maksaneet lainanlyhennyksiä, he menettäisivät talonsa, maansa sekä työkalunsa.
Suuren piirin jäsenet olivat pikkuhiljaa pääsemässä sellaiseen johtopäätökseen, että Kuninkaan piriin oli lähdettävä. Olihan Kuningas köyhä sekä laiska. Jolla oli kehnot afäärit.
Eräänä päivänä, kun Kuningas maksoi Rahanlainaajalle lainanlyhennystään kultakolikolla, jossa oli leima Kuninkaan sinetistä, hän yhtäkkiä ymmärsi paljon.
Hän ymmärsi, että kultaa oli olemassa vain tietty määrä. Täsmälleen se määrä, jonka itse Kuningas oli sinetillään leimannut. Hän ymmärsi, että pikkuhiljaa koron avulla Rahanlainaaja oli "ansainnut" itselleen kaiken kullan, joissa Kuninkaan merkki oli. Kaikki se kulta, jonka Kuningas oli sulattanut ja leimannut sinetillään "Kuningaskunnan viralliseksi maksuvälineeksi" oli ajautunut Rahanlainaajan haltuun.
Kauhukseen Kuningas ymmärsi miten hän oli ajautunut myymään maansa, kartanonsa sekä rikkautensa.
Mikäli Kuningas kykeni lainansa takaisin maksamaan, eivät Kuningaskunnan asukkaat sitä voineet tehdä, ellei joku muu ottanut lisää lainaa Rahanlainaajalta. Ja tämä toimi myös toisinpäin. Kuninkaan niin kuin Kuningaskunnan asukkaiden velan takaisinmaksaminen oli täysin riippuvainen Rahanlainaajan halusta tehdä uusia lainoja.
Lainatusta kullasta maksettava korko aiheutti tämän ongelman. Korko maksettiin täsmälleen siitä samasta kultamäärästä, jonka Rahanlainaaja oli lainaamalla haltuunsa saanut ja sitten eteenpäin lainannut.
Rahanlainaaja siis huijasi kaikkia. Rahanlainaajan lainat hyödyttivät loppujen lopuksi vain ja ainoastaan häntä itseään. Kuningas ymmärsi, että juuri lainaehtojen avulla Rahanlainaaja oli "ansainnut" maat, kartanot, palvelijat sekä rikkaudet. Ja että juuri näiden ehtojen perusteella hän, itse Kuningas, oli ajautunut myymään maansa, kartanonsa sekä rikkautensa.
Mutta ennen kuin Kuningas ehti edes kertoa juolahduksestaan, vihaiset suuren piirin jäsenet kolkuttivat hänen linnansa portteja. Heiluttaen hiilihankoja sekä soihtuja. Huutaen "Olemme vihaisia!" Suuren piirin jäsenien mitta oli täynnä. Kuninkaan piirin oli lähdettävä. Ja niin se lähti.
Rahanlainaaja oli lainaehdoillaan valloittanut Kuningaskunnan.
Rahanlainaajasta oli tullut Kuningas, joka lainaehdoillaan hallitsi koko Kuningaskuntaa.
Sen pituinen se.
......
"Mitäs se Kapteeni oikein miettii?"
Meidän Rahanlainaajamme eivät tarvitse Kuningasta leimaamaan sinetillään rahoja. Meidän Rahanlainaajamme luovat lainaamansa rahan täysin itse!
Hyvää yötä, kultaseni. Hyvää yötä.
Voit hetken lukea Talousdemokratia Ry:n
4-sivuista lehtistä, mutta sitten valot pois ja nukkumaan.
