30.8.2010

Suomen (epä)virallinen työttömyysprosentti.

Työllisyyskatsaus, Heinäkuu 2010
Heinäkuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 514 600 työnhakijaa,
Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2010/07 - 2009/07

    Sukupuolet yhteensä. Ikäluokka: 15-64 -> 2 720 000

Lasketaan:  514 600 / 2 720 000 * 100 = ~18.9%
Eli Suomen (epä)virallinen työttömyysprosentti Heinäkuussa 2010 oli ~19%

Kasvua edelliseen (epä)viralliseen työttömyysprosenttiin 0.4%

Yksi asia tekee em. luvusta mielenkiintoisen:
Heinäkuussa 2010 Suomessa oli 15-64 vuotiasta työvoimaa 2 772 000 tyypin edestä. Kuukausi myöhemmin, Heinäkuussa, heitä oli 2 720 000. Erotusta 52 000.
Nooh. Ei tämä vielä mitään. Samana aikajaksona 15-74 vuotiaita "katosi" 49 000.
Eli (taas) noin 92 000 ihmistä "vuaan meni" jonnekkin.
Muistatko tämän?
Mihin ihmeeseen on viimeisen yhdeksän kuukauden aikana kadonnut rapiat 90.000 kappaletta 15-64 vuotiasta (työikäistä) hippiä? Kouluun, hautaan vai ulkomaille? Sillä eivät ne ainakaan töissä/työttömänä ole.
(Suomen (epä)virallinen työttömyysprosentti.)
Plus, miinus on yhtä kuin foliohattu.

:)

Kuluttajien uskolla on suuri merkitys

Suomelle huikea luku: ”Kansa on oikeassa”
...Sampo Pankin pääekonomisti Lauri Uotila kertoo Uudelle Suomelle, että pankki tullee nostamaan ennustettaan tämän vuoden bruttokansantuotteen kasvusta 3 prosentin paikkeille.
...
Nordea ennustaa 3,5 prosentin kasvua
...
”Suomen talous elpyy lähivuosina vaihtelevalla tempolla. Talous kasvaa lähiaikoina reippaasti edellisestä vuodesta, parhaimmillaan jopa yli 6 prosentin vauhtia. Ensi kesänä voidaan käväistä tilapäisesti jopa alle kahden prosentin, mutta keskimäärin talous kasvaa lähivuosina mukavasti”, Nordean ekonomisti Reijo Heiskanen sanoo.
...
"Hyvästi lama, talouden kasvu kiihtyy lisää"
...
OP-Pohjola ennustaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 2,6 prosenttia viime vuodesta, kun aiempi arvio oli 1,5 prosenttia. Ensi vuonna se arvioi kasvun olen tämän vuoden luokkaa eli 2,7 prosenttia, kun aiempi ennuste oli 2,5 prosenttia.

...
No mutta. Tämäpä vasta hienoa!
Mutta... miten Suomen BKT kasvaa?
Suomen talous elpyy lähivuosina vaihtelevalla tempolla. Talous kasvaa lähiaikoina reippaasti edellisestä vuodesta, parhaimmillaan jopa yli 6 prosentin vauhtia. Ensi kesänä voidaan käväistä tilapäisesti jopa alle kahden prosentin, mutta keskimäärin talous kasvaa lähivuosina mukavasti 
”Jos vaihtoehtona on valita, hyydyttääkö Euroopan keskuspankki velkamaiden kasvun vai pitääkö se rahapolitiikan liian kevyenä nopeammin kasvavissa maissa, voi ajatella sen toimivan pragmaattisesti ja valita jälkimmäisen vaihtoehdon. Emme muutenkaan usko, että Euroopan keskuspankki kiristää rahapolitiikkaa ennen ensi vuoden loppua”
Nordean pääekonomisti Martti Nyberg
Tänä vuonna kasvu on nettoviennin varassa. Ensi vuonna kotimainen kysyntä voimistuu ja arvioimme investointien kasvavan viisi prosenttia ja yksityisen kulutuksen kolme prosenttia. Samalla tuonti kasvaa nopeammin kuin vienti ja nettoviennin vaikutus pienenee.
OP-Pohjolan ekonomisti Timo Hirvonen
-On täysi syy uskoa, että vuoden päästä kansantalous on parempi ja työttömyys vähäisempää.
-Ja sitten vielä Newsweek-lehti rankkaa maailman parhaaksi, kyllä sekin joihinkin vaikuttaa, hän hymähtää.
-Se on tosi suuri tekijä, käyvätkö suomalaiset kaupassa ja käyttävätkö palveluita. Kuluttajien uskolla on suuri merkitys.

Sampo Pankin pääekonomisti Lauri Uotila
Nopea yhteenveto:
- Talous kasvaa vaihtelevalla tempolla mukavasti edellisistä vuosista.
- Mikäli euvostoliiton keskuspankki ei jatka euvostoliiton pankkijärjestelmän ylläpitämistä, niin koko korttitalo kaatuu. Silleen pragmaattisesti ajatellen.
- Kotimainen kysyntä voimistuu, koska ihmiset luottavat talouteensa ja ottavat lisää velkaa.
- Investoinnit kasvavat, koska ihmisillä on ostovoimaa (koska he ottivat velkaa).
- Tuonti ylittää viennin ja näin ollen Suomen kansalaisten on otettava lisää velkaa. Tai jos he eivät tee sitä vapaaehtoisesti niin sitten Valtio tekee sen heidän puolesta.
- On täysin uskosta kiinni, että kansantalouden tilanne paranee ja työttömyys alenee.
- Kuluttajien on kulutettava, vaikka sitten velaksi.
- Kuluttajien uskolla on suuri merkitys. (Tämä on niin hyvä!)

Herrat Uotila, Hirvonen ja Nyberg.
Ilmoittautua asiakkaaksi työ- ja elinkeinotoimistoon (työkkäriin) kulkematta lähtöruudun kautta.

Meksiko kieltää... auts! (foliohattu alkoi kiristämään.)

Mexico to ban payment in cash
...
If approved by the legislature, the legislation would not allow anyone to buy real estate in cash. Neither would it permit anyone to spend more than MXN 100,000 (USD 7,700) in cash on vehicles, boats, airplanes and luxury goods. 
...
Huono Suomennos:
...
Mikäli lainsäätäjät hyväksyvät, laki ei salli kenenkään ostaa kiinteistöjä käteisellä. Se ei myöskään salli kenenkään käyttää käteistä yli 100000 MXN (Mexican Peso) (~7.700 dollaria) ajoneuvojen, veneiden, lentokoneiden ja yleellisyystavaroiden ostamiseen.
...
Ei...

pysty...

kommentoimaan...

foliohattu...

kiristää...

27.8.2010

Yleisradio Oy / Rundradion Ab

Rohkea ehdotus: Pilkotaan Yle yhtiöiksi
Yleisradion hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo sanoo, että Yle voitaisiin tulevaisuudessa pilkkoa eri yhtiöiksi.
...
– Olisi helpompi valvoa, että Ylen tytäryhtiöt olisivat tehokkaita, koska niiden pitäisi tulla omillaan toimeen.

...
Ahaa!
Se YLE:llä sisäisesti siirrelty Aku Ankka ja/tai Mikki Hiiri raha olikin harjoittelua siihen, että se pilkotaan.
Itse YLE:stä tulee eräänlainen holdingyhtiö, joka kantaa laillistamonopolia. Ja jonka kautta "kulutetaan" veroilla kerättyjä rahoja (osittain)yksityisille osakeyhtiöille.

Tämä menee täysin käsikirjan mukaisesti.
Täydellistä. Hyvä hyvä.

Ponzi, Charles Ponzi.

"Lainamarginaalien on pakko nousta"
”Ne marginaalitasot, jotka nyt vallitsevat suomalaisissa asuntolainoissa ja talletuksissa, eivät tunnista lainkaan sitä kasvavaa taakkaa, jonka sääntely pankeille tuo. On ristiriitaista, että samalla kun me toimialana varoittelemme kasvavan säätelyn tuomista rasitteista, pidämme marginaaleja kestämättömän matalina”, Karhinen tuumii Arvopaperin haastattelussa.
Pankkijärjestelmä on ponzi-huijaus. Laillinen ja niin edelleen, mutta silti ponzi.
Herra Kanin mielestä on täysin käsittämätöntä, että kyseisen alan edustaja(t) voivat/saavat julkisesti valittaa, ettei heidän velkapyramidiponzihuijauksensa tuota tarpeeksi.

Täsmälleen sama asia kuin Charles Ponzi valittaisi, että hänen voittonsa ovat kestämättömän matalat.

Prkl!

Tnoot! Tnoot! (tää menis nyt tästä näin).

Summary, Fannie-Freddie "Autopsy", and European Bond Spreads
Paljon tekstiä. Ei jaksa Suomentaa. Tämä pisti silmään.
Suomeksi: Asunnonomistajat, prosentteina, joiden pääoma (asunnon arvo) on pienempi kuin asuntolaina.
Samasta aiheesta: CoreLogic: 11 Million U.S. Properties with Negative Equity in Q2
Suomeksi: Myöhässä olevat lainat per osavaltio.

Samasta aiheesta: Burning Down the House; New Home Sales Consensus 330K, Actual 276K, a Record Low; Nationwide, Zero New Homes Sold Above 750K
(Paljon asiaa, Ei jaksa Suomentaa)
Suomeksi: Uudet rakennusluvat.

Ja nyt kaikki yhdessä: kataklysminen imploosio!

Kataklysminen imploosio.

The Great Deleveraging Lie
...
Total credit market debt peaked at $52.9 trillion in the 1st quarter of 2009. It is currently at $52.1 trillion. The GREAT DE-LEVERAGING of the United States has chopped our total debt by 1.5%. 
...
During the Great Depression of the 1930′s Total Credit Market Debt as a % of GDP peaked at 260% of GDP. As of today, it stands at 360% of GDP.
...
After two years of supposed deleveraging, frugality and mass austerity, the balance is $13.5 trillion. Consumers have buckled down and have paid off 2.2% of their debts, it seems.

...
If consumer debt was $13.8 trillion at the end of 2008 and the banks have since written off 5.66% of that debt, total write-offs were $800 billion. If total consumer debt now sits at $13.5 trillion, then consumers have actually taken on $500 billion of additional debt since the end of 2008. The consumer hasn’t cut back at all. 
...
Huono Suomennos:
...
Koko luottomarkkinoiden velka oli suurimmillaan 52,9 biljoonaa dollaria vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä. Tällä hetkellä se on 52.1 biljoonaa dollaria. Ameriikan ihmemaan VALTAVA
VELANMAKSAMINEN leikkasi velkamme kokonaismäärää 1.5%
...
1930-luvulla Suuren Laman (Great Depression) aikana koko luottomarkkinoiden velka nousi huippuunsa 260% BKT:sta. Tänään, se on 360% BKT:sta.

...
Kahden vuoden oletetun velantakaisinmaksun, säästäväisyyden ja massiivisen niukkuuden jälkeen, saldo on 13.5 biljoonaa dollaria. Kuluttajat taipuivat ja maksoivat pois 2,2% veloistaan, siltä näyttäisi.
...
Jos kuluttajien velka oli vuoden 2008 lopussa 13.8 biljoonaa dollaria ja pankit ovat sittemmin antaneet anteeksi 5,66% tuosta velasta, lopullinen mitätöinti koski 800 miljardia dollaria. Jos kuluttajien velka on nyt 13.5 biljoonassa dollarissa, niin kuluttajat ovat ottaneet 500 miljardia dollaria lisää velkaa loppuvuoden 2008 jälkeen. Kuluttajat eivät ole supistaneet kuluttamistaan lainkaan.
...
Koko velkasaldo ja koostumus
Tämä koko homma on vasta alussa! Me olemmekin oikeasti vasta Taantumassa. Lama ei ole vielä edes alkanut.

Anteeksi Kapteeni Picard. Selitän.
Shadow Government Statistics - Money Supply Charts
Virallisen totuuden (tm) mukaan kierrossa oleva rahamäärä supistuu ~2% nopeudella. Epävirallisen totuuden mukaan 6%. Ei ole merkitystä kumpi on oikeassa, jonnekin rahaa katoaa ja paljon.
Jos se (raha) ei mene velkojen maksuun niin minne sitten? Kani on sitä mieltä että korkoihin.
Kani on sitä mieltä, että ameriikan ihmemaassa suurin osa velallisista maksaa lainaamastaan rahasta pelkät korot.
Ja jos näin on... tämä järjestelmäkriisi on vasta aluillaan.
Syy tähän on äärimmäisen yksinkertainen.
Pikakurssi velkapyramidiponzihuijauksesta:
Ennen kuin dollari voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin). Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen dollari on velkaa. Se tarkoittaa myös sitä, että pankkiin on palautettava enemmän rahaa kuin sieltä on saatu (tästä korot pitävät huolen), koska  pankit luovat tyhjästä vain-ja-ainoastaan lainattavan pääoman (ei korkoja). Näin ollen korot maksetaan toisen ja/tai omasta lainaamasta rahasta. Mikäli kukaan ei ota lainaa jälkeesi (siis jos olet ottanut lainaa) et voi maksaa velkaasi takaisin (korkoineen), koska kierrossa oleva rahamäärä ei kasva tai pysy samana.

Eli mitä enemmän velalliset maksavat pelkkiä korkoja, sitä syvemmäksi kasvaa kuilu kierossa olevan rahamäärän ja velan välillä. Ja sitä syvempi Lamasta tulee.

Enää ei taideta tarvita kuin uusi "Flash Crash" ja se on sitten siinä.  Ameriikan ihmemaan velkapyramidiponzihuijaus kaatuu kuin... öö... hmm.. ehkäpä kataklysminen imploosio kuvaa asiaa parhaiten.

Great Depression tulee näyttämään piknikiltä siihen verrattuna mitä on tulossa.

26.8.2010

Raimo Sailas on huolissaan. (On muuten hyvä otsikko!)

Raimo Sailas on huolissaan Kreikan korkotasojen noususta
– Niistä ottaisin esille sen, että Kreikan valtion lainojen korkotaso on viime päivinä noussut. Se heijastelee markkinoiden epäilyjä siitä, selviääkö Kreikka, Sailas arvioi keskiviikkona Kuopiossa, jossa hän osallistui alue- ja paikallishallintopäiville.
Voi sinua Raimo kulta.
Tämähän on täysin itsestään selvää. Miksi ihmeessä tästä pitäisi olla huolissaan. Kreikka ei tule maksamaan velkojaan takaisin. Se on yksinkertaisesti mahdotonta.
Kolme syytä:
- Ei ole mitenkään mahdollista korjata velasta johtuvaa ongelmaa ottamalla lisää velkaa.
- Julkinen sektori ja yksityinen sektori eivät voi lyhentää velkojaan yhtä aikaa. Jomman kumman annettava periksi ja mentävä konkurssiin.
- Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin).

Ainoa tapa miten-ja-kuinka Kreikka voi selvitä veloistaan on yksinkertaisesti kieltäytymällä maksamasta niitä.

Stlessitesti. (ei typo)

Näin paljon EU kaunisteli pankkien kuntoa
...
EU:n stressitestin olettamista luottotappioista ja arvonalennuksista koituisi pankeille EU:n tulkinnan mukaan 26 miljardin euron tappiot. OECD:n tutkimus päätyy yhtä suurilla arvonalennuksilla 165 miljardin euron tappioihin.
...
Ensin euvostoliitto teki "stressitestin" johon ei laskettu mukaan "marked to maturity" eli vapaasti suomennettuna "pidetään kypsymiseen asti" merkittyjä valtionvelkakirjoja.
Nyt OECD tekee "stressitestin" jossa lasketaan pankkien riskit PIIGS-maihin (Portugali, Irlanti, Italia, Kreikka ja Espanja).

Mitäs jos tehtäisiin stressitesti jossa laskettaisiin mukaan yksityisen sektorin (kotitaloudet, yritykset jne) velat?
Tai miten olisi jos stressitestissä otettaisiin huomioon se, että kaikki ovat velkaa kaikille: Europe's Web of Debt
Tai mitäs jos kerrottaisiin ihmisille, että kaikki raha on velkaa. Ja samalla selittettäisiin (tyynen rauhallisesti) että taloudellinen järjestelmä on käsittämättömän suuri velkapyramidiponzihuijaus. 

23.8.2010

Emmää ny oikkeen tierä.

CHART OF THE DAY: Here's The Trend Obama Is Fighting, If He Wants To Save American Manufacturing
Suomeksi: Ameriikan ihmemaan Teollisuuden työllisyys prosentteina kokonaistyöllisistä.
Yksi sana: konkurssi.
Mutta kuulemma valtio ei voi mennä konkurssiin. Noh. Mitä se sitten tekee? Degeneroituu Neofeodaaliseksi.

Nyt kun tarkemmin ajattelee niin ameriikan ihmemaa on aikasta taitavasti toteuttanut jokaisen kohdan "Road mapistä" Neofeodalismin.
1. Nykyistä pidemmät työurat
(401k)
2. Julkisen sektorin tuottavuuden kasvattaminen
(Eli sen yksityistäminen)
3. Talouskasvua vahvistavat uudistukset 

(Hohhoijaa. Mistähän aloittaisi? Glass–Steagall Act...)
4. Menosäästöt

(Ensisijaisesti sosiaalietuuksissa)
5. Veronkorotukset

(öö...ohi)
6. Korkojen nosto

(öö...ohi)
7. Offshoring

(kts. kuva yllä)
8. Tuonti ylittää viennin

(Ameriikan BKT, vaihtotase ja velka.)
9. Ammattiyhdistysliikkeiden alasajo.

(Onx ameriikassaki tällasii?)
10. Julkisen sektorin alasajo.

(Eli yksityistäminen)

(Uusliberaaliset opit eivät puoluekirjaa kaipaa. ja Globaali Neofeodalismi.)
Ottaen huomioon kulttuurin, yhteiskuntajärjestyksen ja muutaman muun ameriikan ihmemaalle tyypillisen asian kahdeksan kymmenestä on jo toteuttu (tavalla tai toisella). Enää puuttu kohdat 5 ja 6.

Herra Kani on sitä mieltä etteivät he tarvitse niitä: Thousands Crowd Atlanta Area Housing Authority For Section 8 WAITING LIST, Fights Break Out 
(Lue juttu, katso video ja ihmettele.)

Kumpi on (se) oikea ongelma: velka vai raha joka syntyy velkana?

At £4.8 Trillion In Total Debt Including Unfunded Liabilities, UK Debt Is Six Times More Than The Official Number
... According to the UK's Institute of Economic Affairs (IEA), the country's national debt is £4.8 trillion once state and public sector pension liabilities are included, or £78,000 for every person in the UK.
...
Huono Suomennos:
...UK:n taloudellisten asioiden laitoksen (IEA) mukaan, maan valtionvelka on 4.8 biljoonaa puntaa kun valtion ja julkisen sektorin eläkevastuut sisällytetään mukaan, tai 78000 puntaa jokaista henkilökohti UK:ssa.
...
Otetaanpas uusiksi:
CIA:n faktakirjan mukaan Englannissa (eli UK:ssa) oli vuonna 2009 kierrossa 5.3 biljoonaa punta ja samana vuonna sen ulkomainen bruttovelka (gross external debt) oli ~9 biljoonaa puntaa.
(UK eli Englanti.)
Ja kun mukaan lasketaan 1.4 biljoonaa julkisen sektorin eläkevastuita ja 2.7 biljoonaa valtion eläkevastuita saadaan yhteenlasketuksi luvuksi 13,1 biljoonaa puntaa sitä ihteään, eli velkaa.

Siinäpä Herra Cameronille työmaata valtiontalouden kuntoon saamiseksi menoja leikkaamalla (kiitti €tana): How can we re-think government to deliver more for less?

Mitähän tähän nyt sanoisi?
Jos harhaanjohtajien ja "asiantuntijoiden"  aivot on ensin täytetty paskalla, niin mitä sitä voidaan loppujen lopuksi saavan aikaiseksi? Paskaa.
Nyt olisi viimeinkin aika aloittaa ajattelemaan laatikon ulkopuolelta. Kumpi on (se) oikea ongelma: velka vai raha joka syntyy velkana?

Mutta onneksi on Kani!

Vihreiden Perustulomalli
Herra Kani haluaa lähettää terveisiä Vihreille: Ei toimi, koska nuo palkat (joista verot kerätään ja perustulo maksetaan) pitää ensin lainata pankista. Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin). Eli Velka = Ostovoima = Työpaikka.

Mutta onneksi on Kani! Ja Kanilla on idea!
Mitäs jos pyyhkäistäisiin kaikki verot pois ja jätettäisiin jäljelle vain-ja-ainoastaan arvonlisävero?
Joo!
Ja sitten, edellä mainitun lisäksi, tehtäisiin pieni asennemuutos perustuslakiin:
Valtio tulostaa omaa rahaa, jonka se kuluttaa kiertoon ostamalla kansalaisilta niitä palveluita joita he (kansalaiset) haluavat yhteisön (valtion) tuottavan.
Joo!
Sitten käytettäisiin ALV:tä "kierrättämään" rahaa takaisin talouteen esimerkiksi sosiaalietuuksina (perustulo jne.).
Taloutemme ei enää olisi "nollasummapeli". Työpaikka = Ostovoima = Työpaikka. Tai vaikka Perustulo = Ostovoima = Työpaikka.

FED ja deflaation riski.

Fed-pomo: Fed toimii, jos inflaation riski kasvaa
Jos deflaatio osoittautuu todelliseksi riskiksi, keskuspankki Fedin täytynee lisätä elvytystoimiaan. Näin kertoi eilen Fedin St. Lousin -johtaja James Bullard torstaina.
...
Herra Bullard kertoo niin kuin asiat ovat. Harvinaisen ystävällistä häneltä.

Jos FED ei olisi täyttänyt sen toissijaista tarkoitusta (eli pankkien pelastaminen), niin (velka)deflaatio olisi ongelma myös niille, jotka velkaa ovat antaneet/myöntäneet.

FED:n pelastusoperaatiosta johtuen (velka)deflaatio ei ole riski keskuspankin ja/tai (tiettyjen) pankkien kannalta katsottuna. Se on riski vain-ja-ainoastaan muille (yritykset, kunnat, yksityiset, jne.), jotka joutuvat keskenään taistelemaan supistuvasta rahamäärästä maksaakseen velkansa.

Koko euvostoliiton pankkijärjestelmä jatkaa elämistään pelkästään euvostoliiton keskuspankin toimittamalla likviditeetillä.

(Jatkoa tälle.)
How Many Times Can One Driver Fall Asleep At The Same Wheel (And Live)?
Paljon tekstiä. Ei jaksa Suomentaa. Tämä pisti silmään.
Suomeksi: Euvostoliiton keskuspankin rahoitus Espanjan pankkijärjestelmälle.

Samasta aiheesta: Spain banks tap ECB funding heavily in July
The country's banks borrowed 140 billion euros ($180 billion) from the European Central Bank in July, up from 136 billion in June, the data published on Friday showed.
...
Huono Suomennos:
Maan (Espanja) pankit lainasivat 140 miljardia euroa (180 miljardia dollaria) euvostoliiton keskuspankilta Heinäkuussa, kasvua Kesäkuun 136 miljardista, Perjantaina julkaistujen tietojen mukaan....
Ja jatkuu: Things In Spain So Good, Banks Borrow A Mere Record €140 Billion From ECB In July
...it is somewhat hilarious to think that an entire European country's banking system continues to subsist purely on the liquidity provided by the central bank: Spain continues to be locked out, joining Greece and likely Portugal in the biggest capital markets shut out in history as no matter what the National Lampoons Stress Tests (remember those?) indicate.
...
Huono  Suomennos:
On jokseenkin huvittavaa ajatella, että koko euvostoliiton pankkijärjestelmä jatkaa elämistään pelkästään euvostoliiton keskuspankin toimittamalla likviditeetillä: Espanja on edelleen lukittu ulos, liittyen Kreikan ja todennäköisesti Portugalin mukaan historian suurimpaan pääomamarkkinoiden sulkeutumiseen välittämättä siitä mitä huumorimieliset stressitestit (muistatko ne?) osoittivat.
...
Voiko tätä enään paremmin sanoa. 
koko euvostoliiton pankkijärjestelmä jatkaa elämistään pelkästään euvostoliiton keskuspankin toimittamalla likviditeetillä.

22.8.2010

Sitten lähdetään barrikaadeille ja mesotaan asian vierestä.

Hallituksen vuoden 2011 talousarvioesityksen tunnuslukuja ja katsaus suhdannenäkymiin
2010 budjetoitu 2011 esitys
Tulot* 39 144 milj. euroa 41 948 milj. euroa
Menot 52 482 milj. euroa 50 270 milj. euroa

Varsinainen alijäämä 13 338 milj. euroa 8 322 milj. euroa
*Ei sisällä kumulatiivisen ylijäämän käyttöä
Huono Suomennos (heh):
Vuonna 2010 tulot ovat ~39, menot ~52 ja alijäämä ~13 miljardia.
Vuonna 2011 tulot ovat ~41, menot 50 ja alijäämä ~8 miljardia.

Kaksi asiaa tulee mieleen.
Ensinnäkin, vuoden 2011 tulopuoli ei näytä oikealta. Se tulee olemaan 3-5 miljardia pienempi (kunhan arvailen).
Toiseksi, tämä vahvistaa Kanin epäilyt vuoden 2012 leikkauslistoista.

Sitten lähdetään barrikaadeille ja mesotaan asian vierestä.

Mitäs sitten tapahtuu kun elvytys lopetetaan?

(Jatkoa tälle.)
Jobs Crisis Grows As Greece Falters
...
Greece's gross domestic product contracted by 3.5% in the second quarter from a year earlier, hitting retailers hard and sending unemployment rates to above 12% of the work force, according to data released last week.
...
Huono Suomennos:
...
Kreikan bruttokansantuote supistui 3,5% toisella neljänneksellä vuoden takaisesta, iskien kovaa vähittäismyyjiä ja nostatti työttömyysasteen yli 12% työvoimasta, viime viikolla julkaistujen tietojen mukaan.
...
IMF arvioi, että työttömyysaste tulee kasvamaan vuoteen 2012 mennessä yli 14% . Mutta paikalliset asiantuntijat ovat sitä mieltä, että se (työttömyysaste) tulee kasvamaan 20% jopa tämän vuoden aikana.

Samaan aikaan Irlannissa: Live Register rises again as unemployment hits 13.7%
The number of people seeking employment assistance from the State continued to rise in July, with the Live Register jumping by 8,500 during the month and the unemployment rate rising to 13.7 per cent, its highest in 16 years.
...
Huono Suomennos:
Ihmisten määrä, jotka joutuvat hakemaan työttömyystukea valtiolta jatkoi nousuaan Heinäkuussa, Live Register (??) hyppäsi 8,500 viimeisen kuukauden aikana ja työttömyysaste nousi 13,7 prosentiin, korkeimmilleen 16 vuoteen.
...
Muutama kuukaisi sitten Espanjassa: Spain unemployment rate hits 20%
Spain's unemployment rate has hit 20% for the first time in nearly 13 years, official figures have shown.
...
Huono Suomennos:
Espanjan työttömyysaste nousi 20% ensimmäistä kertaa lähes 13 vuoteen, viralliset luvut osoittavat.
...
Portugali: Unemployment at highest level in three decades
According to the National Institute of Statistics, in 2009 unemployment reached the highest level in Portugal in the last three decades, rising to 9.5%.
Huono Suomennos:
Kansallisen Statistiikka Keskuksen (tilastokeskus) mukaan, vuonna 2009 Portugalin työttömyysaste saavutti korkeimman tason kuin koskaan aikaisemmin kolmeen vuosikymmeneen, kasvaen 9,5%
Jälkiruoaksi mielenkiintoinen kuva: Unemployment in Europe: it's not just Spain
Kanilla on oikeastaan enää yksi kysymys. Ja se liittyy tähän: Weber: EKP voi alkaa purkaa elvytystoimia Q1:llä
...
”Suurin osa exit-strategiakeskusteluista keskittynee vuoden ensimmäiselle neljännekselle. On selvää, että normalisointi on aloitettava uudestaan”, Weber totesi Bloombergin tv-haastattelussa.
...
Jos elvytyksellä saatiin työttömyysasteet kasvamaan, niin mitäs sitten tapahtuu kun elvytys lopetetaan?
(Tämähän on tietenkin kompakysymys!)

21.8.2010

Tämän viikon Facepalm palkinnon voittaja on!

(rumpujen pärinää)

Timothy Geithner
"Without such support, the risk is that future recessions could be more severe because the financial system would not have the capital to support mortgage lending on an adequate scale,"
Huono Suomennos:
"Ilman sellaista (valtion) tukea on vaarana, että tulevat laskukaudet voivat olla voimakkaampia, koska taloudellisessa järjestelmässä ei ole pääomaa tukea asunolainojen lainaamista sopivassa mittakaavassa,"

JEAN-LUC!

20.8.2010

Hienoa toimintaa keskuspankilta.

Vietnam Dong Slumps to Record Low as Adviser Warns of `Shock'
Vietnam’s currency dropped for a fourth straight day to a record low after an adviser to the Prime Minister said the country risks a foreign-currency liquidity ‘shock.’

The warning came after the central bank yesterday devalued the currency for a third time in the past year to boost exports and shore up the nation’s trade deficit that has nearly doubled in the seven months through July. 

...
Huono Suomennos:
Vietnamin valuutta laski jo neljättä päivää ennätyksellisen alhaiseksi sen jälkeen kun pääministerin neuvonantaja sanoi, että maa altistuu ulkomaanvaluuttan likvideetti "shokille".

Varoitus tuli sen jälkeen, kun keskuspankki devalvoi valuuttaa kolmannen kerran kuluvan vuoden aikana lisätäkseen vientiä ja tukeakseen kauppataseen alijäämää, joka on lähes kaksinkertaistunut seitsemän kuukauden aikana Heinäkuun ajan.
...
Mikäli valikoivalta dysleksialtani asian ymmärsin, niin keskuspankki alensi Vietnamin valuutan Dong:in "arvoa" kasvattaakseen vientiä ja pönkittääkseen kauppataseen alijäämää. Tukeakseen kauppataseen alijäämää?
Aika hyvä. :)
Mutta, mutta.
Mitä tapahtuu jos-ja-kun rahan "arvoa" alennetaan ilman, että kierrossa oleva rahamäärä kasvaa?
Saadaan aikaiseksi "häiriö" kyvyssä maksaa ulkomaanvelkaa (rahan "arvo" on alempi). Mieleeni tulee kovin elävästi Suomi, 90-luvun lama, Iiro "vain kuolleen ruumini yli" Viinanen ja Suuri Devalvaatio.
(Tosin on selvää, ettei Iiro yksikseen devalvaatiota hoitanut. Suomen (keskus)pankki sen loppujen lopuksi teki.)
Voip' olla, että Vietnamin taloudesta alkaa kohta-kohta tipahtelemaan negatiivisia uutisia.

Espanjan velka, Eurostat ja mielekiintoinen kriteeri.

Controlling The Uncontrollable: Spain's National Addiction To The Use Of "Dinero B"
Paljon asiaa. Paljon käppyröitä. Tämä pisti silmään:
...
What Spain's central, local and regional government does is take advantage of loopholes in Eurostat accounting regulations to generate debt that really is debt, but is not classified as such according to the Eurostat excess deficit criteria.
...
Huono Suomennos:
...
Espanjan keskus-, paikallinen- ja aluehallinto hyödyntävät porsaanreikiä Eurostatin kirjanpitosäädöksissä luodessaan velkaa, joka on oikeaa velkaa, mutta jota ei luokitella sellaiseksi Eurostatin liiallisen alijäämän kriteereissä.

...
Mitä-hä?  Luodaan velkaa, joka on oikeaa velkaa, mutta jota ei luokitella sellaiseksi, että se laskettaisiin kasvattavan alijäämää?
(Meniköhän tuo nyt ihan oikein?)

Hahhahaaaa! Eikääh!
 
LOL!
Aivan loistavaa!
Ja Kreikkalaiset antoivat väärää tietoa taloutensa tilasta... Bump!

Aivan mahtavaa! Juuri näin. Hienoa!

Kani on lukenut paljon. Kani osaa lukea. Mutta tämä oli jotain hyvin erikoislaatuista.

Pakistan ja rahankeräyssirkus
Pakistanissa on yllättävä vedenpaisumus ja mitä ilmeisimmin suuri hätä - ja Suomen yleisradion ajankohtaislähetyksissä meitä kansalaisia yritetään patistaa luovuttamaan vähäiset ruokarahamme pakistanilaisille. Samanlaista aktiivista rahakeräystoimintaa voitiin havaita Thaimaan rantoihin iskeneen tsunamin tekemän tuhon yhteydessä 2006. Yleisradio sai silloin rosvottua kymmeniä miljoonia meiltä suomalaisilta. Sama rahankeräyssirkus näyttää jälleen olevan alkamassa. Toisaalta kun huomio mitä me tiedämme rahasta, mitä se on ja miten kaikki uusia raha syntyy pankkeissa niin tämä herättää esittämään muutaman kysymyksen:

1. Onko Pakistanissa siis todellinen pulaa rahasta? Jos on niin miksi?
Samalla tiedämme että Pakistan käyttää miljardeja länsimaisiin - joten onko siis akuutti väitetty rahapula todellinen - vai poliittista teatteria?
Vastaus: pula on tekaistu ja näyttäisi siis olevan silkkaa politiikkaa ja ihmisten hämäämistä.

2. Koska kaikki raha syntyy pankeissa pelkillä kirjanpitovienneillä niin miksi ei Pakistan itse - tai Maailmanpankki tai vaikkapa YK voisi luoda tarvittavat rahat Pakistanin tarvitsemiin avustustarvikkeisin ja -lähetyksin muutamassa hetkessä?
Vastaus: Näin todellakin voitaisiin toimia eikä suomalaisilta siis ole mitään syytä pyydellä rahaa.
Aivan mahtavaa! Juuri näin. Hienoa!
Jean-Luc ja minä olemme samaa mieltä tästä tekstistä.
Eikä tämä todellakaan ole mitään vttuilua, koska näinhän tämä on!

Eikä tarvita kovinkaan kummoista päättelykykyä kun huomaa, että asia on todellakin näin.

19.8.2010

Malesia siirtyy kulta ja hopea rahakantaan.

Malaysian Province Moves To Gold And Silver-Based Currency In "Main Islamic Event Of The Last 100 Years"
...Malaysian government of Kelantan "said it was introducing a new monetary system featuring standardised gold and silver coins based on the traditional dinar and dirham coins once used by the Ottoman Empire."...
Huono Suomennos:
...Malesian Kelantanin hallitus "sanoi, että se tulee ottamaan käyttöön uuden rahajärjestelmän joka toimii standardisoiduilla kulta ja hopea kolikoilla ja tämä perustuu perinteiseen dinaaari ja dirhami kolikoille joita aikoinaan käytettiin Osmanien valtakunnassa."
...
Mielenkiintoista.
On olemassa kymmeniä syitä miksi yhdenkään maan ei pitäisi ottaa käyttöön harvinaisiin raaka-aineisiin perustuvaa rahajärjestelmää.
Kanilla tulee mieleen yksi (ehkäpä vähemmän mainittu) syy: säästäminen.
Huono esimerkki: Maassa asuu miljoona hippiä. Valtio laskee tavalla tai toisella liikenteeseen 2 kulta ja 5 hopea rahaa per kansalainen. Koska-kerta-kun jokainen rahajärjestelmä on pohjimmiltaan "nollasummapeli", niin mitä tapahtuu jos-ja-kun tuhat tyyppiä (miljoonasta) säästääkin rahansa?
Aivan!
Tulee Taantuma, joka pakottaa murtamaan standardisoinnin kulta ja hopea rahoissa, joka aiheuttaa taas "luottamuksen" menettämisen itse rahaan ja sen "arvoon" (= inflaatio), joka aiheuttaa laman.


Nykyisessä taloudellisessa järjestelmässä, joka kattaa yli 150 maata, ei ole liikkeellä yhtään FIAT-rahaa.
Kaikki raha on velkaa. Luottoa jos nyt näin voi sanoa. FIAT-rahassa ja velkarahassa on järjettömän suuri ero.
Velkaraha lainataan ja palautetaan takaisin korkojen kera. Tämä on ponzi.
FIAT-raha kulutetaan kiertoon työtä vastaan. Ja jos se jotenkin otetaan pois kierrosta niin verottamalla.

Velkaraha talous on ponzitalous, jonka ainoana tarkoituksena on nopeat voitot, hyväksikäyttö ja riisto. Kultakanta talous on rajoitettu talous, jossa kaikki palvelevat niitä joilla kulta on.
FIAT-raha talouden raja tulee vastaan demokratiassa (eli kansalaisten valistuneisuudessa. Mitä se nyt ikinä tarkoittaakin).

Islannin keskuspankki... anteeksi mitä?

Islanti laski ohjauskorkoa odotuksia enemmän
Islannin keskuspankki on pudottanut ohjauskorkonsa 7,00 prosenttiin aikaisemmasta 8,00 prosentista.
Mitä ihmettä?!
Lainataanpas itseä:
30.9.2008 Islannissa oli kierrossa (excel taulukko ja sieltä M3 Broad money) 1 425 993 Islannin kruunua. Olettaisin, että luku on ilmoitettu miljoonissa eli: 1 425 993 000 000 ISK.
Anteeksi mitä!
...kuinka voi olla mahdollista, että kolmensadantuhannen ihmisen maassa on kierrossa 1.4 biljoonaa (islannin) kruunua?
(
Islannin kansanäänestys... ja mutka matkassa. (Jatkuu!))
Koron laskussa ei ole mitään järkeä. Ellei tarkoituksena ole tahallisesti pitää Islannin rahan "arvo" alhaisena.

Ameriikan ihmemaan konkurssit ovat kasvussa (herran jestas, että on tylsä otsikko).

Going for broke
BANKRUPTCY filings rose 20% in the year to June 30th compared with the previous 12-month period,..
Ärsyttävän kehno Suomennos:
Konkurssien kirjaus nousi 20% kuluvan vuoden kesäkuun 30. verrattuna edellisen 12 kuukauden aikana,...


Mitäs ihmeellistä tässä on? Ei yhtään mitään. Täysin normaalia taloudelle, missä kaikki raha palautuu takaisin sinne mistä se tulikin: Pankkiin.

Kreikan säästötoimenpiteiden täysin oletettu lopputulos (melkein).

Tensions Rise in Greece as Austerity Measures Backfire
The austerity measures that were supposed to fix Greece's problems are dragging down the country's economy. Stores are closing, tax revenues are falling and unemployment has hit an unbelievable 70 percent in some places. Frustrated workers are threatening to strike back.
...
Huono Suomennos:
Säästötoimenpiteet, joiden oli tarkoitus korjata Kreikan ongelma, ovat vetämässä alas maan taloutta. Kaupat sulkevat, verotulot laskevat ja työttömyys on kasvanut joissakin paikoissa uskomattomaan 70 prosenttiin. Turhautuneet työntekijät uhkaavat iskeä takaisin.
...
No mitä muuta sitä lulee saavansa aikaiseksi kun-ja-jos säästötoimenpiteillä kerätyt rahat menevät (tod.näk.) kokonaisuudessaan julkisen velan hoitoon?

Jospa Kreikkalaiset viimeinkin ymmärtäsivät lakkoilla ja osoittaa mieltään itse aiheesta, eli rahan "syntymekanismista". Ihanaa lainata itseään:
Tässäpä pulma: Mitä saadaan aikaiseksi (yleis)lakolla jonka vaatimukset eivät kosketa itse ongelmaa eli rahan "syntymekanismia"?
Ei mitään.

(Mitä saadaan aikaiseksi lakolla jonka vaatimukset eivät kosketa itse ongelmaa?)
Samasta aiheesta: Greek Bonds Slump As Austerity Backfires, Country Enters "Death Spiral", And The Violent End Game Approaches
(Paljon tekstiä. Ei jaksa Suomentaa.)

18.8.2010

Pelikenttä.

60 euroa 12 h työpäivästä – näin Suomi teettää töitä
...
Taantuman myötä lähetettyjen työntekijöiden määrä ei ole vähentynyt, vaikka kotimaistakin työvoimaa olisi ollut saatavilla. Yritykset käyttävät halpatyövoimaa taloudellisesti hyväkseen.
...
Massatyöttömyydestä on vain se "hyöty", että samoista työpaikoista kilpailee yhä useampi kansalainen, joka tarkoittaa sitä että palkat alenevat. Mutta mitä tapahtuu, kun samalle "pelikentälle" otetaan "työperäisiä maahanmuuttajia"? Niinpä niin. Palkat alenevat entisestään.

Työperäisellä maahanmuutolla haetaan vain yhtä asiaa: palkkojen (yleistä) alentamista.

Parit viteot.

(1/4) Michael Hudson - Europe's Financial Class War Against Labor, Industry and ... 2010-06-16
(2/4) Michael Hudson - Europe's Financial Class War Against Labor, Industry and ... 2010-06-16
(3/4) Michael Hudson - Europe's Financial Class War Against Labor, Industry and ... 2010-06-16
(4/4) Michael Hudson - Europe's Financial Class War Against Labor, Industry and ... 2010-06-16
Kun Michael Hudson on oikeassa, hän on oikeassa.
(Sen jälkeen kun olet kuunnellut Herra Hudsonin haastattelun lue tämä: Suomi: Köyhien kurittamista vai muuta? Täydellistä!)
'Let's get real, the US is bankrupt'
State Owned Banks: Fixing the Economy by Ellen Hodgson Brown
CNBC Kyle Bass Interview (1/2)
CNBC Kyle Bass Interview (2/2)
Iran Set to Launch First Nuclear Reactor Next Week.com

17.8.2010

Kani haluaa tietää.

"Älkää ottako mallia Saksan Kurzarbeitista"
...
– Jostain paikasta irtisanotaan, mutta sitten taas toisaalle syntyy uusia työpaikkoja.
...
Herra Kanilla on Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Markku Lahtiselle kysymys: Miten ja kuinka toisaalle syntyy uusia työpaikkoja?

Ameriikan ihmemaan työttömyydestä.

Weekly Summary and Schedule, August 8th
Paljon tekstiä. Ei jaksa Suomentaa. Tämä pisti silmään.
Huonosti käännettynä: WWII jälkeisissä lamoissa menetettyjen työpaikkojen määrä prosentteina.
Punainen viiva tarkoittaa nykyistä järjestelmäkriisiä (lamaa).
Samasta aiheesta (ja samalta sivulta): Duration of Unemployment
Huonosti Suomennettuna: Työttömyyden kestoaika, prosentteina siivilityövoimasta, Heinäkuu 2010.
Pitkäaikaistyöttömyys (punainen viiva) näyttäisi olevan pienenpienessä pudotuksessa.
Jatketaan samasta aiheesta.
Shadow Government Statistics ylläpitää "vanhaan" (1994 lopetettuun) laskentatapaan perustuvaa statistiikkaa työttömyydestä.
Punainen käppyrä on "virallinen" työttömyys. Sininen on SGS:n "vanhaan" laskentatapaan perustuva.


Ja jälkiruoaksi: Outstanding Loans from the Federal Unemployment Account. Balances as of August 12, 2010 are:
Total $38,658,783,359.52
Eli kuinka monta dollaria eri osavaltiot ovat lainanneet työttömyyskorvauksien maksamiseen.
(ykköset.. kymmenet... sadat.äsh)
Montakos miljardia tuo onkaan?

:)

Saat lainaa, jos kykenet (hengittämällä) huurtamaan peilin.

Jenkkipankit höllensivät lainaehtojaan
Pankit höllensivät Yhdysvalloissa lainaehtojaan toisella vuosineljänneksellä, kertoo Yhdysvaltain keskuspankin Fedin neljännesvuosittainen selvitys pankkien soveltamista lainaehdoista, eli niin sanottu Senior Loan Officer Survey.
Jaa-has. 
Kanin mielestä ehtoja ei ole alennettu tarpeeksi. Sopiva lainaehto olisi "saat lainaa, jos kykenet (hengittämällä) huurtamaan peilin." Mikäli velkapyramidiponzihuijausta ei saada uudelleenkäynnistymään (alentamalla lainaehdot todella alhaiseksi) tulee työttömyys kasvamaan entisestään. Tämä taas aiheuttaa yli 40 vuotta velaksi eläneessä taloudessa velkadeflaation. Kaikki raha palaa takaisin sinne mistä se tulikin: pankkiin: Money Supply Charts
Ameriikan ihmemaan (sisäinen) talous on "kuivumassa" kokoon. Kuitenkin samaan aikaan ameriikan keskuspankki (t)ulostaa biljoonia dollareita ulkomaille.

Ameriikan keskuspankki on levitellyt "elvytys" dollareita ympäri maailmaa mm. valuutanvaihtosopimuksilla euvostoliiton keskuspankkeihin, sotateollisuuden (Military–industrial complex) kautta raaka-aineisiin, öljyyn ja muihin materiaaleihin sekä ns. Liian Suuria Kaatumaan -yritysten tukemiseen (näin niin kuin muutaman mainitakseni).

Valitettavasti Joe/Jane "Basic" Worker ei ole saanut näistä "elvytys" dollareista juuri mitään.

Ameriikan ihmemaan talous on stagflaatiossa. Tämä tulee päättymään Zimbabwen kaltaiseen hyperinflaatioon.

Ameriikan harhaanjohtajat voisivat laukaista tilanteen nollaamalla Joe/Jane "Basic" Worker:n velat. Mutta tämä ei tule tapahtumaan. Pääsyy velkojen anteeksiantamattomuudelle on New Deal:n ideoiden (eläkkeet, sosiaaliturva, työttömyysturva jne.) ja Bretton Woods järjestelmän (ns. dollari hegemonia) tuhoaminen ja kuoppaaminen mahdottomana, kalliina sekä "epäonnistuneena kokeena" ihmiskunnan historiassa.

Ainiin! Melkein unohtui.
Herra Kani on sitä mieltä, että ameriikan ihmemaan hyperinflaatio lähtee käyntiin vasta sitten kun keskuspankkikartelli niin päättää. Milloin tämä taas tapahtuu? Ei voi tietää, mutta Kani on varma että siitä annetaan merkki.

Ameriikan BKT, vaihtotase ja velka.

CIA:n faktakirjan mukaan vuonna 2009 ameriikan BKT viiletti tuossa ~14 biljoonan dollarin tietämillä. Ja se (BKT) koostuu ~70%:sti dollarin siirtämisestä vasemmasta kädestä oikeaan.

Tämän lisäksi ameriikan ihmemaa on nähnyt viimeisen ylijäämäisen vaihtotaseen vuonna 1975 ja sen jälkeen ollut joka vuosi alijäämäinen.
Sama asia eri käppyrä:
Vanha kuva, mutta ei se kuudessa vuodessa ole paremmaksi muuttunut. Ilmeisesti vuoden 2010 kesäkuussa vienti oli 140 miljardin ja tuonti ~200 miljardin dollarin paikkeilla eli ikävästi alijäämäinen.

US National Debt Clock : Real Time
Velkaa ~54 biljoonaa josta maksetaan korkoja 1.9 biljoonan edestä.

On olemassa kaksi syytä miksi ameriikan ihmemaan annetaan jatkaa tätä "pelleilyä":
- Dollari on maailman reservi valuutta (= keskuspankkikartelli).
- Ameriikan ihmemaan imperiumi (ydinaseet, sotilastukikohdat, armeija jne.)

16.8.2010

Miksi otsikoiden keksiminen on niin vaikeaa?

Bank Profits a sign of economic sickness, not health
The record $6 billion profit that the Commonwealth Bank is expected to announce today is a sign of an economy that has been taken over by Ponzi finance. Fundamentally, banks make money by creating debt, and the amount of debt we’ve been enticed into taking on is the sign of a sick economy rather than a healthy one.
...
When the crisis really hits,  both workers and capitalists suffer as bank income goes through the roof—leading to a Depression.
...
Hirvittävän kehno Suomennos:
Commonwealth pankin oletetaan tänään ilmoittavan ennätyksellisestä 6 miljardin dollarin voitoista, tämä on merkki taloudesta joka on ajautunut ponzi rahoituksen haltuun. Pohjimmiltaan pankit tekevät rahaa luomalla velkaa, ja se määrä velkaa joka meidät on houkuteltu ottamaan, ei ole merkki terveestä vaan pikemminkin sairaasta taloudesta.
... 
Kun kriisi todella iskee, niin työtekijät kuin kapitalistit kärsivät samaan aikaan kun pankkien tulot menevät katosta läpi - aiheuttaen Laman.
...
Kun Steven Keen on oikeassa, Hän on oikeassa.

Visuaalinen opas.

WallStats - Death and Taxes & Taxes
A visual guide to where your federal tax dollars go.
Ärsyttävän huono Suomennos:
Visuaalinen opas minne liittovaltiolle maksamasi vero dollarit menevät.
Mielenkiintoinen kuva.
Missä on vastaava Suomesta? Missä?!

Julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta eli BKT:sta.

Vuonna 2009 Julkisten menojen osuus BKT:sta oli 55,6 %. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna 4.5%.


Seuraava tyyppi, joka suhteuttaa valtionvelkaa bruttokansantuotteeseen saa Herra Kanin puolesta ilmoittautua asiakkaaksi työ- ja elinkeinotoimistoon (työkkäriin) kulkematta lähtöruudun kautta.

15.8.2010

Politiikkasimulointeja julkisen talouden vahvistamisesta Suomessa.

(löytyi €tanan kautta)
BoF Online 7/2010: Politiikkasimulointeja julkisen talouden vahvistamisesta Suomessa

Äijät tekevät Politiikkasimulointeja julkisen talouden vahvistamisesta Suomessa ja käyttävät siihen DSGE -mallia.

Mielenkiintoinen paperi, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Tähän on olemassa kaksi syytä.
- Dynaamisen Stokastisen Yleisen Tasapainon (Dynamic Stochastic General Equilibrium) mallissa vapaan markkinatalouden (= pääoman, tavaroiden ja/tai palveluiden vapaa/rajaton liikkuminen)  "prosessia" käsitellään ikään kuin se olisi aina tasapainossa. Vapaa markkinatalous ei ole koskaan tasapainossa. Täsmälleen niin kuin "tutkijat" itsekin toteavat: "Finanssikriisi oli ulkopuolinen talouden häiriö, jota taloudenpitäjät eivät olleet luonnollisesti voineet ennakoida eivätkä ottaa huomioon."
Bump!
- Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin). Näin ollen "Julkisen talouden tasapainon vahvistaminen 1,5 mrd. eurolla vuosittain viiden vuoden aikana, yhteensä siis 7,5 mrd. eurolla" ei yksinkertaisesti voi toimia. Tähän on olemassa äärimmäisen yksinkertainen syy: Samaan aikaan Suomen valtio tod.näk. ottaa velkaa 8-10 miljardia euroa per vuosi. Tämä tarkoittaa sitä, että viiden vuoden päästä valtion velan korkomenot syövät aikaan saadun säästön.
Bump!

Maksettiinko heille tuosta "tutkimuksesta"?

Tämän viikon Facepalm palkinnon voittaja on!

(rumpujen pärinää)
Timothy Geithner

“Importantly, that means banks will have the opportunity to meet these new requirements in part through future earnings and that will help protect the recovery currently under way,”
Huono Suomennos:
"Tärkeintä, se merkitsee sitä, että pankeilla on mahdollisuus kohdata nämä uudet vaatimukset osittain tulevien tulojen kautta ja tämä auttaa suojaamaan parhaillaan käynnissä olevaan elpymistä"

JEAN-LUC!

Aah! Komentaja William T. Riker. Hienoa, että pääsit mukaan...
Olen täsmälleen samaa mieltä.

14.8.2010

Lama by Eläke!

Hidas lama
Seuraavien 10 vuoden aikana tapahtuva työvoiman supistuminen (n. 5%-yksikköä) aiheuttaa suurin piirtein yhtä suuren työllisten määrän laskun kuin vasta päättynyt lama. Tästä "itsenäisyyden ajan pahimmasta" lamasta seurasi nykyinen, suurimmillaan yli 10 miljardin euron suuruinen budjettivaje, joka yleisesti mielletään Kataisen mainitseman leikkaustarpeen pääsyyksi. Tulossa on kuitenkin vastaavan kokoinen, vaikkakin hitaasti etenevä "lama", joka aiheutuu siitä, että suomalaisia poistuu työelämästä enemmän kuin heitä siihen tulee. Sopeutustoimilla pitäisi varautua tästä aiheutuvaan verotulojen laskuun ja menojen kasvuun.

Valitettavasti vaikeudet eivät lopu vuonna 2020. Väestön ikääntymisestä aiheutuvasta "lamasta" ei nimittäin toivuta, sillä työvoiman supistuminen jatkuu hieman hitaampana koko seuraavankin vuosikymmenen. Kaiken kaikkiaan Suomen työikäisen väestön osuus laskee lähes 8 %-yksikköä, kun se EU:ssa laskee alle 5 %-yksikköä. Tästä syystä valtiovarainministeriössä varmaankin ajatellaan, että Suomen julkisen talouden pitää olla EU:n parhaimmassa kunnossa.
Samasta aiheesta, mutta rapakon takaa: Happy Birthday, Social Security: Now Here's 22 Scary Facts About America's Pension Crisis
As the first of the 80 million Baby Boomers have begun to retire, it has become increasingly apparent that the United States is facing a pension crisis of unprecedented magnitude.  State and local government pension plans are woefully underfunded, dozens of large corporate pension plans either have collapsed or are on the verge of collapsing, Social Security is a complete and total financial disaster and about half of all Americans essentially have nothing saved up for retirement.
...
Huono Suomennos:
Kun ensimmäiset 80 miljoonaa Suuren ikäluokan edustajaa ovat alkaneet siirtymään eläkkeelle, on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että ameriikan ihmemaalla on edessään ennennäkemättömän laaja eläkekriisi. Valtion ja osavaltioiden eläkejärjestelyt ovat valitettavan alirahoitettuja, kymmenien suuryritysten eläkejärjestelyt ovat joko romahtaneet tai sen partaalla, sosiaaliturva on täydellisesti ja kokonaisuudessaan taloudellinen katastrofi ja noin puolella kaikista ameriikkalaisista on jotain säästettynä eläkkeelle jääntiä varten.
...
Ja tästä jälkiruuaksi 22 pelottavaa faktaa ameriikan eläkekriisistä.

Herra Kani on ihmeissään.  Kuka tahansa kykenee laskemaan, ettei nykyinen eläkejärjestelmämme voi yksinkertaisesti toimia. Ja kuitenkin täsmälleen samankaltainen eläkejärjestelmä on implementoitu... ties kuinka moneen maahan. Ja ne ovat kaikki kaatumassa. Miksi?
Siksi koska eläkejärjestelmämme on pohjimmiltaan ponzi!
Eläkepotin suuruus johtuu osaltaan siitä, paljonko on maksajia. Tämä on riippuvainen, kuinka paljon on työiässä olevia maksajia, ja toisaalta siitä, kuinka paljon on eläkeläisiä.
Suomeksi: 1/4 osaa maksettavista eläkkeistä tulee rahastoista. Loput maksavat ne jotka ovat n.y.t tänään töissä!

Mietitäänpäs tätä hetki.
Ennen kuin euro/dollari/jne. voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin).
Rahaa ei ole olemassa ennen kuin joku menee ja lainaa sen pankista. Korot pitävät huolen siitä, että pankkiin täytyy palauttaa enemmän rahaa kuin sieltä on saatu. Tämä taas tarkoittaa sitä, että korot maksetaan joko omasta tai toisen lainaamasta rahasta. Ja kaikki tämä tarkoittaa sitä, ettei yksikään velallinen voi maksaa pankilta lainaamaansa rahaa (korkoineen) takaisin, ellei joku muu ole lainannut hänen jälkeensä.
Velka = Ostovoima = Työpaikka.
Joskus kaaauuuuaaaan sitten suurin osa Suomen työvoimasta oli töissä vientiteollisuudessa. Tämä ei ole pitänyt paikansa enää pitkään aikaan. Pääasiallinen syy tähän on offshoring toiminnassa. Tuottavat työpaikat on siiretty/viedään ulkomaille. Tarkoittaa vain sitä, että edelliset nousukaudet ovat perustuneet velalle. Tällä tavoin taloutemme on pyörinyt yli kaksikymmentä vuotta.
Inflaatio
Ennen euroon liittymistä Suomen (keskus)pankin inflaatiotavoite oli 2-3%. Euvostoliiton keskuspankki on sitoutunut noin 2% inflaatioon 2-5 vuoden aikajänteellä. Tarkoittaa sitä, että rahan "arvo" laskee ~50% hieman alta 20 vuodessa.

Lasketaan:
Mikäli Suomi ei saa ulkomailta "velatonta rahaa" viemällä tavaraa niin maan prkeleesti, tulee velkapyramidiponzihuijaus kuivumaan kokoon ja kaikki raha "imeytyy" takaisin sinne mistä se tulikin: Pankkiin. 
+
Mikäli julkinen ja/tai yksityinen velkaantuminen ei jatku, tai jopa kasva, juuri kukaan ei tule olemaan töissä. Ja kaikki raha "imeytyy" takaisin sinne mistä se tulikin: Pankkiin.  
+ 
Inflaation takia rahastoilla voidaan pyyhkiä pyllyä. Hieno idea, mutta väärä taloudellinen järjestelmä.  
= 
Hevletin suuri vero- ja velkataakka, joka vie loputkin rippeet mahdollisesta "kilpailukyvystä" globaaleilla markkinoilla.

Patti, shakki ja matti-teppo. Lama by Eläke! Ja kaiken syynä on rahan "syntymekanismi".
Hahhahaaaa! Eikääh!


 

Asiasta puuhun...

(Kani ei löytänyt juttuja. Kanilla on tylsää. Kani leikkii tehosekoittimella.)

Holokaustin opetuksesta tuli määräys opetussuunnitelmiin
Opetushallitus on lisännyt valtakunnallisiin opetussuunnitelmien perusteisiin määräykset holokaustin eli juutalaisten joukkotuhon opetuksesta. Uudet lisäykset koskevat peruskoulussa elämänkatsomustietoa ja historiaa, lukiossa myös filosofiaa.
...

Holokaustimääräysten taustalla onkin Suomen pyrkimys päästä jäseneksi Ruotsin ulkoministerin kymmenen vuotta sitten perustamaan Holocaust Task Force –järjestöön, joka edistää holokaustin muistamista ja opetusta kaikkialla maailmassa. Siinä on nyt 27 jäsenmaata.
...
Jaa-has.

Herra Kani haluaisi esittää kaksi kysymystä.
Ensin pieni alustus:
1900-luvun alun Euroopassa Juutalaiseksi "ohjelmoitujen" tyyppien määrä oli pikkaisen alta 9 miljoonaa. Koko maailmassa heitä oli noin 11 miljoonaa. Suurimmat "keskittymät" olivat Neuvostoliitossa 3.8 miljoonaa ja Puolassa 1.3 miljoonaa. Tämä siis 1900-luvun alussa.
Olipas hieno alustus.
Eteenpäin!
Ensimmäinen kysymys.  Wikipedian mukaan holokaustissa tapettiin noin 3 miljoonaa Puolan Juutalaista. Minkälainen porukka kolminkertaistaa väkimääränsä noin 40 vuodessa?
Toinen kysymys. 1900-luvun alussa koko maailmassa oli 11 miljoonaa Juutalaista. Holokaustin aikana (noin 1940-1945) heitä murhattiin ~8.8 miljoonan edestä. Vuonna 2005 heitä (Juutalaisia) oli maailmassa ~15 miljoonan tyypin edestä. Ottaen huomioon heidän levinneisyyden ja määrän, niin minkälainen porukka viisinkertaistaa väkimääränsä 60 vuodessa?

P.s
Uskonto on "ohjelma". Kristinuskoon kasvatetut ovat täsmälleen samalla tavalla "ohjelmoituja" kuin Muslimit, Juutalaiset ja [Insert Religion] .  Kultuuri ei eroa tästä millään tavalla. Sama asia eri paketissa.

EDIT:
Herra Kani on sitä mieltä, että jos Suomen opetussuunnitelmien perusteisiin täytyy lisätä juutalaisten joukkotuhon opetukset (mitä ne nyt ikinä ovatkaan?). Niin saman syssyyn pitää lisätä Ameriikan imperiumin sekaantumiset (väliintulot) yli 70 kansakunnan asioihin Toisen Maailman Sodan jälkeen.

10.8.2010

Ohhoh.

Iran Retaliates Against Sanctions: To Drop All Trade In "Filthy" Euro, Dollar
Iranin ensimmäinen varapresidentti Mohammad Reza Rahimi (onko niillä toinenkin?):
"We are going to remove dollar and euro from our foreign currency basket and replace them with (Iranian) rial and all other currencies of the countries which accept to cooperate with us. These currencies are filthy and we will no longer sell our oil in dollar and euro."
Huono Suomennos:
"Me aiomme poistaa dollarin ja euron ulkomaisesta valuuttakorista ja korvata ne (Iranin) rial:lla ja muiden maiden valuutoilla jotka suostuvat yhteistyöhön kanssamme. Nämä valuutat ovat likaisia ja emme tule enään myymään öljyä dollareissa tai euroissa."
No mutta oho!

Jos muistini pelaa oikein, niin taisi Saddam Hussein uhata tekevänsä saman tempun. Ja lopputuloksen me tiedämmekin.

8.8.2010

Se on kaunis.

Miksi Suomi pelkää velkaa?

JuhaH.
Vaadin Taloussanomiin lisää Soili Semkinan kaltaisia kirjoittajia! Kylläpä kesätyöntekijä? kirjoitti tärkeän jutun. (Ehdotan Vuoden julkisen tiedon -julkistamispalkintoa)
Anonyymi
Erinomainen laajaan kansainväliseen aineistoon ja suomalaisten asiantuntijoiden haastatteluun perustuva artikkeli toimittaja Semkinalta. Tällaista talousjournalisia Taloussanomat ja Suomi tarvitsee.
Kupla-Uuno on tymä, T. Romari
Siinäpä talouden oppitunti kaikille niille, jotka eivät muuta tee kuin päivät pitkät raakkuu täällä kuinka Jykä vie Suomen velkavankeuteen ja kuinka tyhmää on valtion tasapainottaa talouttaan velanotolla.
Kani nostaa hattua artikkelin kirjoittajalle Soili Semkinalle. Paras propaganda pläjäys, mitä pitkään aikaan on nähty.

Se on kaunis. (Siis tuo artikkeli.)

P.s
- Suomen BKT koostuu 50-60%:sti euron siirtelystä vasemmasta kädestä oikeaan.
- Maksetaanko julkinen velka BKT:llä vaiko "verotuloilla"?
- Kummasta maksetaan korkoja: netto- vai bruttovelasta?
- Milloin omaisuuden "arvo" reaalisoituu?
- Valtio (yhteisö, jonka jäsen olet) lainaa pankista yhden euron 20% korolla. Mistä ja/tai kenen taskusta korot kerätään?
- Voiko julkinen sektori ja yksityinen sektori lyhentää velkojaan yhtä aikaa?
- Nostaako julkisen velan määrä veroastetta?

5.8.2010

Kiinan, kiina, aniiK... Kanii.

Andy Xie on China’s Empty Apartments
...
And as the prices of new apartments soar — in Shanghai, for instance, they often exceed $200,000, while the average disposable income is about $4,000 a year
...
How many flats in China are sitting empty? The media recently floated a story — denied by power companies — that 64.5 million urban electricity meters registered zero consumption over a recent, six-month period. That led to a theory that China has enough empty apartments to house 200 million people….
...
Huono Suomennos:
Ja samaan aikaan kun huoneistojen hinnat kohoavat rajusti - esimerkiksi Sanghaissa ne yleensä ylittävät 200.00 dollaria, kuitenkin samaan aikaan käytettävissä olevat tulot ovat siinä 4.000 dollaria vuodessa.
...
Kuinka monta asuntoa makaa tyhjänä? Vähän aikaa sitten viestintävälineet kertoivat tarinaa - jonka energiayhtiöt kiistivät - että 64.5 miljoonaa kaupunkisähkömetriä (mitä hevl..?) rekisteröi nolla kulutusta viimeisen kuuden kuukauden aikana. Joka johti teoriaan siitä, että Kiinalla on valmiina asuntoja 200 miljoonalle ihmiselle...
...
Samasta aiheesta: China Tests to Check Risk of Cash Crunch Among Developers
China’s stress tests of banks will assess the risk that a possible slump in property prices may strain developers’ finances and cause homebuyers to default, a person with knowledge of the matter said.

The banking regulator told lenders to include worst-case scenarios of prices dropping 50 percent to 60 percent in cities where they have risen excessively, ...
Huono Suomennos:
Kiinan pankkien stressitestit arvioivat riskiä mahdollisen kiinteistöjen hintojen romahduksen varalta, joka voisi rasittaa rakennuttajien taloutta ja aiheuttaa kodinostajien konkurssin, sanoi henkilö jolla oli asiasta tietoa.

Pankkisäätelijät kertoivat lainaajille, että niiden täytyy sisällyttää pahin mahdollinen skenaario 50 - 60 prosentin hintojen romahdus kaupungeissa joissa ne (hinnat) ovat nousseet ylettömästi, ...
Ja jatkuu: Chinese Banking Stress Test Assumptions Imply Chinese Real Estate May Be Overvalued By As Much As 60%
...
Needless to say the "recoupling" that will occur once investors finally peek behind the books of largely insolvent Chinese books, will blow up the economies of Australia and New Zealand,..
Aivan käsittämätön Suomennos:
....
Tarpeetonta sanoa, että "toipuminen" joka tulee tapahtumaan sinä hetkenä kun sijoittajat viimeinkin vilkaisevat tilejänsä suurimmalta osin maksukyvyttömältä Kiinalta, tulee tuhoamaan australian ja Uuden seelannin taloudet,...
Lyhyesti: Jos-ja-kun Kiinassa yleisimmän asuntolainan takaisinmaksuaika on 60-70 vuotta, voimme olla varmoja, että sitten kun Kiinan asuntokupla räjähtää, se tulee viemään mukanaan muitakin. Eihän Kiinan keskuspankki tätä taloudellistavetypommia ole voinut täysin yksin virittää. Hyvä ponzi ei toimi ilman ilman henkilökohtaista luottamusta sen markkinoijaan.

Herra Kani lähettää terveisiä Kiinan harhaanjohtajille: Niistä keskuspankin kavereista tulee oivia syntipukkeja. Ja jopa täysin todistettavasti.

Tämän viikon Facepalm palkinnon voittaja on!

(rumpujen pärinää)
Kalle Isokallio
"Sixten Korkmania ja Raimo Sailasta lukuun ottamatta meillä ei ole yhtään ekonomistia, joka ymmärtäisi missä mennään."

JEAN-LUC!

Espanjan tilanne on selvä.

Do The Latest European Bank Lending Numbers Reveal A Major Headache Looming For The ECB?

Espanjan pankkien kotitalouksille myöntämät asuntolainat


Espanjan pankkien lainat kotitalouksille

Suomeksi: Espanjan velkapyramidiponzihuijaus on rikki. Loppu, Slutt, Fini, Schluss. Game Over.
Nyt kun tämä (em.) yhdistetään työttömyyteen, pankkien (tuleviin) konkursseihin, säästötoimenpiteisiin niin tilanne Espanjan kohdalta on selvä: Syvä lama.

Nyt seurataankin mielenkiinnolla, että mitä seuraavaksi? Julkisen sektorin yksityistäminen sekä myyminen. Tai jotain jopa vielä yllättävämpää? Veriset mellakat tai jopa ero euvostoliitosta?

Suomen (epä)virallinen työttömyysprosentti.

Työllisyyskatsaus, Kesäkuu 2010
Kesäkuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 513 400 työnhakijaa...
Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2010/06 - 2009/06
Sukupuolet yhteensä. Ikäluokka: 15-64 -> 2 772 000
Lasketaan:  513 400 / 2 772 000 * 100 = ~18.5%
Eli Suomen (epä)virallinen työttömyysprosentti Kesäkuussa 2010 oli 18.5%

Kolme asiaa tekevät em. luvusta mielenkiintoisen.
1. 2009 Joulukuusta lähtien 15-64 vuotiaiden työikäisten määrä on kasvanut ~188000 tyypillä. (vertaa tätä ja tätä)
2. Samaan aikaan rakennetyöttömyys (hitto mitä uuskieltä) on ollut kasvussa. Joulukuusta 2009 lähtien yli vuoden työttöminä olleiden määrä kasvoi ~7600 ja yli 16kk ~5200 tyypillä.
3. Palkansaajien määrä kasvoi 2009 IV vuosineljänneksen ja 2010 II vuosineljänneksen välillä ~88000 hipillä.

Mihin ihmeeseen on viimeisen yhdeksän kuukauden aikana kadonnut rapiat 90.000 kappaletta 15-64 vuotiasta (työikäistä) hippiä? Kouluun, hautaan vai ulkomaille? Sillä eivät ne ainakaan töissä/työttömänä ole.