29.12.2011

Me kaikki olemme velkaorjia

Tässä se on: Euroopan oudoin pörssiosake
...
Se ei ole yllättävää, että Kreikan ja Belgian keskuspankit ovat osakeyhtiöitä. Niin on suurin osa maailman muistakin keskuspankeista. Samoin suuri osa muistakin keskuspankeista on alun perin yksityisiä yhtiöitä, lähinnä liikepankkien keskenään perustamia pankkien pankkeja.
...
Niinpä niin. Esimerkiksi Kansainvälinen järjestelypankki (BIS), tuttavallisemmin "keskuspankkien keskuspankki", on juuri tällainen. Kansainvälinen osakeyhtiö, joka ei ole vastuuvelvollinen yhdellekään kansalliselle hallitukselle.

Loppujen lopuksi, kun kuoritaan strösselit ja kermavaahdot päältä, keskuspankkikartellin toimintaperiaate menee näin:
BIS hallitsee keskuspankkeja. Se on "keskuspankkien keskuspankki".
Kaikki keskuspankit ovat kartellissa keskenään. Ne tekevät saumatonta yhteistyötä uskonnosta, yhteiskuntajärjestyksestä tai ihonväristä riippumatta. Keskuspankit hallitsevat paikallisia pankkeja.
Kaikki paikalliset pankit ovat kartellissa keskenään, koska niiden vakavaraisuusvaatimus on sama (BASEL -säännöstö).
Vakavaraisuusvaatimusta nostetaan tai lasketaan BIS:n suosituksien perusteella.
Se joka hallitsee vakavaraisuusvaatimusta, hallitsee lainaamista ja näin ollen itse rahaa.
Se joka hallitsee rahaa, hallitsee valtiota.
Suomen (keskus)pankki, euvostoliiton keskuspankki ja yli 150 muun maan vastaavat ovat "itsenäisiä".
Yhteinen raha ja itsenäiset keskuspankit tarpeen
EKP:n erillisyys muusta päätöksentekojärjestelmästä, sen itsenäisyys, on tärkeää myös siksi, että rahapolitiikkaa voidaan toteuttaa onnistuneesti. Eurojärjestelmän ja yhteisen rahapolitiikan yksi kulmakivistä on, että sekä EKP että järjestelmään kuuluvat keskuspankit ovat itsenäisiä.
"Muulla päätöksentekojärjestelmällä" herra Hakkarainen tarkoittaa edustuksellisen demokratian, kommunismin tai minkä tahansa muun yhteiskuntajärjestyksen päätöksentekojärjestelmää. Rahapolitiikka on talouspolitiikkaa ja päinvastoin. Näiden erottaminen toisistaan on huijausta. Ja näin ollen keskuspankin "itsenäisyydellä" ei ole mitään muuta toimintoa kuin raudanlujaotteen varmistaminen maan taloudesta.

Esimerkiksi Suomen tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että hallitus, eduskunta ja me, kansalaiset, olemme pankkijärjestelmän loppukäyttäjiä. Ja tämä taas tarkoittaa sitä, että me kaikki olemme velkaorjia.

Anteeksi mitä? Jaakko sieltä takaa huutelee, että miten niin?

Hyvä kysymys Jaakko. Ja hyvään kysymykseen on olemassa ällistyttävän yksinkertainen vastaus: tuotanto ei luo talouteen tuotannon arvoa vastaavaa tuloa. Pankista lainattu raha luo tuotannon arvoa vastaavan tulon.

28.12.2011

Mutta enemmistö yrittäjistä taitaa tämän jo tietääkin?

"...mutta kuten sanottu, että kun ongelmana niin yhdysvalloissa kuin meillä on tällä hetkellä se, että yksityinen sektori maksaa velkojaan pois, itse asiassa, yksityisen sektorin ylivelkaantumista puretaan, mikä tarkoittaa että yritykset eivät investoi, kotitaloudet eivät kuluta. No jos samanaikaisesti valtiokin rupee maksamaan velkojaan pois, eli lopettaa menojen rahoittamisen ja kiristää verotusta, niin se nyt tosivarmasti vie sitten talouden ihan nollille. Eli, eli täytyy ymmärtää että kokonaisuus ei kestä sitä, että kaikki maksaa velat pois samanaikaisesti."

Herra Korkman ilmaisi varsin selkeästi ymmärtävänsä klassisen Keynesiläisen ponzin periaatteen:
Julkinen ja yksityinen sektori vuorottelevat velkaantumisessa. Mutta mikäli molemmat makselevat velkojaan yhtä aikaa pois, on toisen mentävä konkurssiin. Konkurssiin menee se, jolla ei ole verotusoikeutta.
Mikä hauskinta, herra Hudson vahvistaa herra Korkman:n käsityksen klassisen Keynesiläisen ponzin periaatteesta täysin oikeaksi!

Nonih, nyt kun tämä asia on selvä, niin tehdäänpäs eräs toinenkin asia selväksi. Kestävyysvaje tarkoittaa
sitä, kuinka paljon valtiolta puuttuu rahaa tulevaisuudessa. Valtion täytyy ottaa uutta lainaa, jos kestävyysvajetta ei estetä. Siksi valtion täytyy saada tulot ja menot tasapainoon niin, että valtion kassaan ei tule vajetta.
Näin ollen kestävyysvajeen "korjaaminen" tarkoittaa verojen korotuksia ja/tai menojen leikkaamista, jotta valtion tulot ja menot saadaan tasapainoon. Ja tämä taas tarkoittaa klassisen Keynesiläisen ponzin hajoittamista sekä yksityisen sektorin konkurssiin ajamista.

Nyt kun tämä on selvä, voimmekin jatkaa eteenpäin: Korkman: Kestävyysvaje vaatii enemmän huomiota
...Kestävyysvaje ei ole saanut sitä huomiota talouspoliittisessa keskustelussa, jota se ansaitsee, Korkman sanoi Etlan tuoreen tutkimuksen julkistamistilaisuudessa tänään.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, joka saa rahoituksensa mm. elinkeinoelämän keskusliitolta (EK), käytännöllisesti katsoen suosittelee sekä kaikin mahdollisin keinoin tukee valtion tulojen ja menojen tasapainottamista eli klassisen Keynesiläisen ponzin tuhoamista sekä yksityisen sektorin konkurssiin ajamista.

Mutta hei! Ei hätää! ETLA:n touhut ovat täysin linjassa EK:n kanssa, jonka touhut taas ovat täyin linjassa euvostoliiton komission mission kanssa.

He kaikki yhdessä ovat luomassa Suomalaiselle yritystoiminnalle entistä parempaa toimintaympäristöä. Ja onko parempaa toimintaympäristöä olemassakaan kuin Neofeodalismi, jossa suurin osa työvoimasta on teollisuuden (halpa)varatyövoimaa, eli työttömiä ilman minkäänlaista (järkevää) työttömyysturvaa?

Herra Kanin mielestä tämä on aivan hysteeristä! Yrittäjien oma etujärjestö (EK) on ETLA:n kautta (ja tuella) ajamassa suurinta osaa edustamistaan yrityksistä konkurssiin.

Mutta enemmistö yrittäjistä taitaa tämän jo tietääkin?

22.12.2011

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaa herra Kani sekä Kapteeni Picard.

Viiden eri Talouspapin mietteitä

Aika kuunnella taloustieteilijöitä: 'mikä järjestelmässä mättää?'
Professori Buzaglo sanoo kaupan epätasapainolla olevan juuret luoton laajennuksessa ja Yhdysvaltain velassa. Richard C. Koo katsoo euroalueen toistavan Japanin virheitä. Marshall Auerback sanoo euroalueen ongelmien johtuvan EMU:sta. Randall Wray kehottaa valmistautumaan seuraavaan kriisiin.
Tässäpäs vasta mielenkiintoinen juttu. Kyseisessä juttussa on viiden eri Talouspapin mietteitä miten-ja-kuinka euvostoliitto on nykyisen ahdinkoonsa ajautunut, sekä miten se ehkä-ehkä voisi siitä ulos kaivautua.

21.12.2011

Jonkun muun lainaamasta rahasta.

Korkomatematiikka helpotti Espanjaa - Pankit tuottojen perässä
- Kun Euroopan keskuspankki (EKP) päätti, että rajattomasti voi saada kolmen vuoden rahoitusta pankeissa, niin minusta tuntuu, että monet espanjalaiset pankit ottavat yhdellä prosentilla lainaa Euroopan keskuspankista ja sijoittavat ne Espanjan valtion lainoihin ja saavat siitä mukavan korkotuoton. Ja sehän on ihan hyvä asia, sanoo Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman.
Esitetäänpäs kysymys: mistä tai kenen rahasta oletetut korkotuotot maksetaan? Eivät ne tyhjästäkään synny. Eivätkä taatusti työllä. Joten mistä ne tulevat?

Lue otsikko.

Tätä on velkapyramidiponzihuijaus.

Suomennettuna

EKP lainasi ennätysmäärän rahaa pankeille
– Pankkien osuus euroalueen lainanannosta on noin 80 prosenttia ja pankkitoiminta on ratkaisevan tärkeä rahoituksen saatavuudelle, hän sanoi.
Suomennettuna tämä tarkoittaa sitä, että talous on 100 prosenttisesti riippuvainen velasta ja velkaantumisesta.

Mutta näinhän tämä on! Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin). Eli ilman velkaa ei ole rahaa. Ilman rahaa ei ole taloutta.

Yeyeeaaah!

Saksalaislähteet: EKP suunnittelee pankkien pelastusoperaatiota
Euroopan keskuspankki suunnittelee suuroperaatiota pankkien luototusongelmien helpottamiseksi. Saksalaislähteiden mukaan EKP aikoo tarjota pankeille kolmen vuoden ajan rajoittamattoman määrän halpakorkoista lainaa.
Samasta aiheesta: Europe Banks May Flock to ECB’s ‘Free Money’
... The money will be lent at the average of the ECB’s benchmark rate -- currently 1 percent -- over the period of the loan. ...
Huono Suomennos:
...Raha tullaan lainaamaan euvostoliiton keskuspankin viitekoron mukaan -- tällä hetkellä 1 prosentti -- koko laina-ajalle. ...
Ja jatkuu: What The TF Is Up With LTRO?
So banks can borrow money for up to 3 years from the ECB.  They can buy sovereign bonds with that money.  Those bonds would be posted as collateral at the ECB.
...
The purchases would be focused on Italian and Spanish bonds with maturities less than 3 years.
...
Huono Suomennos:
Eli pankit voivat lainata euvostoliiton keskuspankilta rahaa korkeintaa kolmen vuoden maksuajalla. Tällä rahalla ne (pankit) voivat ostaa valtioiden velkakirjoja. Näitä velkakirjoja käytettäisiin vakuutena lainalle.
...
Ostot tultaisiin keskittämään Italian ja Espanjan velkakirjoihin, jotka "kypsyvät" alle kolmessa vuodessa.
...
Eli euvostoliiton keskuspankki lainaa pankeille rahaa 1% korolla. Tämän jälkeen pankit ostavat (lainaamallaan rahalla) Italian (korko ~3%) ja Espanjan (korko ~5%) velkakirjoja. Ostettu velkakirja käy lainan vakuutena euvostoliiton keskuspankille.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan euvostoliiton keskuspankki yrittää pelastaa pankkeja maksimoimalla niiden korkotuloja.

Tässä jutussa on (vähintään) kaksi pientä ongelmaa.

Ensimmäinen ongelma on korkotulojen määrä: Banks Will Still Be Under-Capitalized, UBS Does The LTRO Math
EUR 320bn × 2.56% = EUR 8.2bn.
Tämä siis per vuosi. Tämä summa ei riitä yhtään mihinkään. Se ei pelasta pankkeja, eikä "sulata" pankkien välistä luottokriisiä.

Toinen ongelma on tietenkin se, että mistä ihmeestä nämä korkotulot maksetaan? Niinpä niin. Italia sekä Espanja ajautuvat tekemään yhä vain suurempia leikkauksia sekä syvempiä säästötoimenpiteitä vapauttaakseen kansalaisensa rahoista, jotka he lainasivat pankeista, maksaakseen valtionvelan korot. Tämä tietenkin aiheuttaa työttömyyttä, lainanhoito-ongelmia, maksukyvyttömyyttä, konkursseja sekä mellakoita.

Espanja, Italia, [lisää euvostoliiton maa] ei nykyisessä ympäristössä kykene ylläpitämään klassista Keynesiläistä ponzia (julkinen ja yksityinen sektori vuorottelevat velkaantumisessa) ja tästä johtuen euvostoliiton keskuspankin toteuttama temppu on vain ajanpeluuta. Ei mitään muuta.

Eiköhän laiteta lauluksi. Kaikki yhdessä Queen - 'The Show Must Go On' mukaan: Ponzi must go on. Yeyeeaaah!

20.12.2011

Saavutus tämäkin

Kiitoksia vihjeestä rouva Söyring.

Kauppakorkean professori: Romahdus on meidän syytä
Jyväskylän kauppakorkeakoulun uusi professori Kimmo Alajoutsijärvi sanoo suorat sanat finanssikriisin tunareista. "Me kauppatieteilijät melkein romautimme maailmantalouden", professori tunnustaa. Alan oppikirjatkin sietäisi kirjoittaa uusiksi.
...
Täysin totta.

Herra Kani on käynyt läpi muutamia kansantaloustieteen oppikirjoja (sekä perusteorioita) Ja ne ovat eeppistä epäonnistumista parhaimmillaan.

Ainoa asia minkä em. mainitut kirjat ovat kyenneet selvittämään hyvinkin seikkaperäisesti, on velkapyramidiponzihuijauksen perusteet.

Saavutus tämäkin.

:)

Fanaattisia eurouskovaisia

Euro kuin Neuvostoliitto: "Usko määrittää politiikkaa"
1990-luvulla urataipaleensa etsikkoaikaa eläneet poliitikot eivät kuitenkaan ole Suomen ainoita eurouskovaisia. Myös vanhempi sukupolvi, 90-luvulla jo johtoasemissa olleet poliitikot, ovat määrätietoisesti vieneet Suomea EU:n ytimeen.
Herra Kani on sitä mieltä, että ilman hyvää kannustinta on täysin mahdotonta saada aikaiseksi posiitiivista psykologista vastetta tai efektiä.

Herra Farage kertoi euvostoliiton käyttämistä kannustimista varsin suorasukaisella tavallaan, kun kritisoi Kroatian liittymistä euvostoliittoon.

Hänen mukaansa Kroatian poliittinen eliitti on käytännöllisesti katsoen lahjottu kannattamaan euvostoliittoon liittymistä.

Mutta (aina se mutta) herra Kani väittää, ettei samaa ole tapahtunut Suomen tapauksessa. Tällaisilla kannustimilla ei ole mahdollista saada aikaiseksi täysin kritiikitöntä suhtautumista euvostoliittoon. Toisin sanoen meidän (harhaan)johtajamme ovat vain fanaattisia eurouskovaisia.

Tämä taas tarkoittaa sitä, että se mitä tällä hetkellä tapahtuu Kreikassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa.

Keskuspankin "itsenäisyys" on 100% kusetus

Europe Is Now Officially Bazooko's Circus - Italy To Provide €23.5 Billion In IMF Cash To Bailout Italy
Otsikkon huono Suomennos: Eurooppa on nyt virallisesti Bazookon sirkus - Italia toimitti 23.5 miljardia euroa IMF:lle pelastaakseen Italian.
(kuvassa eri maiden IMF:lle suorittamat "lahjoitukset".)

Italia, maa joka on konkurssissa, lainasi IMF:lle ~23 miljardia euroa lainatakseen ne siltä myöhemmässä vaiheessa takaisin.

Järjetöntä? Hulluutta? Ei, ei todellakaan. Odotappas kun selitän: Katainen: Suomi vahvistaa IMF:ää 3,8 miljardilla
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomen osuus Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) vahvistamisesta on 3,8 miljardia euroa. Raha on lainaa Suomen Pankista valuuttarahastolle, eli raha ei tule valtion budjettivaroista.
On todennäköistä, että muiden maiden kohdalla järjestely on vastaavanlainen. Toisin sanoen:
Valtion keskuspankki lainasi rahaa IMF:lle. Tämän jälkeen IMF tulee lainaamaan lainaamansa rahat pankkien pyörittämän velkapyramidiponzihuijauksen takia taloudelliseen ahdinkoon ajautuneelle valtiolle takaisin.
Esitetäänpäs pari kysymystä?

Kuka takaa keskuspankin rahoituksen? Sinä, oi rakas veronmaksaja.
Kuka takaa IMF:n rahoituksen? Sinä, oi rakas veronmaksaja. 
Kuka takaa valtion rahoituksen? Sinä, oi rakas veronmaksaja.

Joten, miksi keskuspankki lainaa rahaa IMF:lle? Miksi keskuspankki ei lainaa rahaa suoraan valtiolle? Vastaus on ällistyttävän yksinkertainen. Pieni alustus on paikallaan.
Suomen (keskus)pankki, euvostoliiton keskuspankki ja yli 150 muun maan vastaavat ovat "itsenäisiä".
Yhteinen raha ja itsenäiset keskuspankit tarpeen

EKP:n erillisyys muusta päätöksentekojärjestelmästä, sen itsenäisyys, on tärkeää myös siksi, että rahapolitiikkaa voidaan toteuttaa onnistuneesti. Eurojärjestelmän ja yhteisen rahapolitiikan yksi kulmakivistä on, että sekä EKP että järjestelmään kuuluvat keskuspankit ovat itsenäisiä.
"Muulla päätöksentekojärjestelmällä" kirjoittaja tarkoittaa edustuksellisen demokratian, kommunismin tai minkä tahansa muun yhteiskuntajärjestyksen päätöksentekojärjestelmää.
...
Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen hallitus, eduskunta ja sen kansalaiset ovat pankkijärjestelmän loppukäyttäjiä.
...
Olipas huono alustus. Eteenpäin.

Keskuspankin ei oleteta sanelevan sisäpolitiikkaa, koska se on "riippumaton" ja erillään muusta päätöksentekojärjestelmästä (rahapolitiikka on talouspolitiikkaa ja päinvastoin. Näiden erottaminen toisistaan on huijausta. Ja näin ollen keskuspankin "itsenäisyys" on 100% kusetus). Mutta IMF:ää ei tällainen rajoitus purista. Eli kun Suomen (keskus)pankki lainasi rahaa IMF:lle, se tuki politiikkaa, joka on linjassa IMF:n lainaehtojen kanssa.

Toisin sanoen 13 eri keskuspankkia kusi maansa parlamentaarisen järjestelmän aamiaismuroihin.

Keskuspankit käytännöllisesti katsoen näyttivät keskisormea maansa yhteiskuntajärjestelmälle, joka tullaan ylikävelemään IMF:n lainaehtojen myötä.

19.12.2011

Mitä!

Only 9 Nations Will Be Needed To Ratify Europe’s Fiscal Treaty
A new treaty to impose tighter discipline among the 17 nations in the European Union that use the euro will come into force once nine countries approve it, according to a draft released Friday.
...
Huono Suomennos:
Uusi sopimus, joka määrää tiukempaa kurinalaisuutta euvostoliittoon kuuluvien 17 kansakunnan kesken, jotka käyttävä euroa, tulee voimaan, kun yhdeksän maata hyväksyvät sen, Perjantaina julkaistun luonnoksen mukaan.
...
Mitä!
... if one country held a referendum on the treaty and did not approve it, the decision would not block others from putting it in place once nine other nations ratified it. The terms of the treaty will, however, apply to each country only when the country ratifies it.
Huono Suomennos:
... mikäli yksi maa pitää sopimuksesta kansanäänestyksen, eikä hyväksy sitä,  päätös ei estä muita maita ottamasta sitä käyttöön. Sopimuksen säännöt ovat käytössä vain niissä maissa, jotka ovat sen ratifioineet.
Huoh!
If a euro nation fails to ratify the treaty, it would be in an “uncomfortable position” politically, said one European official who spoke on condition of anonymity. 
Huono Suomennos:
Mikäli maa epäonnistuu sopimuksen ratifioinnissa, se tulee olemaan poliittisesti "epämiellyttävässä asemassa", sanoi anonyymi euvostoliiton virkamies.
Mitä!

Onko Kani ainoa, joka on alkanut saamaan tarpeekseen tästä pelleilystä?

Tämän viikon Facepalm palkinnon voittaja on!

(rumpujen pärinää)
Mario Draghi
"There’s no trade-off between fiscal austerity, and growth and competitiveness."
Huono Suomennos:
"Ei ole olemassa vaihtokauppaa taloudellisen säästäväisyyden, sekä kasvun ja kilpailukyvyn välillä."

Kapteeni, olisitko ystävällinen.

Tunnista Kim Jong-Il:n kanssa

Kim Jong-Il on kuollut
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Il on kuollut 69 vuoden iässä. Hän kuoli sydänkohtaukseen lauantaina.
Tästä miehestä on jäänyt jälkeen mitä ihmeellisimpiä myyttejä. Ei niistä sen enempää. Mutta juuri kukaan ei tiedä herra Jong-Il:n julkaisemattomasta lastenkirjasta nimeltään: tunnista Kim Jong-Il:n kanssa.

Nyt, tänään, herra Kani julkaisee tämän kirjan. Ole hyvä. (Valitettavasti lontoon murteella, miksiköhän?)






















18.12.2011

Foliohattu päähän, vie!

Anarkia yhdeksän aterian päässä" - näin ihmiset varautuvat
...
Erityisen suosittuja ovat valmisruokapaketit, joista riittää ruokaa nelihenkiselle perheelle kolmeksi kuukaudeksi. Ne valmistuvat pelkästään vettä lisäämällä.

 
Kyseinen valmisruokapaketti maksaa Britanniassa noin 1 800 euroa, joten se ei ole halpa. Ihmiset kuitenkin kokevat hankinnat tarpeellisiksi.
 
Kuvaillun kaltaisia ruokapaketteja myyvän B-Prepin asiakkaat koostuvat pitkälti pankkiireista, jotka kuluttavat keskimäärin 3 500 euroa ostoksiinsa.
 
”Se pistää ajattelemaan, mitä he tietävät tulevasta”, sanoo B-Prepin Dave Hannah Daily Mailille.
 
”Kun juttelemme, he sanovat, että koko homma kaatuu.”
Täydellistä foiohattumateriaalia.

:)

15.12.2011

Päästäkää raukkaparka jo eläkkeelle

Liikanen: Puheilla markasta yritetään heiluttaa vakautta
Liikasen mukaan Suomen Pankin tehtävänä on edistää Suomen ja euroalueen vakautta.
...
Talouden epävarmuuden voimakas lisääntyminen lykkää investointihankkeita myös Suomessa, ja investointien kasvu tyrehtyy.
...
Päästäkää raukkaparka jo eläkkeelle.

Eihän hän enää kykene edes valehtelemaan ilman kompastumista omiin sanoihinsa tai olemaan kertomatta, että hänen johtamansa pulju on epäonnistunut täydellisesti.

Yrittävätkö he pelastaa eläkejärjestelmää? Eivät todellakaan.

”Alin eläkeikä 65 vuoteen”
- Suomen Yrittäjien hallituksen työvaliokunta tukee Elinkeinoelämän Keskusliiton näkemyksiä muun muassa alimman eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen samoin kuin varhaiseen eläkkeelle jäämiseen ohjaavien tukimuotojen lopettamista, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna sanoo.
Eihän tässä ole mitään järkeä.

Ensinnäkin, 55 ikävuoden jälkeen eläkemaksut kasvavat niin suuriksi, että vain harva yritys kykenee pitämään tämän ikäisiä palkkalistoillaan.

Toiseksi, mitä vanhemmaksi työntekijöitä yrityksessä pidetään, sitä vähemmän sillä on varaa palkata nuoria.

Kolmanneksi, hyvin harva ala on sellainen, että yli 60-vuotias kykenee työtehtävistänsä suoriutumaan.

Joten, yrittävätkö he pelastaa eläkejärjestelmää? Eivät todellakaan.

Koko eläkejärjestelmä on ponzi. Ja tästä johtuen kyseinen järjestelmä vaatii toimiakseen täsmälleen samat asiat kuin nykyinen rahajärjestelmämme:
- jatkuvaa velkaantumista, sillä pankista lainattu raha luo tuotannon arvoa vastaavan tulon.
- syntyvyyden kuusinkertaistamista (vähintään).
- ehtymättömät luonnonvarat.
Ja kuten voimme huomata, Suomen yrittäjien hallituksen työvaliokunta ei voi mitenkään edesauttaa edellä mainittujen asioiden todeksi tulemista.

Joten miksi ihmeessä Suomen yrittäjien hallituksen työvaliokunta tukee Elinkeinoelämän Keskusliiton näkemyksiä mm. alimman eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen?

Yksi syy. Yksi ainoa syy: Euro Plus Pact. Vai tiedätkö paremman syyn?

14.12.2011

Presidenttitenttiin!

MTV3 - Presidenttitentti
Kiinnostavassa tentissä ovat mukana kaikki eduskuntapuolueiden presidenttiehdokkaat. He pääsevät vastaamaan muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeviin kysymyksiin. Katsojat voivat lähettää kysymyksiä ja kommentteja lähetykseen Facebookin ja Twitterin kautta.
Herra Iivarinen oli sitä mieltä, että on olemassa neljä kysymystä, joista ei tulla keskustelemaan vaaleissa.

Herra Kani on sitä mieltä, että tähän voisi tulla muutos n.y.t heti!

Tämän lisäksi olisi ällistyttävän mukavaa, jos Presidenttiehdokkaille esitettäisiin joku seuraavista kysymyksistä (ja tietenkin se, että he vastaisivat siihen):
- Ilman velkaa ei ole rahaa. Ilman rahaa ei ole taloutta. Miten velkaantumisesta johtuva ongelma voidaan ratkaista?
- Pankista lainattu raha luo tuotannon arvoa vastaavan tulon. Miten velkaantumisesta johtuva ongelma voidaan ratkaista?
- Rahan kierto alkaa vasta sitten, kun joku on mennyt pankkiin, lainannut sieltä rahaa ja kuluttanut sen eteenpäin. Miten velkaantumisesta johtuva ongelma voidaan ratkaista?
- Kaikki raha on velkaa. Näin ollen jokaisella sentillä on täsmälleen yksi suunta: takaisin pankkiin. Miten tämä ongelma on mahdollista ratkaista säästämällä, leikkaamalla, eläkeikien nostoilla tai veronkorotuksilla?
- Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin). Miten velkaantumisesta johtuva ongelma voidaan ratkaista?
Näin niinkuin muutaman mainitakseni.

Pieni määrä spämmiä päivässä pitää mielen virkeänä (vihje, vihje).

13.12.2011

IMF ei ole ratkaisu. Se on ongelma.

Perussuomalaiset jättivät välikysymyksen eurokriisiin varautumisesta
...
Kolmanneksi jatkorahoitus voidaan hyväksyä vain suoraan IMF:n kautta - ilman välikäsiä kuten ERVV:tä. Kansainvälinen valuuttarahasto on se taho, jolla on sekä uskottavuus että kokemus velkakriisien ratkaisemiseen.
...
Ohgay.

Ensinnäkin, IMF:n epäonnistumisprosentti talouden vakauttajana ja pelastajana on tasan sata.

Toiseksi, jokainen maa, joka on ajautunut lainaamaan rahaa IMF:ltä, on ajautunut tuhoamaan (tavalla tai toisella) julkisen koulutus-, sosiaaliturva- sekä sairaanhoitojärjestelmänsä. Tästä syystä IMF:ltä voidaankin kysyä, että minkälaisiin tasoihin täytyy PISA-kokeessa ja elinajanodotteessa tähdätä, että velka saadaan maksetuksi?

Kolmanneksi, Suomi lainaa rahaa liikepankeilta, että se voi lainata rahaa IMF:lle. Tämän jälkeen IMF lainaa Suomelta lainaamansa rahat taloudellisessa ahdingossa olevalle maalle. Toisin sanoen velkaantumisesta johtuvaa ongelmaa yritetään ratkaista velalla. Ja vieläpä sellaisella rahalla jossa on koronkoronkorko! (meniköhän tuo oikein?)

IMF tuo enemmän ongelmia mukanaan, kuin se niitä ratkaisee. IMF ei ole ratkaisu. Se on ongelma.

Euvostoliiton taloudelliset ongelmat johtuvat rahan syntymekanismista: ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin). Tämä tarkoittaa sitä, ettei ilman velkaa ole rahaa. Ja ilman rahaa ei ole taloutta. Tämä on se ongelma joka pitäisi korjata!

Tämä ongelma on mahdollista korjata useilla kymmenillä, ellei jopa sadoilla eri tavoilla.
Toholammilla käytössä oma paikallisraha TOHO
Aikapankki - Oulu Helsinki
Colonial scrip - Wikipedia, the free encyclopedia
Social Credit: Synopsis of Social Credit
Suomen Talousdemokratia
Hilda K - Wörglin paikallisraha
Silvio Gesell - Wikipedia, the free encyclopedia
Kaninkolo - Hyödyt ylittävät moninkertaisesti haitat.
Creating New Money
Naturalmoney.org
LETS
WIR
Positive Money
(Muita, mitä ja missä?)
Mikä otetaan? Mikä on paras? Vai otetaanko vain parhaat puolet kaikista?

Käytännön täytyy turvautua tarkoituksenmukaisiin keinoihin, jos alijäämä panostaa interaktiivisuuteen ajattelematta yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita. (Luotu käyttämällä puppulausegeneraattoria.)

Pieni alustus on paikallaan. Tällä kertaa alustuksen hoitaa herra Hudson. Olkaa hyvä.

"If governments cut back their spending to reduce the size of their budget deficits – or if they raise taxes on the economy at large, to run a surplus – then these surpluses will suck money out of the economy, leaving less to be spent on goods and services. The result can only be unemployment, further debt defaults and bankruptcies."
Huono Suomennos.
"Mikäli valtiot leikkaavat kulutustaan supistaakseen budjettialijäämäänsä - tai jos ne nostavat veroja yleisesti, saadakseen aikaan ylijäämän - niin nämä ylijäämät imevät rahaa pois taloudesta, jättäen vähemmän kulutettavaksi tuotteisiin ja palveluihin. Tuloksena voi vain olla työttömyyttä, lainanhoito-ongelmia ja konkursseja."

Kiitoksia. Eteenpäin!

Kreikan kriisi kaatanut 60 000 yritystä - pahempaa pelätään
Kreikan pienyrittäjien asiaa ajava järjestö ESSE laskee, että nyt käynnissä oleva kriisi on kaatanut maasta jo 60 000 yritystä. Ja pahempaa on tulossa.

Kiinan hyljätty väärennetty Disneyland

Abandoned fake Disneyland in China
Jutun otsikko menee jotakuinkin näin: Kiinan hyljätty väärennetty Disneyland. Kuvat puhukoon puolestaan (löytyvät linkin takaa).