30.8.2011

Pikaklassikko. Lisää vain työttömät!

Nordea irtisanoo Suomessa satoja
Nordea perustelee leikkauksia uudella kansainvälisellä säätelyllä, joka nostaa pankkien kustannuksia. Työvoiman vähentämisellä konserni tavoittelee kannattavuutensa parantamista.
Okei. Eli jokin säätely nostaa kustannuksia. Mikähän mahtaakaan olla tämän säätelyn nimi ja kuka sen asetti?
Nordea - Lehdistötiedote: Nordea käynnistää neuvottelut henkilöstön edustajien kanssa henkilöstömäärän vähentämiseksi
Kun ryhdymme aikaisessa vaiheessa toimiin kannattavuuden parantamiseksi, varmistamme hyvän luottoluokituksen, kilpailukykyisen varainhankinnan ... Parhaiden eurooppalaisten pankkien arvioidaan yltävän noin 15 prosentin oman pääoman tuottoon. Nordean tavoitteena on kuulua tähän joukkoon. ... Tavoitellun kustannustehokkuuden ja kannattavuuden saavuttaminen edellyttää noin 2000 henkilön vähennystä vuosina 2011 ja 2012.
Ei sanaakaan kansainvälisestä säätelystä, koska: STTK perui protestiksi seminaarin Nordean kanssa
- Uudet säädökset ovat vuosien päässä. Niillä ei voida millään tavoin perustella täysin kannattavan pankkitoiminnan näin mittavia saneeraussuunnitelmia, Mäenpää sanoi.
Uudet säännöt tulevat voimaan 2018, jos silloinkaan. Noh, miksi irtisanomiset? Nordea irtisanoo jopa 500 työntekijää
Vähennysten taustalla on yhtiön päätös perustaa Puolaan it-keskus manuaalista taustatyötä varten.
Pikaklassikko. Lisää vain työttömät!
Onpas mukavaa lainata itseään:
Joten seuraavalla kerralla kun yritysjohtaja päättää synnyttää tuottoa sisäisistä resursseista ylläpitääkseen kannattavuutta ja
- yt-neuvottelut alkavat
- yritys ottaa velkaa maksaakseen osinkoja
- yritys ostaa omia osakkeitaan
- tuotava tehdas laitetaan kiinni
- yritys siirtää toimintojaan halpatuotantomaihin
- yritys ulkoistaa toimintojaan
- yritys fuusioituu toisen yrityksen kanssa
- harhaanjohtajat puhuvat yhteisöveron alentamisesta
- vuokratyönantajasi soittaa kolmen aikaan aamulla
on kyseessä vain seuraus salkunhoitajien, rahoitusyritysten tai vaikkapa eläkerahastojen toteuttamasta omistajanohjauksesta. Omistajat siellä vain pitävät huolta sijoituksestaan, eikä tällaisesta tarvitse olla mitenkään huolissaan. Hyvää he vain tarkoittavat.

(Iltasatu)
Kun markkina-alue on kyllästetty, on tuloksen parantaminen (ydinliiketoiminnalla) käytännössä mahdotonta. Tämä on se syy, miksi pankit (Nordea tässä vaiheessa) pyrkii synnyttämään tuottoa sisäisistä resursseista: Pelko irtisanomisista leviää muihin pankkeihin

 - Kulujen vähentäminen on pankkien tärkeimpiä keinoja kasvattaa tulosta ympäristössä, jossa tuloksen parantamisesta tulee yhä vaikeampaa. Odotammekin siksi useiden muiden pankkien kertovan samanlaisista säästöohjelmista, analyytikko Andreas Håkansson Ecane BNP Paribaksesta sanoo uutistoimisto Bloombergille.
Mikäli joku tuleva ex-pankkivirkailija haluaa avautua ja kertoa teknisiä yksityiskohtia velkapyramidiponzihuijauksen toiminnoista, lupaa herra Kani tavalla tai toisella julkaista ne.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa