Kaiken kaikkiaan eläkeiän nosto lähes varmasti sekä pienentää eläkkeiden maksusta koituvaa rasitusta että leikkaa eläkkeitä. Syynä se, että toimeentulotuen varassa elävä on halvempi kuin aito eläkeläinen ja lisäksi työttömyysjaksot pienentävät tulevaa eläkettä. Kokonaisuudessaan eläkeiän nosto on siis kustannuksia pienentävä temppu täysin riippumatta siitä pitenevätkö ihmisten työurat tai eivät.Kapteeni, mitä olet mieltä?
Herra Kani on täysin samaa mieltä. Tätä asiaa ei olisi voinut tuon paremmin kiteyttää. Loistavuutta parhaimmillaan!
Mutta tämä juttu ei lopu tähän. Eläkeiän nosto tai nostot eivät ole edes oireen hoitoa. Ne ovat veitsen kääntämistä haavassa.
Odotappas, Kani selittää.
Eläketurvakeskuksen tilastoraportista löytyy varsin mielenkiintoinen kuvio: Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 05/2012 - Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011 (PDF)
Mitä tämä kuvio kertoo meille?
Ensinnäkin se kertoo meille sen, ettei mitään eläkejärjestelmää ole olemassa. Tai on, mutta sen oikea nimi pitäisi olla ponzi. Se myytiin työläisille osittain rahastoivana järjestelmänä, vaikka todellisuudessa se on ylijäämän rahastoiva järjestelmä (ihanaa tämä harhaanjohtajien uuskieli). Samaan aikaan kun Sinä (muka) maksoit itse itsellesi eläkettä, se sama summa maksettiin niille, jotka olivat sillä hetkellä eläkkeellä. Ne rahat, jotka jäivät yli, "sijoitettiin" ylijäämän rahastoivan järjestelmän kautta maailman suurimpaan kasinoon (pörssi) ja hävittiin.
Mitään oikeaa "eläkerahaa" ei siis ole olemassa. Eläkemaksusi on vain-ja-ainoastaan vero, jolla kuitataan eläkevastuut tällä hetkellä eläkkeellä oleville.
Tämän lisäksi kuvio kertoo sen, ettei meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta ylläpitää näin toimivaa järjestelmää. Toimimattomuuden syy on varsin yksinkertainen: nykyisessä taloudellisessa järjestelmässä tuotanto tai työ ei luo talouteen tuotannon (tai työn) arvoa vastaavaa tuloa. Pankista lainattu raha luo tuotannon (tai työn) arvoa vastaavan tulon. Tämä tarkoittaa sitä, että ilman velkaa ei ole rahaa. Ilman rahaa ei ole työtä, veroja, eläkkeitä ja niin edelleen.
Valitettavasti velkaa voidaan ottaa täsmälleen niin paljon kunnes lainanhoitokustannukset "syövät" liikaa elämiseen jäävästä rahasta. Nyt jos huomioimme koko EU-alueen ahdingon (sekä syyn) niin voimme aika turvallisesti olettaa että köyden pää on jo tullut vetävän käteen. Velkasaturaatio on täydellinen.
Tämä järjestelmä on jo kuollut. Eläkeponzi on jo puhjennut. Mikään määrä työtä, tuotantoa, leikkauksia, säästötoimenpiteitä, verojenkorotuksia tai [lisää uusliberalistinen kumipääidea] ei tätä järjestelmää pelasta.
Mutta älä huoli. Tämä koko homma on täysin suunniteltu. Herra Kani ei usko hetkeäkään, että euron valuvika olisi jonkinlainen vahinko.
16 kommenttia:
" Mutta älä huoli. Tämä koko homma on täysin suunniteltu. Herra Kani ei usko hetkeäkään, että euron valuvika olisi jonkinlainen vahinko."
Juu, homma alkaa olla taputeltu. Mitäpä tässä turhaan enää vosutaan. Onnea vain suunittelijoille, olette ylivoimaisia.
Lähempä tästä pilikille.
Moi.
"Lähempä tästä pilikille.
Moi. "
Hei hei!
Eikö nuo eläkevarat pyöri jossain?
Eikö nuo eläkevarat pyöri jossain?
Niin nykytalousjärjestelmän vuoksi, on ehkä parempi että ne kiertää, kun että niitä pantataan jossain. Näin jollakin on saumaa maksaa velkansa pois.
Niin mää sen oon ihan nuoresta saakka aatellukki että kuhammää pääsen eläkeikkään ni eläkkeitä joko ei makseta ennää tai sitten ne on niin pieniä ettei niillä voi ellää. Tai että eläkeikkää nostetaan sitä mukkaa ku mää lähestyn sitä, ihan ku aikoinaan tuota Interrailikkää.
Ei siis mikkään yllätys.
YLE puheella haastateltiin Aki Kangasharjua (pankki analyytikko) nykyisestä EU-tilanteesta ja hän sanoi, en muista sana tarkasti, mutta piti välttämättömänä sitä, että päätöksen tekoa EU alueella tiivistetään tietyille päättäjille ja vielä täsmensi, ettei asia voi olla niin, että paikalliset parlamentit saavat päättää, koska yksimielisyyttä on vaikea saavuttaa.
Samana päivänä kuulin, että lääkäriliitto esittää, että lääkäreille on saatava suomenkielen koe, koska kieliongelmiin on törmätty, uutinen loppui siihen, että EU:sta tämä kiellettiin, koska se vaikeuttaa vapaata liikkuvuutta.
"Eikö nuo eläkevarat pyöri jossain?"
Nykyisessä järjestelmässä rahalla on täsmälleen kaksi suuntaa.
Takaisin pankkiin tai "sijoittajille".
Kun asiakas lyhentää velkaansa pankille, raha katoaa.
Rikkaita on aivan liian vähän, että heidän kulutuksellaan olisi mitään merkitystä yhtään mihinkään.
Eli vastaus on periaatteessa kyllä, mutta käytännössä ei.
"täsmensi, ettei asia voi olla niin, että paikalliset parlamentit saavat päättää, koska yksimielisyyttä on vaikea saavuttaa."
Mistä näitä marxismi-leninistejä oikein sikiää?
Historialla on pitkät varjot. EU:n
johtoa kun katsoo, niin valkenee.
Entisiä sosialistipuolueitten edustajia suurin osa. Mihin se tiikeri juovistansa pääsee.
Vallan himo on niin suunnaton, että se voittaa kiimankin. Tosin noilla tän hetken EU:n päättäjillä kiima-aika on jo mennyt. Aina vaan pitää rakentaa suurempia yksiköitä valtarakenteisin, kun pieni ei ole
tehokasta, eikä pärjää markkinoilla gloaalissa maailmassa ( Paskapuhetta).
Eläkeikää täytyy nostaa, näin samoo eläkeyhtiöitten johtajat. Nuorille täytyy löytyä työpaikka jotta saadaan eläkeyhtiöihin rahaa.Eläkeyhtiöitten huoli.
Mutta jos vanhoja ei lasketa eläkkeelle, niin mistä niitä työpaikkoja vapautuu nuorille, en ymmärrä.
Ensin täytyisi tuoda keskusteluun täysin laiton työeläkejärjestelmä, joka on räikeästi ristiriidassa vallitsevan lain kanssa.( Lue RENGIN RYÖSTÖ Kirjoittanut Olli Pusa). Tietää mistä kirjoittaa. Entinen ministeri (SDP)ja juristi
Matti Louekoski myönsi, että laitonhan tämä on mutta elettävä on tämän kanssa. Kun tutustui eläkeyhtiöitten toimintaan.
Aiheeseen liittyvä perjantaikevennys!
http://www.youtube.com/watch?v=lstDdzedgcE
"Kun asiakas lyhentää velkaansa pankille, raha katoaa."
Miten tuon saisi todistettua faktaksi?
Pelkkä asiantuntijain tai kenen tahansa sanominen, että näin asia on, ei tunnu joillekkin riittävän.
Vaan edelleen väitetään, että raha kiertää taloudessa sijoittajilta/säästäjiltä --> velanottajille, ja päinvastoin.
Tuo rahan katoamis-ilmiö nimittäin johtaa todella moneen asiaan, ja ainakin se todistaa oikeaksi - raha on velkaa - väitteen, jos tuon rahan katoamisen velkaa lyhennettäessä pystyisi jotenkin osoittamaan kovaksi faktaksi.
Johan EU epävirallisesti lanseeraa vauhdilla post-demokratia -käsitettä, oikea Barrosson lempilapsi.
Post-demokratia eli yksimielisyys, eli autoritarismi.
Demokratiassa on näiden luteiden mielestä tiettyjä ongelmia, kuten se, että siihen olennaisesti kuuluu eriävät mielipiteet, väittely, keskustelu ja muu vääntö. Tästä johtuen demokratia on usein epäjohdonmukaista ja epäjatkuvaa. Sellainen ei sovi rauhan projektiin.
"Miten tuon saisi todistettua faktaksi? "
Kirjanpitolaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971336)
2 §
Kahdenkertainen kirjanpito
Kirjanpitovelvollisen on pidettävä kahdenkertaista kirjanpitoa, jollei jäljempänä tässä laissa toisin säädetä.
Esitetään kysymys: miksi esim. asuntolainasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä pankki luo asiakkaalle uuden tilin?
"(Lue RENGIN RYÖSTÖ Kirjoittanut Olli Pusa)"
Vai oliko sen nimi sittenkin Renkien kaappaus?
http://www.pusa.fi/Renkien%20kaappaus.pdf
Linkkivinkki
(YLE PUHE: Mitä maksaa ?)
http://areena.yle.fi/radio/1757730/#/play
kelaa aika 41.28 ja siitä eteenpäin ...
(Aktia pääekonomisti) Tyrväinen ja (Talousdemokratian puheenjohtaja) Iivarinen puhuu rahan synnystä.
Ville Iivarinen ei ole Suomen Talousdemokratia ry:n puheenjohtaja - hallituksen jäsen kylläkin.
Lähetä kommentti