30.1.2013

Järjestelmä toimii täsmälleen niin kuin se on suunniteltukin

Zerohedge - The Spanish Housing Market Is About To Bottom
Käppyrä kuvaa Espanjassa otettujen uusien asuntolainojen määriä.

Tämä tarkoittaa useita eri asioita, mutta ennen kaikkea sitä, että Espanjassa paikallisten pankkien pyörittämä velkapyramidiponzihuijaus kaatui hieman yli neljä vuotta sitten. Eli Espanjan taantuma alkoi noin neljä vuotta sitten ja nyt se on lamassa.

Nyt kun ensisijainen lähde valtionvelkojen korkojen maksamiseen on tyrehtynyt jää jäljelle leikkaukset, säästötoimenpiteet, yksityistäminen, verojen kohdentaminen työhön sekä tuotantoon ja tietenkin valtionhallinnon (valtionvarainministeriö, verotoimisto jne.) muuntaminen "sijoittajien" perintätoimistoiksi.

Kysymys onkin: miten asuntolainat voivat aiheuttaa laman?

Nykyisessä järjestelmässä asuntolainat ovat nopein, yksinkertaisin sekä tehokkain (mutta valitettavasti tuhoisin tapa) "pumpata" talouteen massiivisia määriä rahaa ja aiheuttaa taloudellinen nousukausi. Tästä syystä käytännöllisesti katsoen jokaisessa EU-maassa on jonkinasteinen asuntohintakupla. Valitettavasti jokainen asuntolaina on vakuudellinen laina, joka jättää velallisen hankkimaan lainanhoitomaksunsa muualta taloudesta. Tällä tavoin talouteen syntyy koron mentävä aukko, joka on täytettävä tavalla tai toisella. Muuten pankkien pyörittämä ponzi kuivuu kasaan ja aiheuttaa laman.

Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan syy siihen, miksi Espanja tai [lisää EU-maa] ajautui tai ajautuu lamaan on tässä:
Pankeilla on monopoli tuotteeseen nimeltä raha. Ne lainaavat tuotettaan kaikille sitä haluaville tai tarvitsevalle, mutta sillä ehdolla että se (lainattu tuote) palautetaan heille 100% takaisin plus korot, jota pidetään "tuotteen hintana". Korot on mahdollista maksaa täsmälleen sillä samalla tuotteella, jonka tuottamiseen niillä (pankeilla) on monopoli.
Mutta tämä ei ole koko homman mielenkiintoisinta antia.

Mielenkiintoisinta tässä touhussa on se, että yhdelläkään EMU-maalla (Espanja on yksi tällainen) ei ole minkäänlaista mahdollisuutta selvitä euromääräisistä velvoitteistaan (veloista). Tähän on olemassa kolme perustavanlaatuista syytä.

EMU:n liittyneen valtion on lainattava valuuttansa. Yksikään 17 valtiosta, jotka ovat liittyneet EMU:n, ei voi liikkeelle laskea euroja, vaan ovat kyseisen valuutan käyttäjiä. Niiden on maksettava mitä tahansa velkakirjamarkkinat vaativatkaan. Esimerkiksi Ay-liikkeiden alasajo tai vaikkapa julkisen infran yksityistäminen jne.

Taloudellista kasvua ei ole olemassa ilman kierrossa olevan rahamäärän kasvua. Mutta kuten tiedämme, ilman velkaa ei ole rahaa, eikä velkaa ole olemassa ilman lainaehtoja. Kts. ensimmäinen kohta.

Yhdelläkään EMU-maalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta täyttää kauppataseen ylijäämällä paikallisten pankkien talouteen jättämää koron mentävää aukkoa. Maapallolla kun ei ole olemassa sellaisia maita jotka kykenisivät ostamaan biljoonien eurojen edestä EU-maissa tuotettua halpavientikrääsää.

Tällä tavalla EMU-maiden taloudellinen järjestelmä on lukittu nk. deflaatiokierteeseen. Tällä tavalla jokainen EMU-maa ajautuu maksukyvyttömäksi sekä täysin kykenemättömäksi hoitamaan edes perustavanlaatuisia lakisääteisiä velvoitteitaan ja ajautuu toteuttamaan mitä tahansa "sijoittajien" vaatimia taloudellisia perversioita.

Mutta älä huoli. Järjestelmä toimii täsmälleen niin kuin se on suunniteltukin.

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mites Suomessa ?
Etkös sinä sanonut että :

"Suurin osa siitä rahasta, joka on lainattu ja kiertoon kulutettu ei enää ole Suomessa."

http://ebolakani.blogspot.fi/2012/01/haluatko-lukea-vitsin.html

Eli nyt etsimään vastaavaa käppyrää Suomen (tai Ruotsin) asuntolaina kannan kasvun osalta. Se näyttää varmasti vielä ihan hyvältä.

Eli Pöö vaan.

http://www.youtube.com/watch?v=FaB3BYrw5lA

Ei ole mitään pelättävää.

Mauri Mäkinen kirjoitti...

Niin, minunkin päähäni putkahti aivan äskettäin ajatus rahasta tuotteena. Halvimpana tuotteena kaikista. Eli jos tarvitset, tai haluat lainata jotain, halvinta on lainata tuotetta raha ja ostaa sillä haluamasi toinen tuote esim. asunto, kuten - kas kummaa - Suomen asuntomarkkinatkin ovat aina (minun aikanani) toimineet.

Velka-asuntoa (omaa "pankin omistamaa") on pidetty, tai ainakin väitetty olevan edullisempi vaihtoehto kuin asunnon vuokraaminen. Eli hyödykkeestä raha peritty vuokra (korko) on ollut aina (siis minun aikanani) pienempi kuin hyödykkeestä asunto peritty vuokra, hyödykkeiden ("raha" ja asunto) nimellisarvoihin suhteutettuna.

Raha on alennustilassa. Raha ei ole enää vaihdon väline, vaan investointipankkien monopolituote, jonka avulla, koron muodossa pankit kuppaavat kierrossa olevaa rahaa seisomaan omille tileilleen ja edelleen osinkoina jaettavaksi. (Kauppalehti: "Kaikkien aikojen parhaan tuloksensa viime vuonna tehnyt Nordea tähtää yhä henkilöstön vähennysten jatkamiseen.")

Rahaa on (keinottelijoilla, joiden bulvaaneja investointipankit ovat) niin helvetisti (lainaan termejä mieluummin Raamatusta kuin pornolehdistä, kuten esim. "vitusti"), että sitä riittää kaikkeen, millä tahansa hyödykkeellä keinottelemiseen kuten esim. vilja ja kahvi.

Reaalihyödykkeillä on hintansa, mutta ne eivät ole reaalisia, koska ne eivät perustu reaalisten kulutusmarkkinoiden kysyntään/tuotantoon, vaan keinotekoiseen varastointiin (esim. Espanjan kollapeeranut asuntotuotanto) markkinahintojen manipuloimiseksi: keinottelijoiden hamstraamiseen; tai dumppaamiseen, kuten maissista ja/tai sokeriruo'osta valtioiden subventioilla ruokaa eurooppalaisten vihreiden "pyhille peltilehmille", minkä seurauksena maailman köyhät näkevät nälkää.

Nykyinen rahatalous ei palvele kilpailuun perustuvaa reaalihyödykkeiden markkinataloutta, vaan on sen kannalta itse perkele (jälleen Raamatun terminologiaa).

Palvelijasta, rahasta on tehty kuningas "viisaiden" poliitikkojemme enemmistön enemmistöpäätöksellä. Ja se on: demokratiaa. Joo, se on sitä ennustettua "demokratiaa", jossa kansan tietämättömyys on faktisesti poistanut demokratian.

Anonyymi kirjoitti...

Arvoisa Herra Kani!

Kun joskus kirjoituksesi jälkeen kommentit puuttuvat kokonaan - se merkitsee vain sitä, että osuit niin napakymppiin kuin vain mahdollista! eikä kenelläkään ole mitään siihen lisättävää.

Olet paras bankstereiden globaalisen huijauksen paljastaja.


Ebolakani kirjoitti...

"Eli Pöö vaan."

Vielä pari prosenttia plussan puolella.

http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/tase_ja_korko/pages/index_2012_02_29.aspx

Ei alkuunkaan niin paljoa mitä vaadittaisiin ponzin ylläpitämiseen.

Ebolakani kirjoitti...

"Rahaa on (keinottelijoilla, joiden bulvaaneja investointipankit ovat) niin helvetisti ...)"

Rahaa on ja vtun paljon onkin.

Se kaikki vain on "tunneloitu" maailman suurimpaan kasinoon, jota myös pörssiksi kutsutaan.

Kani on siis samaa mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Kani tutustunut Liberaan.

http://www.libera.fi/

Alko ihan ahistamaan, kun löytyi hirveän monta ikävän assosisaation omaavaa naamaa saman liberalismisen agendan kimpusta.

Miksi plutokratiaa kaupataan "vapaana yhteiskuntana"? Mind fukkia parhaimmillaan...

Ebolakani kirjoitti...

"Miksi plutokratiaa kaupataan "vapaana yhteiskuntana"?"

Siksi koska se on juuri sitä!

Myy tyttäresi prostituoiduksi tai kuole nälkään.

Valinnan mahdollisuus tekee vapaan yhteiskunnan.

:)

Anonymous kirjoitti...

Talousdemokraattien Pate Lainà paljastaa rahan valhetta Yle Puheessa tänään.
Ohjelma on kuultavissa täällä:
http://areena.yle.fi/radio/1819467

Anonymous kirjoitti...

Vielä jatkaisin tuohon Pate Lainàn haastatteluun...
Kiitos toimittajalle ja Patelle. Kiihkoton ja asiallinen esitys. Silti jäin kaipaamaan jotain herättävämpää.
Sellainen on tässä Lars Östermanin blogilta vohkimassani sitaatissa:

"We are absolutley without a permanent monetary system. When one gets a complete grasp upon the picture, the tragic absurdity of our hopeless position is almost incredible — but there it is. It (the banking problem) is the most important subject intelligent persons can investigate and reflect upon. It is so important that our present civilization may collapse unless is widely understood and the defects remedied very soon.” — Robert Hemphill, former credit manager of the Federal Reserve Bank of Atlanta.

Onko niin, etteivät julkisuuteen pääsevät talousdemokraatit (kuten hra V. Iivarinen äskettäin) uskalla käyttää voimakkaita ilmauksia ja moraalipitoista arvottamista rahan valheesta puhuessaan, koska pelkäävät leimautumista huu & haa -henkilöiksi?
Paradoksi nähdäkseni on, ettei asiaa voi helposti selvittää ilman havainnollista kieltä, joka ottaa kantaa arvoihin, oikeudenmukaisuuteen, moraaliin ja tunteisiin.
- Mitä olette mieltä?

Jos asiaa ei voi ymmärrettävästi kertoa ihmisille, se jää ikuisesti ja edelleen pienen piirin tiedoksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Onko niin, etteivät julkisuuteen pääsevät talousdemokraatit (kuten hra V. Iivarinen äskettäin) uskalla käyttää voimakkaita ilmauksia ja moraalipitoista arvottamista rahan valheesta puhuessaan, koska pelkäävät leimautumista huu & haa -henkilöiksi?
Paradoksi nähdäkseni on, ettei asiaa voi helposti selvittää ilman havainnollista kieltä, joka ottaa kantaa arvoihin, oikeudenmukaisuuteen, moraaliin ja tunteisiin.
- Mitä olette mieltä?

Jos asiaa ei voi ymmärrettävästi kertoa ihmisille, se jää ikuisesti ja edelleen pienen piirin tiedoksi."

Itselle on selvinnyt se, että asia on valtiovallan tiedossa, täytyy olla. Nämä sätkynuket (=ministerit) ovat "NWO eliitin" ostamia/lahjomia/kuuluvat vapaamuurareihin ja siten noudattavat vain tarkkaan harkittua agendaa. Kuulostaa salaliitolta, mutta sitäpä se taitaa olla, ymmärrät sen ehkä joskus tai sitten et. Suuntaa et voi muuttaa, koska on sama ketä äänestät, he lahjotaan myös. Poikkiteloin asettuvat hallitsivat poistetaan väkivaltaisesti. Suomen tapauksessa IPU voisi olla ok, jos yli 50% kansalaisista sitä äänestäisi, mutta tiedät varmaan että 95% kansalaisista ei ymmärrä näitä juttuja, joten se käytännössä mahdotonta muuttaa kurssia. Jos lahjominen ei tule kyseeseen käytetään voimakkampia toimia. Seuraavat valtiot, jotka joutuu kyseisen rahajärjestelmän omaksumaan ovat Syyria ja Iran (tosin ei omasta tahdostaan). Kani on maininnut että n. 150 valtiota on jo ko. rahajärjestelmän uhrina, joten tuskin tässä mitään mullistuksia saadaan aikaan. Vtuttaa vain millaiseen maailmaan lapseni jäävät, tana...kele ;)

Ebolakani kirjoitti...

"Talousdemokraattien Pate Lainà paljastaa rahan valhetta Yle Puheessa tänään.
Ohjelma on kuultavissa täällä:
http://areena.yle.fi/radio/1819467
"

Aivan mahtavaa! Lisää tällaista!

Yksi asia jäi herra Kania vaivaamaan.

Noin 19:17 kohdalla herra Lainà kertoo, että hyperinflaatio syntyy, kun valtiossa tapahtuu kokonaistuotannon romahdus.

Tämä teoria ei selitä millään tavalla sitä, miksi-ja-miten Weimarin sekä Zimbabwen pörsseissä alkoi kamala kuhina kokonaistuotannon romahtamisen jälkeen.

Kuka ostaa sellaisten yritysten osakkeita, jotka eivät voi tuottaa mitään tai joiden arvo on tasan nolla (Esim. tapaus Ruhr)? Tai kuka keinottelee sellaisilla raaka-aine futuureilla joiden reaalimaaliman vastinetta ei ole olemassa eikä edes tule?

http://ebolakani.blogspot.fi/2011/01/mita-yhteista.html

Ebolakani kirjoitti...

"Onko niin, etteivät julkisuuteen pääsevät talousdemokraatit (kuten hra V. Iivarinen äskettäin) uskalla käyttää voimakkaita ilmauksia ja moraalipitoista arvottamista rahan valheesta puhuessaan, koska pelkäävät leimautumista huu & haa -henkilöiksi? "

Herra Kani on sitä mieltä, että tällainen maltillinen tapa selittää asia antaa kuvan siitä, että juttu on perusteellisesti tutkittu ja pureskeltu.

Tämä on hyvä! Iskee Suomalaiseen luonteeseen kuin nyrkki silmään.

Ensin tutkitaan ja vasta sitten hutkitaan.

Ja mikä parasta: he molemmat puhuvat samaa "kieltä" eli samasta asiasta samalla tavalla. Tämä on kaikkein kovin "ase", mitä millään intressiryhmällä voi olla.

Mutta herra Kani on samaa mieltä kanssasi. Kyllä saisi se P -sana vilahtaa hieman useammin.

Po-po-ponzi.

:)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä kani tarkoittaa noilla yli hilseen menenvillä futuureilla? Miksi kukaan sellaisia loisi, saati ostaisi?

Eivätkö valuuttaa hallussa pitävät tahot yleensä vain äkkäää, että tällä valuutalla ei kohta enää saa mitään, joten se on syytä sijoittaa heti. Harva suomalainen kauppa hyväksyy ulkomaista valuuttaa maksuvälineeksi, joten loogisinta, sillä on ostaa valuutan kotimaasta äX jotain. Valitettavasti vain äX-maan yritykset eivät pysty vastaamaan nyt syntyneeseen kysyntään, jolloin kaikki ostettavissa oleva alkaa loppumaan, joka nostaa hintoja. Todellisuudessahan maalla ei tuotantoa juuri ole ollutkaan, vaan valuuttaa on vain printattu ja vaihdettu ulkomaiseen, koska on tarvittu jotain maasta Y, Ä ja Ö. Loputkin äXän valuuttaa hallussapitävät tahot äkkäävät tämän ja kierre on valmis. Kaikki haluavat valuutasta eroon, eikä kukaan halua pitää sitä hallussaan, mutta ostettavaa on vähän, joka ajaa hintoja koko ajan ylöspäin.

Esimerkiksi Neuvostoliiton kaatumiseen liittyvästä hyperinflaatiosta olisin innokas kuulemaan lisää, sillä toivon saman tapahtuvan myös Eurostoliitossa. Tapahtuiko silloinkin jonkinlainen romahdus tuotannossa vai johtuiko se luottamuksen loppumisesta kyseiseen valuuttaan, vaiko kenties molemmista?

Ebolakani kirjoitti...

"Mitä kani tarkoittaa noilla yli hilseen menenvillä futuureilla?"

Vilkaise tätä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Futuuri_%28talous%29

"Todellisuudessahan maalla ei tuotantoa juuri ole ollutkaan, vaan valuuttaa on vain printattu ja vaihdettu ulkomaiseen, koska on tarvittu jotain maasta Y, Ä ja Ö. Loputkin äXän valuuttaa hallussapitävät tahot äkkäävät tämän ja kierre on valmis."

Eli kun paikallinen kokonaistuotanto on romahtanut paikataan ahdinko tuontitavaroilla. Ja tämä loppujen lopuksi aiheuttaa hyperinflaation.

Ja nyt palaammekin alkuperäiseen kysymykseen:

"Kuka ostaa sellaisten yritysten osakkeita, jotka eivät voi tuottaa mitään tai joiden arvo on tasan nolla (Esim. tapaus Ruhr)? Tai kuka keinottelee sellaisilla raaka-aine futuureilla joiden reaalimaaliman vastinetta ei ole olemassa eikä edes tule?"

Vastaus on, että ei kukaan. Ja näin ollen hyperinflaation alkuperäinen syy onkin joku muu kuin kokonaistuotannon romahtaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Syy on kyvyttömyydessä hankkia ulkomaista valuuttaa (velkoihin\tuotteisiin) muulla kuin valuuttakaupalla.

Hyperinfaaltioiotapauksissa ainut keino hankkia ulkomaista valuuttaa --> tuotteita? on ollut myydä omaa valuuttaa, joka laskee oman valuutan arvoa ja nostaa tuontituotteiden arvoa kotimaassa. Tämä on erittäin ikävää, mikäli valtio on pitkälti riippuvainen ulkomaisesta tuonnista\velkojen maksusta ja toimii negatiivisella maksutaseella, eikä pysty tasaamaan sitä. Tällöin ainut mahdollisuus hankkia ulkomaista valuuttaa on myymällä omaa valuuttaa, joka jälleen nostaa tuontituotteiden arvoa ja vaikuttaa kotimaista hintatasoa nostavasti. Eikös tämä ole devalvaationkin perusperiaate? Hyperinflaatiossa, sillä vain ei ole normaalista devalvaatiosta koituvia hyötyjä, koska ei ole tarpeeksi mitä viedä. Naru kaulassa vain kiristyy, kiristymistään.

Superinflaatiossa maa elää yli omien varojensa jostakin syystä, eikä omaa reservivaluutan vakanssia.

Itse ainakin ostaisin melkein mitä tahansa varallisuutta, mikäli asuisin korkean inflaation valtiossa. Edellyttäen tietysti, että perumenojen jälkeen minulle jäisi jotain. Kuten antamassasi linkissä kerrot, osakkeiden kurssit säilyttivät hyvin arvonsa, toisin kuin valuutta.

Vastaus tosin ei ole kokonaistuotannon romahtaminen. Kokonaistuotannon romahtaminen saattaa olla vain osasyy ja muuttuva tekijä, mutta ei kestä loogista tarkastelua aina olemassa olevana muuttumattomana tekijänä hyperinflaatioissa.

Ebolakani kirjoitti...

Pitääpä lisätä tähän soppaan pari mielenkiintoista esimerkkiä.

Suuressa lamassa (1930-1940) ameriikan ihmemaan kokonaistuotanto romahti yli 50%. Ranskassa ja Britanniassa kävi melkein samoin. Ei hyperinflaatiota.

Toisen maailmansodan aikana ameriikan ihmemaa pommitti Japanin takaisin kivikaudelle. Tarkoituksena oli tuhota Japanin tuotantokapasiteetti (ihmiset). Ei hyperinflaatiota.

Ruandan kansanmurhassa Hutut teurastivat Tutsit. Jostain kummallisesta syystä vuosikymmenien aikana Tutseille oli kerääntynyt kaikki varallisuus, (teollisuus/yritys)osaaminen ja kauppasuhteet. Kansanmurhan myötä kokonaistuotanto romahti. Ei hyperinflaatiota.

Ja niin edelleen...

Herra Kanin mielestä olettamus siitä, että tuotannolla olisi jotain tekemistä rahan "arvon" kanssa on hieman outo.

Otetaan huono esimerkki. Herra Tyrväinen (http://yle.fi/radio1/asia/mika_maksaa/voiko_taloudesta_puhua_ymmarrettavasti_ja_puolueettomasti_39257.html) kohdasta 47:29 alkaen:

"... tänä päivänä sillä rahalla on arvo vain sen takia, että sitä rahaa on suhteessa maailmassa tai maassa tuotettavaan tavara-palvelusmäärään, että se suhde pysyy suurinpiirtein niinku vakiona."

Kuka tai mikä tämän mittaa ja ennen kaikkea miten?

Eli missä on se virkamies, joka vääntää rahavipua, kun leipurijussi leipoi tänään kaksi pullaa enemmän kuin eilen?

Anonyymi kirjoitti...

"Eli missä on se virkamies, joka vääntää rahavipua, kun leipurijussi leipoi tänään kaksi pullaa enemmän kuin eilen?"

Liikepankki on lainannut Kreikan velkakirjoja vastaan (Suomen takauksella) keskuspankista valuuttaa jokusen miltsin, lainannut nämä miltsit Kreikan valtiolle, joka on hakenut kahvitunniksi pari pullaa Homeroksen leipomosta näillä rahoilla.

Mitä tekemistä tällä on valuuttakaupalla?

Jos on helvatisti valuuttaa liikkeellä, mutta ei mitään mitä tällä ostaisi, niin mitä sillä valuutalla silloin tekee?

Ebolakani kirjoitti...

"Jos on helvatisti valuuttaa liikkeellä, mutta ei mitään mitä tällä ostaisi, niin mitä sillä valuutalla silloin tekee? "

Kysymys onkin, että kenellä tämä hevletillinen läjä rahaa on?

Anonyymi kirjoitti...

Kysymys onkin, että kenellä tämä hevletillinen läjä rahaa on?

Pankit ovat lähes ainoita valtioiden lisäksi, joilla voi olla valuuttaa bittien muodossa.

Ebolakani kirjoitti...

"Pankit ovat lähes ainoita valtioiden lisäksi, joilla voi olla valuuttaa bittien muodossa. "

Trollaileksää?

:)

Anonyymi kirjoitti...

Sää on aika synkkä, mutta aaltopituutemme taitaa hakata eri tahtia.

One-linereihin on vaikea lähteä heittelemään ilman konkreettisempaa simulaatiota.

Valuuttaa pitävät hallussaan pankit, mutta voi sitä toki hankkia muutkin pankkien välityksellä. Onhan valuuttakauppa eräs leppoisimmista tavoista hankkia tuottoa bankstereille.

Ei ne pankkitilillä olevat merkintäsi kuitenkaan ole valuuttaa, vaan lupaus saadaa valuuttaa, merkkejä vastaava määrä.

En nyt kylläkään tiedä yhtään, että missä menemme. Olen aivan kujalla.

Vaadin terminologian selvennystä, ennen kuin suostun jatkamaan yhtään pidemmälle.

Mikä maa? Mikä valuutta?

Ebolakani kirjoitti...

"En nyt kylläkään tiedä yhtään, että missä menemme. Olen aivan kujalla."

Herra Kani on samaa mieltä.

Aloittaisimmeko alusta?

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti olemme tuotannon vaikuttamattomuudesta hyperinflaatioon samaa mieltä ja kyse onkin enemmänkin valuutan arvon määräytymisestä ja siitä mikä lopulta aiheuttaa hyperinflaation, mutta en näe tarpeelliseksi perehtyä aiheeseen syvemmin tämän aiheen piirissä. Ehkä Kani käsittelee aihetta tulevaisuudessa...

Jotenkin tämä kuitenkin valuuttamarkkinoihin mielestäni liittyy - ei niinkään suoranaisesti tuotantoon.

Anonyymi kirjoitti...

"Taloudellista kasvua ei ole olemassa ilman kierrossa olevan rahamäärän kasvua. Mutta kuten tiedämme, ilman velkaa ei ole rahaa, eikä velkaa ole olemassa ilman lainaehtoja. Kts. ensimmäinen kohta. "

ekonomiopiskelijaystäväni väittää, että tuo on täysin hatusta temmattu väite. Talouskasvua voi syntyä myös resursseja uudelleenjärjestelyllä.

mikäli näin on kuinka paljon resursseja voitaisiin uudelleen järjestää ja voisiko näin syntyä kasvua? kuinka pitkälle (muka) tällainen järjestely voisi auttaa?

toistaiseksi olet väittelyissä voittamaton, mitä vastaat ystävälleni?

Hyvää ystävänpäivää!

Ebolakani kirjoitti...

"toistaiseksi olet väittelyissä voittamaton, mitä vastaat ystävälleni?"

Herra Kani ei ymmärrä mitä ystäväsi tarkoittaa resursseilla.

Mikäli hän tarkoittaa naapurivaltion resurssien valtaamista sotilaallisin keinoin, niin hän on täysin oikeassa. Tällainen aiheuttaa talouskasvua.

JL kirjoitti...

Espanjako lamassa?

Ei suinkaan, Espanja "pelastetaan" hinnallla millä hyvänsä.