23.11.2010

On olemassa kaksi syytä, miksi Suomi yrittää auttaa Irlantia.

EDIT: oli aivan pakko vaihtaa otsikkoa. Siinä ei ollut mitään järkeä.

Kiviniemi: Irlannin lainalla tuetaan suomalaisia työpaikkoja
-- Tässä tilanteessa on hyvä pysäyttää se kehitys sinne Irlantiin, jotta tavalliset suomalaiset, asuntovelkaiset, yritykset ja myöskään Suomen valtio ei tästä kärsisi ja ei taantuma vyöryisi uudestaan Suomeen, vaan talouskasvu jatkuisi ja työllisyys paranisi, kertoo Kiviniemi.
Missä välissä "he" ovat saaneet Rouva Kiviniemen(kin) assimiloitua joukkonsa?
Viidessä kuukaudessa hän toistelee samoja latteuksia ja järjettömyyksiä kuin muutkin harhaanjohtajat.
Herra Kani on kertakaikkiaan ällistynyt, mutta samaan aikaan kovin ylpeä Rouva Kiviniemen kehityksestä. Herra Kani nostaa hattua.

Mutta, mutta.
On olemassa kaksi syytä, miksi Suomi yrittää auttaa Irlantia.
-  Jokaisen euvostoliiton maan pankki (suom. huom. yksityinen osakeyhtiö) on lainannut rahaa jokaiseen euvostoliiton maahan. Eli kaikki ovat velkaa kaikille, ristiin ja poikittain. Kun-ja-jos yksikin domino kaatuu, ne kaikki kaatuvat peräjälkeen (dominoefekti).
- Suomalaisilla eläkeyhtiöillä on "sijoituksia" Irlannissa (sama homma kuin Kreikankin tapauksessa). Esimerkiksi KEVA:lla on taskussa 117 Miljoonaan edestä Irlannin valtiovelkakirjoja, Ilmarisella on ~170 miljoonaa jumissa Irlantilaisissa korko- sekä osakerahastoissa, Tapiolalla on (ehkä-ehkä) ~400 miljoonaa ja niin edelleen.

Mutta kysytään nyt kuitenkin yksi kysymys: Voiko velasta ja velkaantumisesta johtuvaa ongelmaa korjata uudella velalla?
Me tiedämme varsin hyvin, ettei voi.
Mutta miksi harhaanjohtajat sitten tekevät näin? Miksi harhaanjohtajat tietentahtoen haluavat pahentaa tilannetta entisestään? Miksi he haluavat auttaa? Syy on varsin yksinkertainen:
Kun koko järjestelmä pettää, minkä se tulee tekemään (tavalla tai toisella), niin ne jotka uuden järjestelmän kirjoittavat luovat ns. uuden maailman järjestyksen. Ja siinä sivumennen myös uuden valuutan sekä valuuttajärjestelmän.
(Globaali Neofeodalismi.)
On olemassa useita syitä miksi Irlanti, Espanja, Portugali, Kreikka, ... [lisää euvostoliiton maa] ei voi koskaan maksaa velkojaan. Ja miksi tämä "lainataan ylivelkaantuneelle lisää, että se voi pelastaa itsensä" touhu on 100% järjettömyyttä.
- Mikäli pankki sektori pelastetaan, mutta (valtion, kuntien, yritysten, jne.) velkataakka jätetään, talous ajautuu yhä vain syvempään lamaan.
- Julkisen sektorin velanhoito on täysin ja täsmälleen riippuvainen kansalaisten kyvykkyydestä maksaa veroja. Muussa tapauksessa se (julkinen sektori) joutuu myymään kaiken mitä ns. yhteisesti omistetaan.
- Vientitulot ovat täysin riippuvaisia muissa maissa tapahtuvasta velkaantumisesta (ennen kuin euro voidaan kuluttaa...)
- Suurinosa vientituloista jää yritykselle, joka (parhaimmassa tapauksessa) on houkuteltu maahan tukiaisilla sun muilla verokilpailullisilla eduilla (alhainen verotus). Ts. samapa tuo kuinka paljon vientiyritys tekee voittoa.
ja niin edelleen...

Irlannilla, niin kuin kaikilla muilla euvostoliiton mailla, on vain yksi ainoa keino hoitaa tämä (velka)kriisi: Kieltäytyä maksamasta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jos jotain positiivista tässä asiassa löytää, olemme tehneet monta raharikasta sijoittajaa onnelliseksi. Synkimmälläkin pilvellä on hopeareunus.