16.2.2010

No, voi kyynel!

Paikallisosuuspankkien liikevoitto pakitti
Paikallisosuuspankkien tulosta painoi lähes viidenneksen vuotta aiemmasta pienentynyt korkokate, joka jäi 89,8 miljoonaan euroon.
...

Luottotappiot ja arvonalennukset kasvoivat hieman. Edellisvuonna niitä tuli 3,1 miljoonaa euroa, viime vuonna 3,2 miljoonaa. Järjestämättömiä ja nollakorkoisia saamisia oli vuoden lopussa 27,6 miljoonaa euroa eli vajaa prosentti luottokannasta.
Pankit tahkoavat tulosta monesta asiasta, mutta ensisijaisesti niiden "voitot" tulevat koroista, jotka maksetaan omasta tai toisen lainaamasta rahasta.

Luottotappiot tarkoittavat ennen kaikkea maksuhäiriöitä ja lainanhoito-ongelmia. Em. johtuvat yhä kasvavasta työttömyydestä. Työttömyyden kasvu johtuu vain yhdestä syystä: kierrossa olevan rahamäärään supistumisesta (mitään muuta syytä ei ole).
Rahamäärän supistuminen johtuu yksityisen, yritysten, kuntien, valtion ja jne. lainanhoidosta (velanmaksusta).
Toisinsanoin:  Mitä enemmän velkoja maksetaan (eli palautetaan rahaa takaisin sinne mistä se tulikin), sitä pienemmäksi käy kierrossa oleva rahamäärä, sitä enemmän on työttömiä ja sitä alemmaksi pankkien tulos laskee...


Pankeilla on vain yksi tapaa estää konkurssinsa. Se on lainahanojen aukaisu. Mutta tätä ne eivät voi tehdä, koska niiden vakavaraisuusastetta on nostettu.

Ei kommentteja: