5.2.2013

Sattuipa hassusti matkalla Kauppalehden forumilla

Kauppalehti - Pääekonomisti selittää mistä raha syntyy
Wilhelm II
...
Kirjanpidon perusteet: pankki ottaa vastaan talletuksen. Taseen vasemmalla puolella kassassa on talletussumma ja oikealla puolella talletusta vastaava velka tallettajalle. Pankki sijoittaa kassassa olevan talletuksen (kokonaan tai osittain) esim. asuntolainaa hakevalle yksityishenkilölle tai vaikka sahayritykselle. Tällöin pankin kassavarat muuttuvat saatavaksi velalliselta.
...
Varsin sitkeässä on tämä(kin) uskomus, mutta varsin ymmärrettävistä syystä. Pankit todellakin ovat toimineet näin. Ihan tosi! Onpas riemukasta lainata itseään:
Laki luottolaitostoiminnasta (1607/1993)

1 § Soveltamisala
Tämä laki koskee liiketoimintaa, jossa ammattimaisesti hankitaan talletuksia tai muita takaisinmaksettavia varoja yleisöltä ja jossa näillä varoilla tarjotaan omaan lukuun luottoja ja muuta niihin verrattavaa rahoitusta joko suoraan tai samaan konserniin tai konsolidointiryhmään kuuluvan yrityksen välityksellä.
Aika yksiselitteinen vai mitä? Yksityinen osakeyhtiö, jota pankiksi myös kutsutaan, hankkii talletuksia tai muita takaisinmaksettavia varoja yleisöltä joita sitten käytetään mm. luotottamiseen. Noh, nykyään kyseinen laki näyttää tältä: Laki luottolaitostoiminnasta (9.2.2007/121)
4 § Luottolaitostoiminta
Luottolaitostoiminnalla tarkoitetaan tässä laissa liiketoimintaa, jossa yleisöltä vastaanotetaan takaisinmaksettavia varoja sekä tarjotaan omaan lukuun luottoja tai muuta rahoitusta.
Muutos on aika ilmeinen. Enää (nykyään) pankit eivät tarjoa luottoja rahoista, jotka on niille lainaksi annettu (talletettu), vaan jostain täysin muualta.
Mikäli mielenkiinto heräsi, voit lukea loput kupletin juonesta täältä.

25 kommenttia:

HooFoo kirjoitti...

Tämä rahan luomisen periaate pitäisi jollain tapaa muuttaa. Nyt se perustuu oletukselle, että velanottajan maksu kyky ja työvoiman kysyntä säilyy. Eli joku muu ottaa velkaa ja ostaa edellisen palveluita.

Entäpä jos raha luotaisiin työstä. Eli jos palkkaan muurarin ja maksan hänelle 1000 euroa, niin palkkarahan mennessä pankkiin valtio luo tuota työtä vastaan jollakin kertoimella muurarille lisää rahaa - esim. 500 euroa.

Tällöin oltaisiin siirrytty kultakannasta velkakannan kautta rahan työkantaan. Toimisikohan tuollainen?

Ebolakani kirjoitti...

"Tällöin oltaisiin siirrytty kultakannasta velkakannan kautta rahan työkantaan. Toimisikohan tuollainen? "

Kyllä. Tämä on yksi tapa toteuttaa ns. velaton raha. Näitä tapoja on useita kymmeniä. Ehkä tuhansia.

Kaksi ongelmaa.

Mikä (tai mitkä) otetaan ja miten ne saadaan käyttöön?

HooFoo kirjoitti...

"Kaksi ongelmaa.

Mikä (tai mitkä) otetaan ja miten ne saadaan käyttöön?"


Tässä pitäisi kääntää kelkkaa Euvostoliiton keskittämiskehityksestä takaisin valtio- ja jopa kuntakohtaisiin erilaisiin rahajärjestelmiin ja antaa kulttuurievoluution avulla testata mahdollisimman monia.

Toimivat systeemit nousevat esiin ja ottavat jopa paikalliset olosuhteet huomioon.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi sanoi (5. helmikuuta 2013 15.28): "Tällöin oltaisiin siirrytty kultakannasta velkakannan kautta rahan työkantaan. Toimisikohan tuollainen?

Kyllä se toimisi, työttömyys olisi 0%, inflaatio 0% ja kansakunnan talouden pyörät pyörisi 100% nopeudella. Ongelmana vaan on se, että Rahan Valtiaat tekisivät kaiken mahdollisen jotta tämä systemi olisi lopetettu ja sitä ehdottaneet henkilöt olisi surmattu. Tarvittaessa jokainen "työ=raha"-järjestelmän käyttäjä yksinkertaisesti surmataan koska Hitler! Kuvaamasi järjestelmä on varsinaista Antisemitismiä ja Hitlerismiä koska sellaisen rahajärjestelmän Hitler toteutti aikanaan.

Germany issued debt-free and interest-free money from 1935 on, which accounts for Germanyís startling rise from the depression to a world power in five years. The German government financed its entire operations from 1935 to 1945 without gold, and without debt. It took the entire Capitalist and Communist world to destroy the German revolution, and bring Europe back under the heel of the Bankers.

These facts do not appear in any textbooks today.

http://www.2012.com.au/Hitlers_money.html

Sellaista rikosta ihmisyyttä vastaan kuin Anonyymin esittämä työhön perustuva rahajärjestelmä - ei anneta anteeksi!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun on todettu, että pankit jakavat laina-asiakkaat vuohiin ja lampaisiin, niin eikö olisi aika ottaa käyttöön uusi raha.

Aivan kuten Sweitsissä, 1934 yritykset loivat WIR:rin. Joka neljäs firma sitä Sweitsissä käyttää. Sen arvo on sama kuin Frangin.

Sielläkin pankit koitti tuhota käyttöönoton, mutta epäonnistuivat.
Ehkä olisi aika ottaa mallia joskus niistä maista joilla on aina mennyt kohtalaisen hyvin, eikä niiltä joilla ei ole mitään annettavaa. No tähän tietysti sanotaan, että se Sweitsi on rikollisten pankki ja rahanpesukone. Olkoot, mutta Wirri
luotiin huonoina-aikoina kun pankista ei rahaa saanut. Näin firmat pysy pystyssä ja työpaikat säily. No, tämä on esimerkki väärin sammutetusta tulipalosta jos pankkiireilta tai politikoilta kysytään.

Anonyymi kirjoitti...

Reilua peliä. Eikö?

http://www.talouselama.fi/uutiset/eurotrollaajat+varokoot++nyt+eu+alkaa+kytata+eurokriittisia+nettikeskusteluja/a2167071

Ai, ei vai ?

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni HooFoo sanoo juuri sen ydinjatuksen, joka tulisi siis muuttaa, eikös tämä nykyinen velkaan perustuva rahajärjestelmämme nimeenomaan ole perimmäisiä syitä miksi meiltä jatkuvasti edellytetään talouskasvua ? josta siis seuraa muut vaatimukset - kilpailuilukyvyn parantaminen, eläkkeiden nosto ym.

Ebolakani kirjoitti...

Terveisiä HooFoolle.

90% veroista on 100% turhia.

Miksi?

Siksi, koska valtio voi tulostaa omaa rahaa, jonka se kuluttaa kiertoon ostamalla kansalaisilta niitä palveluita joita he (kansalaiset) haluavat yhteisön (valtion) tuottavan.

Nyt sitten tulee kaksi mielenkiintoista ongelmaa.

Mitä yhteisö haluaa tällä tavalla tuottaa?

Miten yhteisö päättää tuotanto kohteet.

Ensimmäiseen kysymykseen herra Kani vastaa luonnolliset monopolit (sähkö, vesi, rautatiet jne.).

Viimeiseen kysymykseen vastaus on ällistyttävän yksinkertainen: Suora Demokratia.

Ebolakani kirjoitti...

"Mielestäni HooFoo sanoo juuri sen ydinjatuksen, joka tulisi siis muuttaa, eikös tämä nykyinen velkaan perustuva rahajärjestelmämme nimeenomaan ole perimmäisiä syitä miksi meiltä jatkuvasti edellytetään talouskasvua ?"

Kyllä.

Ainoa mitä pitäis tehdä on muuttaa tämäVelka = Ostovoima = Työpaikka tällaiseksi Työpaikka = Ostovoima = Työpaikka

Melkein liian yksinkertaista ollakseen totta.

Ebolakani kirjoitti...

"Reilua peliä. Eikö?

http://www.talouselama.fi/uutiset/eurotrollaajat+varokoot++nyt+eu+alkaa+kytata+eurokriittisia+nettikeskusteluja/a2167071
"

Hahhaa! Hahaha!!
http://i885.photobucket.com/albums/ac58/sacredheartofthescene/gifs/tumblr_l7fr6zjZzY1qcor6c.gif

Anonyymi kirjoitti...

"Siksi, koska valtio voi tulostaa omaa rahaa, jonka se kuluttaa kiertoon ostamalla kansalaisilta niitä palveluita joita he (kansalaiset) haluavat yhteisön (valtion) tuottavan."

Yiik!!! Kani haluaa liberalistisen valtion, jossa mm. progressiivinen tuloverotus on poistettu. Tällä tavalla oligarkian syntyvät, kun saavat rahalla tehdä rahaa ilman, että kukaan sitä tulo-, perintö-, kiinteistö-, pääomaveroilla kukaan kerää pois.

Ovatko nämä tosiaan turhia vai ovatko ne syntyneet työväenliikkeiden yms. seurauksena estämään oligopoliaa ja edistämään tasa-arvoa, koska ihmiskunta ei ole vielä siinä pisteessä, että voitaisiin luopua kaikista säännöistä ja ihmiset osaisivat silti käyttäytyä ihmisiksi?

Anonyymi kirjoitti...

Voi, voi, teitä toivekkaita hupsuja.

Ikään kuin sääntöjen muutoksilla Eldoradoon päästäisiin. On se systeemi mikä hyvänsä niin aina valtaan nousevat ne "sopivimmat" (vallanhimoisimmat). Jos pelin sääntöjä muutetaan, niin nyt vuorostaan uudetvanhat "sopivimmat" tyhjentävät pöydän.

"Kymmentuhatvuotisen propagandan tulos: Hengitys - sisään ja ulos"

Vai onko näyttöjä muusta?

Ebolakani kirjoitti...

"Ovatko nämä tosiaan turhia vai ovatko ne syntyneet työväenliikkeiden yms. seurauksena estämään oligopoliaa ja edistämään tasa-arvoa, koska ihmiskunta ei ole vielä siinä pisteessä, että voitaisiin luopua kaikista säännöistä ja ihmiset osaisivat silti käyttäytyä ihmisiksi? "

Itse itseään lainaten:
"Ennen muinoin valtionvelka oli kuninkaan henkilökohtaisesti ottamaa velkaa. Useassa tapauksessa kuninkaan kuoleman jälkeen velkojat jäivät nuolemaan näppejään, ellei prinssi ottanut niitä kantaakseen (useassa tapauksessa näin ei käynyt). Eli ennen muinoin valtionvelan (eli julkisen velan) takaisinmaksun kanssa oli vähän niin ja näin. Ja verotuskin riippui täysin kuninkaan mielenkiinnosta asiaa kohtaan.

Tätä jatkettiin jonnin aikaa.

Sitten tapahtui Mainio vallankumous (http://fi.wikipedia.org/wiki/Mainio_vallankumous)

Kyseisen vallankumouksen mullistavin keksintö oli julkinen sektori, joka kykeni ottamaan velkaa, verottamaan ja oli käytännöllisesti katsoen kuolematon. Eli kyseisen vallankumouksen mullistavin keksintö oli valtionvelkojen periytyvyys sukupolvelta toiselle. Toisin sanoen parlamentaarisen järjestelmän suurin saavutus oli (ja edelleen on) se, että valtionvelka oli sitova riippumatta siitä kuka on vallassa.
"

Toisin sanoen, verotus keksittiin velkojien tarpeista.

Myöhemmässä vaiheessa huomattiin, että verotuksella saadaan aikaiseksi kaikenlaista jännää, mutta saatiinko sillä aikaiseksi tasa-arvoa tai muuta? Tähän Kani ei osaa vastata.

Yksi asia on tullut varsin selväksi: verotus näyttelee järisyttävän tärkeää osaa pankkien pyörittämän velkapyramidiponzihuijauksen pystyssäpitämisessä.

Ebolakani kirjoitti...

"Yiik!!! Kani haluaa liberalistisen valtion, jossa mm. progressiivinen tuloverotus on poistettu. Tällä tavalla oligarkian syntyvät, kun saavat rahalla tehdä rahaa ilman, että kukaan sitä tulo-, perintö-, kiinteistö-, pääomaveroilla kukaan kerää pois. "

Suora Demokratia on siitä jännä vekotin, ettei liberalismista tai oligargiasta voi puhua samassa lauseessakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hienoista kirjoituksista Herra Kani! Kysymykseni ei liity suoraan kyseiseen keskusteluun, mutta löytyisikö sinulta -ehkä- mielipidettä asiaan?

Ajattelin eräänä iltana yhteiskunnan dynamiikkaa, ja tulin johtopäätöseen, että perintöveron pitäisi olla n.80-100% ja tästä verosta saadut tulot käytettäisiin kokonaan työhön liittyvien verojen alennukseen. Tällä tietysti olisi aika radikaaleja seurauksia, mutta ainakin siirryttäisiin pääomien luomisesta nykyhetken pyörittämiseen. :))

Ebolakani kirjoitti...

"Ajattelin eräänä iltana yhteiskunnan dynamiikkaa, ja tulin johtopäätöseen, että perintöveron pitäisi olla n.80-100% ja tästä verosta saadut tulot käytettäisiin kokonaan työhön liittyvien verojen alennukseen."

Herra Kani suosittelee kokeilemaan seuraavaa ajatusleikkiä.

Onko olemassa ansaittua tai ansaitsematonta tuloa?

Jos on, niin mikä ero ansaitulla ja ansaitsemattomalla tulolla on?

Anonyymi kirjoitti...

Moi, Kani.

...mietittyäni asiaa - erittäin subjektiivisesti- ajauduin loppupäätelmään, että on vain olemassa ansaittua tuloa. Miksi näin? Koska me kaikki olemme luomassa kysyntää tai vastaamassa siihen.

Anonyymi kirjoitti...

"Tällä tietysti olisi aika radikaaleja seurauksia, mutta ainakin siirryttäisiin pääomien luomisesta nykyhetken pyörittämiseen."

Yhteiskunta, jossa kaikki pääoma on täysin tasaisesti jakautunut on käytännössä toimintakyvytön. Vai miten luulet, että työpaikkoja luovat yritykset ja niiden vaatimat pääomat syntyvät, jos pääoma ei keskity missään vaiheessa?

Muutenkin tuo "työkanta" ajatuksena kuulostaa kovasti kommunismilta. Annas kun arvaan, kaikkien työ on tietysti samanarvoista?

Kannatan sinänsä sitä että rahan arvo kytkettäisiin reaalimaailmaan. Ehkä työkannan sijaan voisi miettiä vaikka tuottavuuskantaa tms.

Ebolakani kirjoitti...

"Koska me kaikki olemme luomassa kysyntää tai vastaamassa siihen. "

Ansaittu ja ansaitsematon tulo ovat oikeasti olemassa. Ne on vain ovelasti piilotettu, koska nykyajan talouspapit eivät puhu näistä. He väittävät, ettei ole olemassa ilmaisia lounaita. Tämä on valitettavasti valhetta.

Ammoiset ekonomistit määrittelivät ansaitsemattomaksi tuloksi mm. seuraavat asiat:
- Tuotantokustannuksien yli jäävä tulo
- Mikä tahansa tulo, joka ansaitaan osallistumatta itse tuotantoon.
Ja olivat sitä mieltä, että edellä mainittuja tuloja täytyi verottaa ja vieläpä hemmetin raskaasti.

Valitettavasti em. jutut ovat hirveitä yleistyksiä ja vaarallisia sellaisenaan. Avataanpas niitä hieman.

Tuotantokustannuksien yli jäävä tulo
Tähän kategoriaan tipahtaa kaikki monopoliasemassa oleva liiketoiminta.

Huono esimerkki. Ameriikan ihmemaan Kalifornian osavaltiossa useita luonnollisia monopoleja hoitaa yksityinen yritys. Näitä yrityksiä (jotka siis hoitelevat mm. vesihuoltoa ja sähkönjakelua) valvoo byrokraattinen laitos nimeltään California Public Utilities Commission. Tämä komissio määrittelee eri luonnollisten monopolien voittomarginaalit eli veroprosentin tuotantokustannuksien yli jäävälle tulolle. Tämä veroprosentti voi ollla jopa niinkin korkea kuin 90%. Edellisen lisäksi ameriikassa toimi puulaaki nimeltään Interstate Commerce Commission, jonka tarkoituksena oli valvoa ja säädellä mm. rautateiden hinnoittelua. (EU:ssa tällaisia virastoja ei ole, eikä muuten tule).

(Huom! Euroopassa huomattiin, että on paljon tehokkaampaa hoidattaa luonnolliset monopolit omakustannehintaan verotuloilla. Tämän lisäksi infran rahoitus hankittiin keskuspankilta, koska se tuli pitkässä juoksussa huomattavasti halvemmaksi kuin osakeanti tai liikepankkirahoitus. Tällä tavalla alennettiin koko talouden kustannuspaineita (Jonkin toimialan kustannukset ovat toisen elinkustannuksia.).)

Mikä tahansa tulo, joka ansaitaan osallistumatta itse tuotantoon.
Tähän kategoriaan tipahtaa useita eri asioita.
- Osakkeiden jälkimarkkinat
- Varallisuushintojen kasvu joka rahoitetaan kokonaan tai osittain pankkien "tyhjästä" luomalla luotolla.
- tuottamattomat lainat (eli melkein 90% vakuudellisista lainoista)
- Maavuokra
- mikä tahansa keinottelu millä tahansa markkinoilla (valuutta, raaka-aine, jne)

Huono esimerkki. Suurin osa (70-80% pankkien luotoista on asuntolainoja. Näin ollen asuntovarallisuuden nousu tarkoittaakin korkeampia korkotuloja pankille ja tätä kautta suurempia osinkoja osakkeen omistajille.

Toinen huono esimerkki. Valuuttamarkkinoilla yritetään tehdä voittoa eri valuuttojen myyntitarjousten erotusmarginaalilla.
Jatkuu!

Ebolakani kirjoitti...

Jatkuu!
Ansaitsemattoman tulon kovalla verottamisella saataisiin aikaiseksi (vähintään) kolme asiaa.
1. Työn sekä bisneksen pyörittämisen kustannukset alenisivat huimasti.
2. Mikä tahansa varallisuus joka perinnöksi jää, on varmasti ansaittua.
3. Ostovoiman heikentyminen eli hintojen nousu eli inflaatio olisi olematonta.

Mutta järjestelmän ytimessä on vielä suurempi ongelma ja se liittyy molempiin tulomuotoihin hyvin oleellisella tavalla.

Nykyisessä järjestelmässä ilman velkaa ei ole rahaa.

Tililläsi näkyvä rahasumma on jonkun lainaamaa ja kiertoon kuluttamaa rahaa, joka täytyy palauttaa 100% takaisin pankkiin plus korot. Mikäli epäonnistut lainaehtojen täyttämisessä (eli lainatun rahan palauttamisessa), ajaudut hyvin suurella todennäköisyydellä velkavankeuteen.

Tämä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän ansaitset ja säästät, sitä enemmän ihmisiä ajautuu velkavankeuteen.

Eli, eli. Pistetäänpäs homma pakettiin.

Mikäli me kaikki (ihan jokainen) olemme todellakin luomassa kysyntää tai vastaamassa siihen, mikä tahansa perintöveroprosentti on epäoikeudenmukainen.

Mutta valitettavasti kaikki nykytaloudessa tapahtuva toiminta ei todellakaan ole "tuottavaa". Itse asiassa taloudessa on hevletin paljon asioita jotka tuottavat tuloa ilman minkäänlaisia (tai olemattomia) tuotantokustannuksia ja näin ollen ovat ansaitsematonta tuloa.

Sait siis veroprosentin oikein, mutta verotuskohde ja sijoituspaikka ovat väärin.

Ongelma on huomattavasti laajempi, syvempi ja monimutkaisempi eikä sitä ole mahdollista ratkaista taikasauvan heilautuksella.

Ebolakani kirjoitti...

"Vai miten luulet, että työpaikkoja luovat yritykset ja niiden vaatimat pääomat syntyvät, jos pääoma ei keskity missään vaiheessa? "

Yksikään yritys ei luo yhtään ainoaa työpaikkaa.

Ostovoima luo työpaikat.

Eli Velka = Ostovoima = Työpaikka (tämä kaava toimii myös toisinpäin).

Näin ollen pääoma on tavalla tai toisella ansaittu siitä rahasta, jonka joku lainasi pankista ja kulutti kiertoon.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin perusteltu Kani ! Ainoa järkevä malli on Sveitsin malli, ja suora demokratia. Siinä ei pääse pankkiirit eivätkä muut ulkopuoliset tahot tuhoamaan kansaa.

Muuten Hitler oli ensimmäinen talousdemokraatti. Hän irroitti Saksan markan Rothschildien hallitsemasta keskuspankkikartellista, ja antoi Saksan tuotannon määritellä markan arvon.
Ja koettiin valtava talousihme, pankkiirit eivät päässeet rokottamaan kansaa, vallitsi täystyöllisyys ym... hyvinvointia. Tuolta ajalta ovat peräisin autobahn, automallit, valtava määrä erilaisia keksintöjä ym.
Ja muuten eläimetkin saivat ensimmäisenä valtiona Saksassa -30 luvulla eläintenoikeudet !

Soturi

Anonyymi kirjoitti...

"Huono esimerkki. Suurin osa (70-80% pankkien luotoista on asuntolainoja. Näin ollen asuntovarallisuuden nousu tarkoittaakin korkeampia korkotuloja pankille ja tätä kautta suurempia osinkoja osakkeen omistajille."

Mistä puputtaja kaivaa 100k euroa rahaa asunnon ostoon ilman tällaista järjestelyä?

Ebolakani kirjoitti...

"Mistä puputtaja kaivaa 100k euroa rahaa asunnon ostoon ilman tällaista järjestelyä?"

Nykyisessä järjestelmässä pankit voivat 10 miljoonan euron pääomalla myöntää jopa 200 miljoonan euron edestä asuntolainoja (tämäkin on varovaisen optimistinen arvio).

Oletetaan, että jokainen asuntolaina on 200 000 € "arvoinen".

Oletetaan, että jokaisen asuntolainan takaisinmaksuaika on 10 vuotta.

Oletetaan, että jokaisen asuntolainan korkoprosentti on tasan 2%.

Tällä tavalla tuhannen asuntolainan korkotuloksi tulee 20 miljoonaa euroa.

Tämän lisäksi pankki kerää kaikenlaisien palvelumaksujen muodossa useita miljoonia euroja vuodessa.

Tämä on pedofiliaan verrattavissa olevaa taloudellista toimintaa. Tämä on väärin niin monella tavalla ja tasolla, ettei oikein sanat riitä.

Tämä järjestely voidaan aivan tasan tarkkaan toteuttaa jollain muulla tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Asian ydin on tässä:

Kaikki se hyöty, joka rahajarjestelmän pyörittämisestä menee tällä hetkellä yksityisille pankkiireille, tulee siirtää valtiolle.
Tämä tulee helpottamaan kansalaisten arkea VALTAVASTI !