21.11.2012

Suomen (epä)virallinen työttömyysprosentti

Olisiko aika? Tottakait on! Mutta sitä ennen kerrataanpas hieman kyseisen laskelman perusteita.

EU:ssa "tuottavat" työpaikat ovat jaettavissa kahteen kategoriaan:
Mikä tahansa työpaikka, joka kannustaa sekä rohkaisee ottamaan velkaa (vakinaistaminen, mainos, jne.).

Mikä tahansa työpaikka, joka tuottaa tuotteita tai palveluita myytäväksi vientiin.
Edellä mainitut työpaikat voivat sijaita millä tahansa sektorilla.

Suurimmalla osalla Työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaista ei ole mitään tekemistä "tuottavan" työpaikan kanssa. Syykin tähän on varsin yksinkertainen: mikäli olet töissä ja samaan aikaan asiakkaana Työ- ja elinkeinotoimistossa, on työsopimuksesi kesto todennäköisesti puolivuotta tai alle. Tällainen ei kauheasti kannusta ottamaan velkaa (ja se pieni määrä, joka on mukana vientiteollisuudessa... antaa olla).

Herra Kani ei ole juuri koskaan kohdannut yli 65 vuotiasta palkansaajaa. Yli 70 vuotiaita ei ole tullut vastaan ikinä. Näin ollen Kani käyttää Tilastokeskuksen työvoimasta sekä työvoimaosuuksista vain 15-65 vuotiaita.

Aloitetaan!

Työ- ja elinkeinoministeriö - Työllisyyskatsaus, Lokakuu 2012 (PDF)
Lokakuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 463 600 työnhakijaa, ...
Tilastokeskus - Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2011/08 - 2012/08
Sukupuolet yhteensä. Ikäluokka: 15-64 -> 2 599 000
Tilastokeskus - Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan 2011/10 - 2012/10
Sukupuolet yhteensä. Ikäluokka: 15-64 -> 73,9 %
Lasketaan.
Ensin täytyy laskea kuinka monta tyyppiä on oikeasti työmarkkinoiden käytettävissä:
73,9 / 100 * 2 559 000 = 1 891 101
Sitten lasketaan Suomen (epä)virallinen työttömyysprosentti:
454 400 / 1 891 101 * 100 =  24,48%

Eli Suomen (epä)virallinen työttömyysprosentti Lokakuussa 2012 oli ~24%. Jostain syystä työttömien määrä on alentunut Tammikuusta 2012 noin 0,6%.

Nousua pukkaa!

7 kommenttia:

Olavi Aromaa kirjoitti...

Yllättävä työttömyyden kehityssuunta irtisanomisuutisten valossa. Ehkä luova tilastomatematiikka on onnistunut jotenkin pitämään irtisanotut poissa työttömien työnhakijoiden listoilta.

Ebolakani kirjoitti...

Tilastokeskuksen "Työvoima sukupuolen ja iän mukaan" -tilastossa on jotain omituista.

Esim. 2010/07 heitä oli 2 720 000, mutta 2011/10 heitä oli 2 599 000.

MUTTA jostain kumman syystä 2012/10 heitä oli edelleenkin 2 599 000. Sama määrä kuin 2011!

Mitä ihmettä tapahtui 2010-2011, kun 121 000 kansalaista vaihtoi ikäluokkaa, mutta kukaan ei vaihtanut ikäluokkaa 2011-2012 välisenä aikana?

Kani ei osaa tähän vastata.

Anonyymi kirjoitti...

Jospa ne (tilastokeskus) on lukenut kaninkoloa ja yrittää harhauttaa meitä kanifaneja...

Pekko kirjoitti...

"Ensin täytyy laskea kuinka monta tyyppiä on oikeasti työmarkkinoiden käytettävissä:

73,9 / 100 * 2 559 000 = 1 891 101"

Muuten ihan kiva laskelma jolla saadaan työmarkkinoiden käytettävissä olevien määrää pienemmäksi, mutta siinä lasketaan kahteen kertaan samaa prosenttia.. Eli toi 2 559 000 on jo alunperin saatu ottamalla 15-64 vuotiaiden määrästä 73,9%(tms), joten miksi siitä enään pitäisi vähentää mitään? Kun laskin 2011 väestön määrän (15-64v) mukaan tolla prosentilla niin sain n. 10000 henkilöä enemmän, mutta heitto on prosentuaalisesti aika pieni ja taitaa selittyä sillä, että tilastot eivät olleet samalta aikajaksolta.. Eli oikeasti työmarkkinoiden käytettävissä on 2 599 000 henkilöä..



"Lokakuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 463 600 työnhakijaa, ..."

jatkoa linkin takaa: "...mikä on 12 200

enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työnhakijoista oli työssä olevia 103 600, joista 64 100 oli

yleisillä työmarkkinoilla ja 39 500 sijoitettuna työ- ja elinkeinohallinnon tukitoimenpitein.

Työvoimaan kuulumattomia työnhakijoita oli 83 200. Työttömyyseläkkeen saajia oli 24 100, mikä

on 10 900 vähemmän kuin vuosi sitten."

Laskelmassa on siis käytetty kaikkia työnhakijoita, eikä vain työttömiä, mikä on aika erikoista kun lasketaan työttömyysprosenttia.. Työttömiä työnhakijoita on siis juttuun linkitetyn tilaston mukaan 250 086.. Myös 9186 työnhakijaa häviää mystisesti kun työnhakijoiden määrä on sijoitettu laskelmaan, en löytänyt tälle mitään selitystä blogista tai käytetystä tilastosta..



"Sitten lasketaan Suomen (epä)virallinen työttömyysprosentti:
454 400 / 1 891 101 * 100 = 24,48%"

Jos noilla korjatuilla luvuilla laskee työttömyysprosentin niin tulokseksi tulee 9,6% ( 250 086 / 2 599 000 * 100 = 9,6% ) .. En tiedä miten virallinen työttömyysprosentti lasketaan ja paljonko se eroaa tosta, mutta sen tiedän että tossa jutussa esitetty laskelma on tehty täysin päin peetä.. Ja mikä ihmeen (epä)virallinen työttömyysprosentti?

Ebolakani kirjoitti...

"Ja mikä ihmeen (epä)virallinen työttömyysprosentti?"

Odotappas hetki...

Pekko kirjoitti...

Odotappas hetki...

Enköhän mä jokseenki tajunnut mitä sillä haetaan takaa, mutta on vaan niin vammanen terminä etten pysty käsittää tollasen käyttöä varsinkaan tässä yhteydessä..

Mielenkiintoista kyllä, että toi oli ainoa kohta johon viitsit "vastata" sen jälkeen kun sun laskelmien paikkaansa pitävyys on kyseenalaistettu :D Loistavaa vasta-argumentointia...

Ebolakani kirjoitti...

"Loistavaa vasta-argumentointia..."

Kanilla oli muuta tekemistä... että se siitä Sinun loistavasta vasta-argumentoinnista.

Ja sitten itse vasta-argumentaatioon.

Tilastokeskuksen mukaan 15-64 vuotiaita oli vuonna 2012/10 yhteensä 3 520 000 ihmistä.

Työvoimaosuus kyseisessä ikähaarukassa oli 73,9%

Lasketaan!

73,9 / 100 * 3 520 000 = 2 601 280 ihmistä.

Työvoima sukupuolen ja iän mukaan oli 2 599 000 ihmistä.

Perseen suti!

Olet täysin oikeassa. Tässä on moka. Kani on laskenut tämän väärin. Kani oletti että työvoimasta vähennetään työvoimanosuus.

Kökkö!

Kiitoksia tästä. Tämä oli hyvä! Lisää tällaista!

Mutta mitä tulee loppuun kirjoittamaasi... Kani ei todellakaan ole samaa mieltä. Syyt tähän lukee blogi postauksen alussa, siis siinä missä kerrataan laskelman perusteita.