(Teoksesta löytyy uudempikin painos, jota Kani ei tähän hätään löytänyt)
Kirjassa valotetaan pankkitoiminnan perusteita, sääntelyä ja valvontaa, rahoitusmarkkinoita sekä riskienhallintaa. Seikkaperäisesti käsitellään myös eri pankkipalveluja, kuten säästämistä ja sijoittamispalveluja, luotonantoa ja muita rahoituspalveluja sekä maksujenvälityspalveluja.
Pankkitoiminnan käsikirja sopii pankkien toimihenkilöille käsikirjaksi, finanssialaa opiskeleville oppikirjaksi ja alalle tuleville perehdyttämisoppaaksi.
Käsikirja esittelee pankit rahoituksen välittäjinä, joiden ensisijainen tarkoitus on kanavoida varoja rahoitusylijäämäisiltä talousyksiköiltä rahoitusalijäämäisille.
Tämä on varsin mielenkiintoinen väite.
Ensinnäkin, mikäli pankit todellakin toimisivat näin, kierrossa oleva rahamäärä ei koskaan kasvaisi tai supistuisi luotottamisen tai lainan takaisinmaksun myötä.
Toiseksi, kierrossa olevan rahamäärän pitäisi ylittää pankkisektorilta lainatun yhteenlasketun velkamäärän (rahoitusylijäämäiset taloudet myös kuluttavat, maksavat veroja ja sen sellaista).
Kolmanneksi, mikäli pankkisektorilta lainattu yhteenlaskettu velkamäärä ylittää kierrossa olevan rahamäärän, ne (pankit) lainaavat samaa rahasummaa uudestaan ja yhä uudestaan.
Neljänneksi, mikäli pankit todellakin toimisivat näin (eli toimivat vain rahoituksen välittäjinä), koko EU-alue olisi täysin riippuvainen vientituloista, jotka saataisiin sellaisista maista, joissa keskuspankki kykenee rahoittamaan valtion alijäämiä (UK, ameriikan ihmemaa, Japani jne.).
Eli mikäli pankit todellakin toimisivat niin kuin kirjassa annetaan olettaa, ne (pankit) eivät ainoastaan pyöritä massiivista kusetusta, vaan tämän lisäksi koko EU-alueen valuvika on huomattavasti vakavampi kuin kukaan on edes osannut olettaa: EU-alueen sisämarkkinat ovat täysin riippuvaiset ulkomaanvaluutasta!
Mutta edellinen ei ole kirjan huiminta antia.
Käsikirja antaa ymmärtää, että pankkien pääasiallinen tulonlähde on rahoituskate eli korkokate. Tämä muodostuu pääosin luotoista saatujen korkotuottojen sekä talletuksista ja muusta varainhankinnasta maksettujen korkokulujen erotuksesta. Edellisen lisäksi pankit saavat muita tuottoja maksuliikenteen hoitamisesta, toimitusmaksuista ja -palkkioista sekä takaustoiminnasta.
Käsikirjan sivulla 10 esitellään perinteisen pankkiyrityksen yksinkertaistettu tase- ja tuloslaskelma-asetelma (kuvio luotu google docs:lla alkuperäistä kuviota orjallisesti seuraten):
Kyseinen laskelma-asetelma antaa ymmärtää pankkien toimivan kädestä suuhun. Kaikki tulot hupenevat menoihin eli pankki kierrättää ansaitsemansa korkotulot (eli rahoituskatteen) 100% takaisin talouteen.
Tämä on absurdia sekä täysin paikkansa pitämätöntä!
Yhdelläkään pankilla ei ole mekaanista, puoliautomaattista saatikka automaattista mekanismia, joka korkotulojen kasvaessa kasvattaisi menoja samassa suhteessa.
Edellisen lisäksi pankilla on useita lakisääteisiä rahareikiä, kuten velvollisuus kartuttaa omia varoja (1), talletussuojarahaston jäsenmaksu (2), vakavaraisuuden (3) ylläpito jne. (kassasta mitään puhumattakaan).
Tämän lisäksi melkein jokainen pankki on lainannut keskuspankilta ns. keskuspankkirahaa, joka on korollista velkaa pankille. Lain mukaan keskuspankki on velvoitettu rahastoimaan yli puolet "ansaitsemistaan" korkotuloista (4).
Mitään puhumattakaan alueellisista ongelmista (Inarissa otetun asuntolainan pääoma "valuu" esim. rakennusurakoitsijan kautta veroparatiisiin. Lainasta maksetut korot "valuvat" osinkoina Helsingissä sijaitsevan pääkonttorin kautta ulkomaisille "sijoittajille").
Eli kaikessa yksinkertaisuudessa yksikään pankki ei koskaan - ikinä - palauta ansaitsemiaan korkotulojaan 100% takaisin talouteen.
Mitä tämä tarkoittaa?
Tämä tarkoittaa sitä, että korot maksetaan omasta tai toisen lainaamasta pääomasta.
Tämä tarkoittaa sitä, että ne jotka ovat ottaneet velkaa eilen ja tänään ovat lainan takaisinmaksamisessa täysin riippuvaisia niistä, jotka ottavat velkaa huomenna.
Tämä tarkoittaa sitä, että pankit pyörittävät ponzia. Tarkemmin sanottuna velkapyramidiponzihuijausta.
Käsikirjan kirjoittajat tekevät kaikkensa pyrkiessään esittämään pankit eräänlaisina vilpittöminä, vaatimattomina, lainkuuliaisina rahoituksen välittäjinä, joilla on ylevä tarkoitus yhteiskunnan toiminnallisuuden kannalta. Valitettavasti kaikki tämä vaiva on turhaa. Ja niinpä kirja jatkaa hyvin iloisella tavalla tutuksi tullutta katkeamatonta linjaa, jota muutkin "taloustieteen" kirjat kuorossa laulavat: pankit pyörittävät ponzia.
Tästä, tästä ja tästä aikaisemmat "kirja-arvostelut".
Lähteet, viitteet jne.
1) Laki luottolaitostoiminnasta 9.2.2007/121 - 87 § Omien varojen kartuttamisvelvollisuus
2) Laki luottolaitostoiminnasta 9.2.2007/121 - 99 § Talletuspankin kannatusmaksun suuruus
3) Laki luottolaitostoiminnasta 9.2.2007/121 - 55 § Omien varojen vähimmäismäärä
4) Laki Suomen Pankista 27.3.1998/214 - 21 § Rahoitustulo ja voiton käyttö
