30.4.2012

Hyvää vappua!

Kapteeni, vappunaamarinne on elegantilla tavalla pikantti... tai päinvastoin.

24.4.2012

Valtion, joka on omaksunut euron, on lainattava valuuttansa.

Talous- ja rahaliitto EMU
EMU-suunnitelma hyväksyttiin osana Maastrichtin sopimusta, joka allekirjoitettiin helmikuussa 1992 ja tuli voimaan 1.11.1993.
Tämä sopimus tarkoitti (mm.) sitä, että Suomen valtio suostuu vastaanottamaan vain-ja-ainoastaan euroja maksuksi velasta, sakoista tai veroista.

Laki Suomen Pankista 27.3.1998/214
6 §
Julkisen rahoituksen kielto

Suomen Pankki ei saa antaa luottoa Euroopan unionin toimielimille tai laitoksille, Euroopan unionin jäsenvaltiolle, sen alueelliselle, paikalliselle tai muulle viranomaiselle taikka muulle julkisyhteisölle.
...
Tämä laki tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen valtiovalta ei voi tulostaa (eli luoda laillisella kirjanpitokikkailulla "tyhjästä") yhtään ainoaa euroa muille kuin luottolaitoksille. Vastaava kielto löytyy myös euvostoliiton keskuspankille.

Nämä yhdessä tarkoittavat sitä, että euro ei ole valtionvaluutta. Valuutta on erotettu yksittäisistä valtioista. Yksikään 17 valtiosta, jotka käyttävät euroa, ei voi liikkeelle laskea euroja, vaan ovat kyseisen valuutan käyttäjiä. Valtion, joka on omaksunut euron, on lainattava valuuttansa. Niiden on maksettava mitä tahansa velkakirjamarkkinat vaativatkaan.

Koko taloutemme on liikepankkien myöntämien lainojen armoilla!

Ja tämä tässä, oi rakas euvostoliittolainen veronmaksaja, on "uusklassista" velkaorjuutta.

EDIT:
Aivan totta! Olet täysin oikeassa. Euvostoliittoon kuuluvan maan keskuspankilla on oikeus (ja jopa velvollisuus) tulostuttaa euron seteleitä. Mutta miten nämä vasta tulostetut setelit pääsevät kiertoon? Ah, tässäpä vasta kysymys.

23.4.2012

Miksi niin muovikapseli?

Raha ja talous -blogin Kultakanta lisäisi talouden ongelmia jutun kommenteista löytyi helmi.

Pauli Kossila:
Kultakanta toisi talouteen vakautta ja vapauttaisi yhteiskunnan jatkuvan taloudellisen kasvun ja lisääntyvän työpaineen pakosta. Nykyinen luotonlaajennukseen perustuva velkavetoinen rahajärjestelmä on sekä ekologisesti, että ekonomisesti kestämätön, kuten olemme saaneet huomata. Talouden kvantitatiivisesta kasvusta pitäisi siirtyä joko kvalitatiiviseen kasvuun tai hallittuun degrowthiin. On itsestään selvää, ettei materiaalisesti ja ajallisesti rajallisessa ympäristössä ole mahdollista tavoitella jatkuvaa talouden kasvua. Silloin, jos rahan määrä olisi sidottu jollain tavalla esim. jalometallikantaan talous pysyisi vakaampana ja esim. julkisen sektorin budjetit todennäköisesti paremmin hallinnassa. Ei kulta turhaan ole läpi aikojen säilyttänyt asemaansa varallisuuden perustana. Nyt on aika palata takaisin perusasioihin ja palauttaa mieliin, että talous on ihmistä varten, eikä ihminen taloutta varten.
Aivan loistavaa! Eeppistä epäonnistumista parhaimmillaan.

 Aloitetaan.

Oletko koskaan ihmetellyt, miksi muinaisissa harvinaisiin metalleihin perustuvissa rahoissa ei ilmoitettu nimellisarvoa? Esimerkiksi:



Siksi, koska rahan "arvo" perustui sen painoon. Miksi? L. Randall Wray - Working Paper No. 86 - The Origins of Money and the Development of the Modem Financial System (PDF)
... weight units pre-exist money ...
Huono Suomennos:
... painoyksiköt edelsivät rahaa ...
Esimerkiksi muinaisessa Roomassa kolikoiden paino määritteli niiden vaihtoarvon. Tämä tässä tarkoittaa sitä, ettei millään harvinaiseen metalliin perustuvalla rahalla ole olemassa minkäänlaista itseisarvoa.

Tällaisilla rahoilla on olemassa muitakin varsin mielenkiintoisia ominaisuuksia: EH.net - American Treasure and the Price Revolution in Spain, 1501-1650
Indeed all coins— both silver and gold — always required at least some copper content as a hardening agent, so that the coins did not suffer too much erosion or breakage in circulation.
Huono Suomennos:
Tosiaankin kaikissa kolikoissa - niin kulta kuin hopea - on aina kuparia mukana kovettavana aineena, niin että kolikot eivät kärsi liikaa eroosiosta tai hajoamisesta kierrossa ollessaan.
Toisin sanoen metallikolikot kuluvat käytössä (doh!).

Tämä tässä tarkoittaa sitä, että rahajärjestelmä, jossa rahan "arvo" määritellään sen painon tai puhtauden perusteella on sisäsyntyisesti inflatorinen. Raha kirjaimellisesti menettää arvoaan normaalissa käytössä (korroosio, naarmut, kuluminen jne.). Edellä mainitussa L. Randal Wray:n kirjoittamassa eepoksessa kerrotaan tästä tarkemmin:
... It is significant that the value of minted coins was frequently determined not by nominal face value, but by weighing -- to take account of clipping and loss of metal in coins due to normal wear caused by handling (losses due to wear alone amounted to one percent per year [Munro 1979]).
Huono Suomennos:
... Merkittävää on se, että lyötyjen kolikkojen arvoa ei määritelty nimellisarvon perusteella, vaan punnitsemalla - - ottaen huomioon leikkaamiset sekä normaalin kulumisen, joka aiheutuu käsittelystä (pelkästään kulumisesta tapahtuva hävikki saattoi nousta yhteen prosenttiin vuodessa [Munro 1979]).
Eli harvinaiseen metalleihin perustuvan rahajärjestelmän sisäsyntyinen inflaatio eli rahan "arvon" kirjaimellinen aleneminen kulumisen seurauksen on vähintään yksi prosentti per vuosi. Näin ollen tämä: In 1912 the price of a to...
In 1912 the price of a top quality men's tailored suit was about the equivalent of an ounce of gold. In 2012 the price of a top quality man's tailored suit is about the equivalent of an ounce of gold.
Huono Suomennos:
Vuonna 1912 laadukkaan miesten räätälöidyn puvun hinta vastasi noin unssia kultaa. Vuonna 2012 laadukkaan miesten räätälöidyn puvun hinta vastaa unssia kultaa.
on täydellistä huuhaata. Miksi? Siksi, koska yhden unssin kultakolikosta ei sadan vuoden normaalin käytön jälkeen olisi jäljellä juuri mitään. Ja tästä aasinsillasta päästäänkin sitten kolikon kääntöpuoleen.

Mikäli rahajärjestelmässä rahan "arvo" määritellään sen puhtauden tai painon perusteella on rahan fyysinen kuluminen deflatorista. Kierrossa oleva rahamäärä supistuu luonnollisen käytön seurauksena! Mikäli maa, joka käyttää harvinaisiin metalleihin perustuvaa rahajärjestelmää ei kykene hankkimaan sekä turvaamaan kolikoissa käytettävän harvinaisen metallin saatavuutta, on se kirjaimellisesti kusessa: stagflaatiossa.

Ja tästä syystä "isot pojat" keksivät kirjoittaa kolikkoon nimellisarvon. Wikipedia - Gold dollar
Mutta tämä ei juuri asiaa auttanut. Tällainen toimenpide ei muuttanut "tuhansia vuosia vanhaa" käytäntöä juuri ollenkaan: kirjanpidollisten asioiden (esim. velka) kuittaamista varten kolikon paino ja/tai sen puhtaus (eli "arvo") oli määriteltävä.

Tämän jälkeen "isot pojat" keksivät tunkea kaiken kullan holviin: From river prospectors to canny investors, why everyone's on the hunt for gold

ja laskivat liikkeelle seteleitä, jotka sitten lupasivat vaihtaa milloin tahansa kultaan. Tämäkään ei kauaa toiminut, sillä
Jotta jollakin maalla olisi ylijäämää, toisella täytyy olla alijäämä.
Tästä syystä herra Nixon 15. elokuuta 1971 irroitti ameriikan ihmemaan kultakannasta.

Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan harvinaisiin metalleihin perustuva järjestelmä pettää aina. Yli 3000 vuotta eeppistä epäonnistumista kyseisen rahajärjestelmän kanssa pitäisi kertoa ihmiselle, ettei päätä kannata enää hakata seinään.

Sitten terveisiä kaikille kultaintoilijoille: miksi niin muovikapseli?

(Kuva varastettu täältä)

22.4.2012

Kun Kapteeni on oikeassa, hän on oikeassa

Uusisuomi - Puheenvuoro - jremes - Osittaisvarantojärjestelmä: eli miksi Suomi ei saa koskaan lainojaan maksettua
... Joka ikisestä eurosta jonka joku pikkulapsi tallettaa kiltisti säästöpossuunsa tai palkansaaja säästötilillensä, joku on velkaantunut vastaavasti euron.

Eli raha on velkaa. Tähän kun lisätään lainarahan kylkiäinen, korko, huomataan että kierrossa on aina enemmän velkaa kuin rahaa. Eli velkoja ei edes teoriassa voida maksaa takaisin, tämä on matemaattisesti mahdotonta.
...
 Kapteeni, mitä olet mieltä?

Samaa mieltä.

21.4.2012

blogspot.se

Mikä hitto on bloggerin linkki blogspot.se tai blogspot.com.es?

Kokeile.

Tee haku http://whois.domaintools.com/

Blogspot.se sekä blogspot.com.es antaa vastaukseksi jotain täysin muuta kuin blogspot.com

Miksi kukaan edes kehtaa levittää em. (ebolakani.blogspot.com.es sekä ebolakani.blogspot.se) osoitteita?

Varsinkin kun me kaikki tiedämme, että ainoa oikea osoite on http://ebolakani.blogspot.com ?

20.4.2012

Perustulosta

(Jännä otsikko, vai mitä?)

Wikipedia - Perustulo
Perustulo on sosiaaliturvajärjestelmän malli, jossa kaikille kansalaisille maksetaan säännöllisesti ja ehdoitta rahaa toimeentuloa varten. Syyperustainen sosiaaliturva on kokonaan tai osittain korvattu, jolloin perustulo on vastikkeetonta ja verotonta, eikä sen määrä vähene tulojen noustessa. Tulojen kasvaessa perustulosta saatu hyöty peritään takaisin verotuksen kautta.
Laitetaanpas kehiin muutama fakta.
Fakta #1

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - Sosiaalimenot ja rahoitus 2010
Vuonna 2010 Suomen sosiaaliturvan menot olivat 54,6 miljardia euroa.
Tilastokeskuksen mukaan samana vuonna Suomen valtion budjetti oli noin 50 miljardia euroa.

Miten ihmeessä sosiaaliturvan menot voivat olla suuremmat kuin valtion budjetti (johon oli jo laskettu valtiovelka mukaan)? Vastaus on ällistyttävän yksinkertainen (PPT): sama euro kiertää vasemmasta kädestä oikeaan.
Fakta #2
Budjettitalouden korkokulut

Näyttää siltä, että vuosien 93 - 2011 välisenä aikana Suomi on maksanut valtionvelastaan vajaan 70 miljardin euron edestä (pelkkiä) korkoja. Nämä lainat (valtionvelka) ovat 90% ulkomaalaisessa omistuksessa:

Toisin sanoen noin 90% maksetuista koroista (~63 miljardia) on "paennut" ulkomaille ja on poissa Suomen taloudesta sekä verotuloista.

Fakta #3

Tilastokeskus - Asuntokuntien velat - ikäluokat yhteensä - korot yhteensä - maakunnat yhteensä
Näyttää siltä, että vuosien 2002 - 2010 välisenä aikana asuntokunnat makselivat veloistaan noin 23 miljardin euron edestä (pelkkiä) korkoja. Suomen pankkimarkkinoista ~60% on ulkomaalaisessa omistuksessa ja niinpä voimme turvallisesti olettaa, että ainakin 50% maksetuista koroista (~11.5 miljardia) on "paennut" ulkomaille ja on poissa Suomen taloudesta sekä verotuloista.

Fakta #4
 Suomen (keskus)pankki - BOF Online - Lyhyt johdatus rahaan (PDF)
...
Kun pankki myöntää lainaa, sekä sen velat että saamiset kasvavat. Lainaa myöntävä pankki ottaa asiakkaalta allekirjoituksen velkakirjaan ja merkitsee varoihinsa tämän saamisen. Mutta laina on nostettu vasta kun sitä vastaava talletus on kirjattu asiakkaan tilille, joten myös pankin velat kasvavat. Talletuksethan ovat pankin velkoja asiakkailleen. Näiden velkojen lisääntyminen on rahan määrän lisääntymistä.
...
 (Suomen Pankin vastaus)
Kun pankille maksetaan laina takaisin, niin kyllä se raha katoaa. Aina, jos asiakas maksaa pankille eikä toiselle asiakkaalle, rahan määrä supistuu.
Tämä tässä tarkoittaa (mm.) seuraavia asioita:
Kaikki raha on jonkun ottamaa ja kiertoon kuluttamaa velkaa.
Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin).
Ne, jotka ovat ottaneet lainaa eilen tai tänään, ovat velan takaisinmaksussa täysin riippuvaisia niistä, jotka ottavat velkaa huomenna.

Lainojen korot (yksityisten, yritysten, valtion, jne.) maksetaan jonkun toisen ottamasta ja kiertoon kuluttamasta velasta.
Fakta #5
Ilman velkaa ei ole rahaa. Ilman rahaa ei ole taloutta, verotuloja, työtä ja niin edelleen
Fakta #6
Inflaatiolla pelotteleminen on täyttä paskanjauhantaa (lue lisää täältä)! 
Nämä faktat tarkoittavat seuraavaa:
Me emme kykene rahoittamaan perusturvaa. Rahajärjestelmämme ei anna siihen minkäänlaista mahdollisuutta!
Kolme syytä.

Ensimmäinen:
Pankista lainattu raha luo tuotannon arvoa vastaavan tulon.
Toinen: Michael Hudson - Europe’s Transition From Social Democracy to Oligarchy December 6, 2011
...
What banks want is for the economic surplus to be paid out as interest, not used for rising living standards, public social spending or even for new capital investment. ...
Huono Suomennos:
...
Pankit haluavat taloudellisen ylijäämän maksettavaksi korkoina, ei siis käytettäväksi elintason kasvattamiseen, julkisiin sosiaalikuluihin tai edes uusiin pääomasijoituksiin. ...
Ja sitten kolmas: Laki Suomen Pankista 27.3.1998/214
6 §
Julkisen rahoituksen kielto

Suomen Pankki ei saa antaa luottoa Euroopan unionin toimielimille tai laitoksille, Euroopan unionin jäsenvaltiolle, sen alueelliselle, paikalliselle tai muulle viranomaiselle taikka muulle julkisyhteisölle.
(Tämän lain muuttaminen ei ole mahdollista ilman eroamista euvostoliitosta.)

Nämä syyt eivät tarkoita sitä, etteikö perustuloa olisi mahdollista toteuttaa. Itse asiassa päinvastoin. Perustulo on täysin mahdollista toteuttaa, mutta tällä hetkellä se on täysin mahdotonta.

Eli, ennen kuin rahajärjestelmämme syöpä, rahan syntymekanismi, on korjattu, on täysin merkityksetöntä puhua perustulosta tai siitä miten se toteutetaan.

Meillä on vain yksi (taloudellinen) ongelma ja se on rahan syntymekanismi: velka.

18.4.2012

Ja tämä tässä, oi rakas euvostoliittolainen veronmaksaja, on nerokasta!

Tiedämme, että Kreikka, Irlanti, Latvia sekä Liettua ovat jo konkurssissa. Perässä on tulossa Italia, Espanja sekä Portugali. Tiedämme myös, miksi näiden maiden taloudet ovat täysin säpäleinä (velkapyramidiponzihuijaus). Ja tiedämme myös mitä tällainen täysin keinotekoisesti aiheutettu kaaos aiheuttaa: Verkkomedia - Talouskasvun vaatimus, taantuma ja "kestävä kehitys"
Hollantilainen tutkija Merijn Knibbe ottaa esiin Baltian maat talouskurin kokeiluvaltioina, ja erityisesti Liettuan. Knibben mukaan tilastot näyttävät, että talouskuri olisi laskenut työttömyyttä Liettuassa – mutta kyseessä on tilastoharha. Työttömyyden lasku johtuu pääasiassa siitä, että suurin osa kynnelle kykenevistä liettualaisista on äänestänyt jaloillaan ja lähtenyt maasta. Myös Latvia on rajun väestökadon kourissa: arviolta 13 % koko maan väestöstä on jo lähtenyt ulkomaille, pakoon IMF:n "loistavia tuloksia".
Taloussanomat - Nuorisotyöttömyyden aikapommi tikittää jo
...
Kuvaavaa Espanjan tilanteelle on, että ennen huonossa asemassa olleita tuhateurolaisia kadehditaan. Tuhateurolaiseksi kutsutaan espanjalaisia nuoria, jotka saavat valmistuttuaan palkkaa tuhat euroa kuukaudessa.
...
Ihmiset ovat alkaneet pyörittää omaa pikkubisnestä tai suunnittelevat muuttoa ulkomaille, ...
Niinpä niin. Talouden syöksykierre aiheuttaa maastamuuttoa. Kaikki kynnelle kykenevät muuttavat pois maasta.

Muistatko tämän? Työntekijöiden liikkumiselle yhä esteitä EU:ssa - 13/07/2010
Komission julkaiseman raportin mukaan luvut osoittavat, että eurooppalaiset eivät vielä riittävän innokkaasti käytä oikeuttaan työskennellä missä tahansa EU:n alueella. Työvoiman vapaa liikkuvuus on yksi EU:n sisämarkkinoiden keskeisimmistä eduista ja avain sen menestykseen.
Ja nyt tämä "avain menestykseen" on kääntymässä lukossa ja aukaisemassa ovet ennennäkemättömään sisäiseen devalvaatioon.

Kyllä. Luit täysin oikein.

Taloudellinen ahdinko ajaa miljoonat ja taas miljoonat ihmiset etsimään töitä hinnalla millä hyvänsä, mistä maasta tahansa. Ja mikään ei laske palkkoja niin tehokkaasti kuin täysin hallitsematon sekä laillinen työperäinen maahanmuutto.

Kanada, UK ja varsinkin ameriikan ihmemaa ovat toteuttaneet juuri tätä samaa "työpolitiikkaa" varsin onnistuneesti viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Tulokset ovat päätä huimaavat.

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Euvostoliiton komissio on päättänyt avata pari muutakin ovea. Ilmeisesti ihan vain varmuuden vuoksi.
EUROPEAN COMMISSION - Proposal for a COUNCIL DECISION - 2012/0076 (NLE) (PDF)
... freedom of movement for workers between the Union and Turkey is to be secured by progressive stages.
...
This proposal for coordination of the social security systems of the Member States and Turkey will replace Decision No 3/80. The proposal is modelled almost identically on the package of six draft Association Council Decisions, respectively Stabilisation and Association Council Decisions, in respect of Algeria, Morocco, Tunisia, Croatia, the former Yugoslav Republic of Macedonia and Israel, ...
Kammottava Suomennos:
...  Työvoiman vapaa liikkuvuus Turkin ja euvostoliiton välillä varmistetaan asteittain.
...
... Tämä ehdotus sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta Turkin ja jäsenvaltioiden kanssa korvaa päätöksen No 3/80. Tämä ehdotus on muotoiltu lähes identtisesti kuuden muun vakautus-ja assosiaationeuvoston päätösten osalta, koskien Algeriaa, Marokkoa, Tunisiaa, Kroatiaa, entisen Jugoslavian tasavallan Makedoniaa sekä Israelia, ...
CEPS - Whose Citizenship to Empower in the Area of Freedom, Security and Justice? - The Act of Mobility and Litigation in the Enactment of European Citizenship (PDF)
...
The EU has concluded Association Agreements or Euro-Mediterranean Agreements with countries such as Turkey, Morocco, Tunisia and Algeria, which grant freedom from discrimination on the basis of nationality to nationals from these countries in comparison with EU nationals in fields such as employment, freedom of establishment, service provision and social security.
...
Huono Suomennos:
...
Euvostoliitto on tehnyt yhdistymissopimuksen tai Euro-Välimeren sopimuksen maiden kuten Turkki, Marokko, Tunisia sekä Algerian kanssa, joka myöntää vapauden kansalaisuuteen perustuvasta syrjinnästä näiden maiden kansalaisille euvostoliiton kansalaisiin nähden sellaisilla aloilla kuten työllisyys, liikkeenperustamisvapaus, palvelujenhankkiminen ja sosiaaliturva.
...
Ja tämä tässä, oi rakas euvostoliittolainen veronmaksaja, on nerokasta!

Ensin talous jätetään täysin liikepankkien armoille (velkasaturaatio vetää talouden syöksykierteeseen). Tämän jälkeen tuhotaan Ay-liikkeet, eläkkeet, sosiaaliturva jne. "välttämättömien" ja "tarpeellisten" leikkausten sekä säästöjen avulla. Näiden kahden em. toimenpiteen luonnollisena seurauksena on se, että miljoonat ja taas miljoonat ihmiset jättävät kotinsa, jonka seurauksena on massiivinen sisäinen devalvaatio (palkkojen alentuminen "halpatyövoiman" aiheuttaman "kilpailun" kautta), joka itsessään ruokkii talouden syöksykierrettä entisestään.

Enää ei tarvita muuta kuin hintashokki (esim. energiassa) nopeuttamaan prosessia ja se on sitten siinä pojat!

Neofeodalismi täältä tullaan!

Nyt ei voi muuta kuin nostaa hattua. Tämä on niin täydellistä, ettei mitään rajaa. Keskuspankkikartellin kekseliäisyys on kerta kaikkiaan rajatonta!

17.4.2012

Jännä juttu

... Olen sitä mieltä, että maa on hyvä kaikille, jos täällä on työtä. Ja jos ei ole yrityksien luomia työpaikkoja, ei ole myöskään julkisen sektorin työpaikkoja.
...
 
Uusisuomi - puheenvuoro - Henri Heikkinen - miksi vastustan verojen korotuksia?
... rikkaat eivät kuluta kaikki rahojaan, vaan myös investoivat. Ilman pääomaa ei ole yrityksiä. ...
Maailmantalous.net - Työn ja pääoman suhde
Pääoma tarkoittaa rahaa ja rahalla ostettavia ja myytäviä tuotantovälineitä.
Kaninkolo - Ilman velkaa ei ole rahaa. Ilman rahaa ei ole taloutta, verotuloja, työtä ja niin edelleen
Ilman velkaa ei ole rahaa. Ilman rahaa ei ole taloutta, verotuloja, työtä ja niin edelleen.
(Näiden järjestyksessä on jokin vialla, mutta ei se mitään. Eteenpäin vain!)

Ja tämä tässä, oi rakas euvostoliittolainen veronmaksaja, tarkoittaa sitä että ottamalla velkaa (ja kuluttamalla sen eteenpäin) me emme ainoastaan työllistä toinen toisiamme, vaan tämän lisäksi mahdollistamme pääomatulojen syntymisen sekä kerryttämisen.

Eikös olekin jännä juttu?

Tämän viikon Facepalm palkinnon voittaja on!

(rumpujen pärinää)

Björn "Nalle" Wahlroos
"Työmarkkinat eivät kerta kaikkiaan toimi, kun työttömät työnhakijat joko kieltäytyvät töistä tai työehtosopimukset tai anteliaat työttömyyskorvaukset estävät alentamasta palkkavaatimuksia"

Facepalm palkintoa ei myönnetä ihan kenelle tahansa. Palkinnon saajan täytyy todella ansiokkaasti tehdä tai sanoa jotain niin käsittämätöntä, ettei sen kommentointiin enää sanat riitä.
Mutta nyt on kommentoitava. Ihan pakko!

Lainataanpas Herra Heinosta (löytyy kommenteista).
...
Kaikki kulut, jotka yritys maksaa veroina, raaka-ainekuluina, energian hintana, vuokrina ja palkkoina, sisältyvät tuotteiden tai palvelusten hintaan. ...
...
Toisin sanoen yritykset eivät luo yhtään ainoaa työpaikkaa, ostovoima luo työpaikat. Ja nykyisessä järjestelmässä koko prosessi voidaan kiteyttää seuraavaan kaavaan:

Velka = Ostovoima = Työpaikka

Joten, missä onkaan nykyisen järjestelmän pullonkaula? Se ei löydy työehtosopimuksista. Se ei löydy verotuksesta. Se ei löydy työttömyyskorvauksista. Saatikka palkkavaatimuksista. Pullonkaula löytyy siitä, että pankista lainattu raha luo tuotannon arvoa vastaavan tulon. Tästä johtuen palkkavaatimuksien tai työttömyyskorvauksien alentaminen ei paranna työmarkkinoiden toimivuutta millään tavalla! Koko idea on abysmaalisen jälkijättöinen!

Tällä kertaa Herra Kani jakaa Herra Bell:n kanssa erikoisfacepalmin. Herra Bell, ole hyvä.

(Huono Suomennos: Kun jokin on noinkin vtun vähä-älyistä, täysi ja asianmukainen facepalm ei ole edes tarpeen.)

16.4.2012

Kun Kapteeni on oikeassa, hän on oikeassa.

Janne Kytösalmi - Kapitalismin armoilla
...
Nykyinen järjestely ei vaan miltään kantilta katsottuna mene moraalisesti ja sosiaalisesti minun oikeustajuuni. Nykyinen velkaperusteinen rahajärjestelmä hyödyttää vain ja ainoastaan pankkeja. Rahan tulee hyödyttää kaikkia kansalaisia ja sillä tulee olla yhteiskunnallinen tehtävä. Taloutta pyörittää saastunut velkaraha, jota ei yksinkertaisesti edes matemaattisesti pystytä palauttamaan takaisin pankkiin.
...
Kapteeni, mitä olet mieltä?


Samaa mieltä.

15.4.2012

*VAROITUS*



(aukaise tämä, klikkaa play ja jätä soimaan taustalle. Jatka lukemista. Hitaasti.)
Mainos: Säästämmekö itsemme hengiltä?
...
On tietenkin selvää, ettei Suomen talouden ongelmia voida pitkällä tähtäimellä korjata sen enempää säästämällä kuin verottamallakaan. Ainoa ratkaisu on tuotannon tehostaminen ja sen luoma talouskasvu. ...
Ja niin me, rakkaat Suomalaiset, aloitamme raskaan tien kulkemisen. Aloitamme kansallisen projektin, jonka tärkeyttä ei voi vähätellä. Me aloitamme projektin. Projektin, joka kantaa kunnianhimoista nimeä


Valtionvarainministeriö (TM) on osoittanut meille Kansallisen Tehostamisen Projektin pääpainopisteet. Vuonna 2005 palkansaajien osuudet sektoreittain (XLS) jakaantuivat seuraavalla tavalla:

Yksityinen kotimarkkinasektori ~60%, julkinen sektori ~ 25% ja vientiteollisuus ~ 15%

Kansallisen Tehostamisen Projekti keskittyy nimenomaan yksityisen kotimarkkina- sekä julkisen sektorin tehostamiseen. 

Kansallisen Tehostamisen Projektia varten tulemme keräämme parhaimmat sekä tehokkaimmat innovaatiot, niin teknisiltä kuin jopa humanistisilta aloilta. Yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä. Kaikki mahdollisuudet tuotannon tehostamiseen tutkitaan.
Joillakin aloilla tehostaminen tulee olemaan niin huimaa, että yksi työntekijä kykenee tekemään neljän työntekijän työpanoksen!

Kun Kansallisen Tehostamisen Projekti on valmis, tulemme huomaamaan miten tehostamisen myötä yksityisen kotimarkkina- sekä julkisen sektorin työpaikkoja kirjaimellisesti häviää melkein 40%.

Tulemme huomaamaan myös kuinka 80% palkansaajista, jotka jäivät työttömäksi tehostamisen myötä, ajautuvat työttömäksi työnhakijaksi Työ- ja elinkeinotoimistoon (TM).

Mutta älä Sinä heistä huoli. 

Me alennamme työttömyysturvaa ja sun muita etuisuuksia kannustaaksemme heidät takaisin työelämään!

Tämä projekti on Sinusta kiinni.
(Sammuta taustalla soiva musiikki.)

Kapteeni, olisitko ystävällinen?

Kiitoksia.

14.4.2012

Oletko koskaan ihmetellyt?

Oletko koskaan ihmetellyt, miksi Uruguayssa tuotetuilla soijapavuilla ei ole suoraa vaihtoarvoa esimerkiksi Iranissa tuotettuun öljyyn? Tai miksi esimerkiksi Kanadassa tuotetulla alumiinilla ei ole suoraa vaihtoarvoa Suomessa tuotettuun nikkeliin?

Miksi markkinoilla jokainen tuote ensin vaihdetaan johonkin valuuttaan. Esimerkiksi Dollari, Jeni tai vaikkapa Euro. Ja vasta tämän jälkeen johonkin toiseen tuotteeseen?

Jotkut voisivat väittää, että näin tapahtuu siksi, koska se on hemmetin paljon kätevämpää. Valitettavasti Kani on eri mieltä tästä. Toisaalta onneksi näin, sillä muuten tätä juttua ei olisi olemassa. Heh!

Noh. Miksi markkinoilla ei vaihdeta esimerkiksi suolaa kultaan tai kuparia kumiin? Siksi, koska nykyisessä järjestelmässä ilman velkaa ei ole olemassa tuotantoa. Eli ennen kuin yksikään tuote tai palvelu on edes tarjottavissa mahdollisille asiakkaille, on sen hinnassa lainanhoitokustannuksia. Näin ollen markkinat eivät ole mitään muuta kuin paikka ansaita valuuttaa velkojen maksuun.

Mutta toimiakseen tällainen järjestelmä vaatii kysyntää (eli tarpeita).

Velkaan perustuva järjestelmä ei voi toimia, ellei suurin osa kansalaisista ole kykenemättömiä elättämään itseään esimerkiksi luonnonantimilla tai täysin tietämättömiä talon rakentamisen hienouksista. Ihmisten on oltava riippuvaisia järjestelmästä. Muuten se ei toimi. Ja erikoistuminen on mitä luonnollisin mekanismi saada ihmiset riippuvaisiksi itse järjestelmästä. Nimittäin erikoistuminen aiheuttaa tietämättömyyttä, eräänlaista uusavuttomuutta. Ja tämä on kysynnän ja tarjonnan "lain" moottori. Näin ollen:
Suurin osa markkinoilla nähtävästä tarjonnasta syntyy lainanhoitokustannuksista.

Suurin osa markkinoilla nähtävästä kysynnästä syntyy tietämättömyydestä.
Tämä selittää täysin sen, miksi-ja-miten nykyinen velkaan perustuva järjestelmä käynnistyi kunnolla vasta Toisen maailmansodan jälkeen.

Eikä tässä vielä kaikki (no ei tietenkään. Mitäs se nyt tällainen olisi?)!

Velka ajaa tuottajat, ammatinharjoittajat sekä sen sellaiset yhä vain ahtaammalle, samalla aiheuttaen mielenkiintoisia lieveilmiöitä. Kuten suunniteltu vanheneminen, tai

tai


ja samaan aikaan yksityisten (kuluttajien) velka ajaa heidät ostamaan yhä vain huonompia, heikompia sekä kehnompia tuotteita (ei millään pahalla Hong Kong tai Lidl).

Ja tämä tässä, oi rakas euvostoliittolainen veronmaksaja, selittää hevletisti asioita.

Tämä selittää sen, miksi eri tuotteiden turvallisuusmääräyksiä heikennetään koko ajan. Miksi luonnonsuojelusta ei välitetä. Miksi luonnonvaroja "raiskataan". Miksi supermarkettien hyllyt notkuvat kaikenlaista krääsää. Miksi ja miten "paskalait" syntyvät. Miksi kouluruoka on niin ala-arvoista (suurin osa ravintoloista käyttää täsmälleen samoja pakasteita). Ja niin edelleen (kierrättämisestä puhumattakaan).

Mikä yllättävintä. Tämä sama järjestely, tai järjestelmä, selittää myös erään toisen varsin mielenkiintoisen ilmiön. Nimittäin tämän:
BIS hallitsee keskuspankkeja. Se on "keskuspankkien keskuspankki".
Kaikki keskuspankit ovat kartellissa keskenään. Ne tekevät saumatonta yhteistyötä uskonnosta, yhteiskuntajärjestyksestä tai ihonväristä riippumatta. Keskuspankit hallitsevat paikallisia pankkeja.
Kaikki paikalliset pankit ovat kartellissa keskenään, koska niiden vakavaraisuusvaatimus on sama (BASEL -säännöstö).
Vakavaraisuusvaatimusta nostetaan tai lasketaan BIS:n suosituksien perusteella.
Se joka hallitsee vakavaraisuusvaatimusta, hallitsee lainaamista ja näin ollen itse rahaa.
Se joka hallitsee rahaa, hallitsee valtiota.
Ilman velkaa yli 150 maan talous ei yksinkertaisesti toimi. Yli 150 maassa ei ole tuotantoa ilman velkaa.

Ja niinpä nämä yli 150 maata pyörittävät valtavaa järjestelmää, jota (parempaa sanaa etsiessä) voisi kutsua velkapyramidiponzijärjestelmäksi (markkinat). Tässä järjestelmässä jokainen maa yrittää ylläpitää paikallisten pankkien pyörittämää velkapyramidiponzihuijausta myymällä mahdollisimman paljon krääsää johonkin toiseen maahan.

Tämä taas tarkoittaa sitä että se, joka hallitsee velkaa, hallitsee markkinoita ja päinvastoin. Näin ollen globaalissa taloudessa täytyy olla olemassa joku, joka ansaitsee "kymmenykset" jokaisesta globaalissa taloudessa toteutetusta transaktiosta.

Juuri tämän "jonkun" Herra Vrabel liitutaulullaan kuvailee (video ja vieläpä lontoon murteella).

Tämä selittää sen, miksi samat pankit tulevat vastaan mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä. Sekä sen miksi ja miten jollakin on valtaa lähettää ameriikan ihmemaa sotimaan keskuspankkikartellin puolesta.

Joten, kun seuraavan kerran kun luet jotain tällaista: Verkkouutiset - Epäluottamus hallitukseen ajoi Italian korot uuteen huippuun
Markkinoiden näkemys oli RBC Capital Marketsin johtajan Peter Schaffrikin mukaan selvä: On varsin ilmeistä, että markkinat toivovat Berlusconin lähtevän, totesi hän.
tiedät, että siellä omistajasi käyttävät veto-oikeuttaan.

5.4.2012

Yksi sana

Kiitoksia vihjeestä Anonyymi . Parhain kaikista olet (öö...).

The Political Economy of Artificial Constraints on Government Money
Consider the statements by the UK leadership that the UK has "run out of money." Does anyone think that the UK financial leaders believe that statement? If Germany declared war on the UK tomorrow would the UK surrender because it had "run out of money" and could not "afford" to increase expenditures to defend the nation? The point is that nations, when faced with the need to make enormous, emergency expenditures, rediscover through necessity the knowledge of how monetary operations actually work even if they previously were captured by economic dogmas that asserted the opposite.
Huono Suomennos:
Mietitäänpä UK:n johtajien lausuntoa siitä, että "rahat ovat loppu". Luuleeko kukaan, että UK:n rahoitusjärjestelmän johtajat uskovat tätä? Mikäli Saksa julistaisi huomenna sodan UK:lle, antautuisiko UK koska sen "rahat ovat loppu" tai "ei meillä ole varaa" lisätä puolustusmenoja? Pointti onkin siinä, että kun kansakunta kohtaa tarpeen toteuttaa valtavat hätäkulut, se tarpeen kautta uudelleen löytää tiedon miten-ja-kuinka rahaoperaatiot todella toimivat, vaikka taloudelliset opinkappaleet olisivat aikaisemmin vanginneet ne ja väittänyt täysin päinvastaista.
Mitä tämä tarkoittaa?

Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen puolustusvoimien alasajolla on tarkoitus (NATO).

Tämä tarkoittaa sitä, että kuntauudistuksella on tarkoitus (kerätä ihmiset kehäkolmosen sisäpuolelle).

Tämä tarkoittaa sitä, että viimeaikaiset veronkorotukset turhia.

Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen velkaantuminen ulkomaisille "sijoittajille" on täysin turhaa!

Tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä toteutettavat säästö- sekä leikkaustoimenpiteet ovat vain-ja-ainoastaan tietynlaista politiikkaa.

Etkö usko? Laki Suomen Pankista 27.3.1998/214
6 §
Julkisen rahoituksen kielto

Suomen Pankki ei saa antaa luottoa Euroopan unionin toimielimille tai laitoksille, Euroopan unionin jäsenvaltiolle, sen alueelliselle, paikalliselle tai muulle viranomaiselle taikka muulle julkisyhteisölle.
Poistetaanpas tuolta yksi sana:
Suomen Pankki saa antaa luottoa ...
Herran-vtun-pieksut!

No joo. Olet oikeassa. Käytännössä tämä ei korjaa kuin yhden ainoan asian: uusliberaalien päätyökalu, rahan niukkuus, lopettaisi toimimasta. Eli muutos antaisi meille vain aikaa korjata rahajärjestelmäämme ilman jatkuvaa painetta yhteiskuntajärjestelmämme degeneroitumisesta Neofeodaaliseksi (koska juuri tätä uusliberaalit ovat toteuttamassa).

Huh huh! Hurjaa!

Herra Iivarinen kynäili varsin mielenkiintoisen puheenvuoron: Talousnobelisti Krugman ei ymmärrä mistä raha tulee

Kommenteista löytyi helmi.
Jani Korhonen:
Kulta ja hopea ovat ainoaa oikeaa rahaa. Niitä on vaikea väärentää ja helppo kuljettaa mukana tarvittavia määriä ainakin mihin tahansa tavallisen kansalaisen elämänsä aikana tekemään hankintaan. Niillä on muutakin arvoa kuin pelkkä nimellisarvo maksuvälineenä ja mikä tärkeintä, niiden arvoon eivät poliittiset päätökset juuri vaikuta.
Tämä on aivan mahtavaa! Täydellistä epäonnistumista legendaarisilla mittasuhteilla.

Aloitetaan.

Jos otamme huomioon jokaisen harvinaisiin metalleihin perustuneen rahajärjestelmän viimeisen 3000 vuoden ajalta, huomaamme ällistyttävän trendin: ensin talous tuhoutui vaihdonvälineen puutteeseen ja sitten koko yhteiskuntajärjestelmä. Huono esimerkki: Rooma (valitettavasti lontoon murteella).

Tälle trendille on olemassa kolme yksinkertaista syytä.
Se jolla on kulta, laatii säännöt. Se joka laatii säännöt, saa kaiken kullan.
Tämä tässä tarkoittaa sitä, että harvinaisiin metalleihin perustuva järjestelmä on aina (onko poikkeuksia?) Plutokraattinen järjestelmä. Plutokratialla ja kommunismilla on jotain yhteistä:
Hyvä idea, mutta väärä eliölaji
Miksi? Koska
Kierrossa olevan rahamäärän on kasvettava. Sen on mukauduttava väestönkasvuun, taloudelliseen toimeliaisuuteen sekä erikoistumiseen.
Tarvitseeko tätä edes selittää?

Noh, entäs kultakanta sitten? Siis sellainen järjestelmä, jossa valtio laittaa kultapaloja holviin, laskee liikkeelle seteleitä ja sitten lupaa, että setelit on milloin tahansa vaihdettavissa kultaan?

Herra Kani kertoo Sinulle salaisuuden.

Tule lähemmäs.

Tämä pitää kuiskata.

(kuiskaa) emme koskaan siirtyneet pois kultakannasta. Se vain yksityistettiin.

Ihan tosi! Kuka tahansa voi milloin tahansa (tietenkin aukioloajan puitteissa) kävellä tällaiseen kauppaan (joita on muuten enemmänkin)

ja vaihtaa euronsa kultaan tai toisin päin. Ja ajattele! Hintakin määräytyy täysin kysynynnän ja tarjonnan mukaan ilman valtion väliintuloa! Huh huh! On se vain hurjaa!

Herra Kani ihmetteli pitkän aikaa miksi kulta tai hopea niin arvokasta ja niin erikoista? Mikä platinassa tai sahramissa on vikana? Molemmat ovat hevletin paljon "arvokkaampia" kuin kulta tai hopea. Ja ihan varmasti säilyttävät "arvonsa" maailman tyrskyissä ja tuiskeessa. Vastaus tähän oli huomattavasti yksinkertaisempi kuin Kani edes oletti. Kulta on täsmälleen samanlainen "sijoituskohde" kuin osakkeet. Molemmissa "sijoituksen" "arvo" määräytyy suuremman typeryksen teorian mukaisesti. Ja niinpä esimerkiksi herra Korhosen puhe (yllä) onkin oikeastaan kamalan huono mainos: osta kultaa! Osta hopeaa!

4.4.2012

Tervetuloa euvostoliittoon!

Muistatko tämän käppyrän? Saksaa jo hirvittää, Suomi maksaa mukisematta:

Lainataanpas herra Saarenheimoa. Hän kun kykenee (ainakin hieman) selittämään yllä olevaa käppyrää: Suomen Pankki ei tue salaa kriisimaita
...
Suomen Pankin maksujärjestelmäsaatavat syntyvät, kun Suomen Pankin vastapuolet eli Suomessa toimivat pankit tallettavat ylimääräisiä varojaan Suomen Pankkiin. Tällaisia talletuksia Suomen Pankissa oli helmikuun lopussa noin 50 miljardia euroa. Summa on lähellä Suomen Pankin maksujärjestelmäsaatavia, mikä ei ole sattumaa.

...

Olennaista on ymmärtää, että tähän maksujärjestelmäsaamisten muutokseen ei sisälly mitään Suomen Pankin tekemää erillistä päätöstä tai varallisuuden siirtoa.

...
Totta joka sana!. Tämä "varallisuuden" siirtely (joka käppyrässä näkyy) ei vaadi minkäänlaista erillistä toimenpidettä Suomen (keskus)pankilta. Syy tähän löytyy euvostoliiton keskuspankista.

Target 2 -järjestelmässä tilisiirrot kuitataan euvostoliiton keskuspankin tulostamalla "keskuspankkirahalla". Tämä "keskuspankkiraha" lainataan euvostoliiton keskuspankilta. Tästä syystä euvostoliiton keskuspankin tasolla lainojen ja velkojen summa on tasan nolla. Mutta tämä ei pidä paikkansa paikallisten keskuspankkien tai pankkien tasolla.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Suomen (keskus)pankin vastaanottamat 50 miljardia euroa onkin jonkun muun euvostoliittolaisen pankin velka euvostoliiton keskuspankille (tietenkin oman paikallisen keskuspankin kautta)! Näin ollen käppyrässä näkyvä noin 800 miljardia euroa onkin... rumpujen pärinää... riski, jonka vastuu jakaantuu koko euvostoliittoon euvostoliiton keskuspankin pääoma-avaimen perusteella.

Ilmeisesti Suomen (keskus)pankin pääoma-avain on 1,8%. (Pikainen laskutoimitus.) Näin ollen Target 2 -järjestelmän (mahdollisista) tappioista noin 14,4 miljardia lepää Suomen (keskus)pankin hartioilla.

Selvä? Selvä. Eteenpäin!

Taloussanomat - Pankkiiri: Rahan lotraaminen pankeille pitää lopettaa
EKP on myöntänyt pankeille yli 1 000 miljardia euroa kolmevuotista lainaa, jonka tarkoituksena on turvata markkinoiden likviditeetti pahimpina aikoina.
Näiden lainojen riski jakaantuu täsmälleen samalla tavalla kuin Target 2:ssa eli pääoma-avaimen perusteella. Lasketaanpas... (niks, naks ja poks) tämä tekee noin 18 miljardia.

Osaatko arvata kuka viimekädessä takaa edellä mainitut summat (yhteensä ~32 miljardia)?

Vedä syvään henkeä ja ota hyvä asento. Oletko valmis? OK. Vastaus on Sinä. Juu-juu. Luit täysin oikein. Sinä, oi euvostoliittolainen veronmaksaja, takaat edellä mainitut summat.

Mitäh! Etkö usko? Lue.

Euvostoliiton jäsenmaiden keskuspankit "omistavat" euvostoliiton keskuspankin. Yksittäisen kansallisen keskuspankin, esimerkiksi Suomen (keskus)pankin, riskit ja voitot lasketaan euvostoliiton keskuspankin pääoma-avaimen perusteella. Eli Suomen (keskus)pankki takaa euvostoliiton keskuspankin toilailut.

Noh, osaatko arvata kuka takaa Suomen (keskus)pankin toilailut? Suomi.fi - Valtion virastot ja laitokset
Suomen hallitusmuodon mukaan Suomen Pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa seuraavaa:
Mikäli se jolle euvostoliiton keskuspankki on edellä mainitut summat lainannut, ei jostain kumman syystä kykene sitä takaisin maksamaan, katetaan tappiot Sinulta kerättävillä verotuloilla. Mikäli Sinulta kerättävät verotulot eivät näitä vastuita kata, niin ne kerätään lapsiltasi, lapsenlapsiltasi ja niin edelleen.
Eikä tässä vielä kaikki! Ei tietenkään. Ei tämä nyt näin helppoa ole.

Tilastokeskus - Valtion takauskanta 24,2 miljardia vuoden 2011 lopussa
Valtion takauskannasta 49 prosenttia muodostuu yrityksille myönnetyistä takauksista. Asuntoyhtiöille myönnettyjä takauksia on 29 prosenttia ja kotitalouksille myönnettyjä 13 prosenttia takauskannasta. Loput 9 prosenttia valtion takauskannasta jakautuu rahoitus- ja vakuutuslaitosten, ulkomaiden sekä julkisyhteisöjen kesken.
Yle - Kriisirahastoratkaisun Suomi-vastuut - tuliko lisäystä?
... Mauri Pekkarinen laskee, että päällekkäisten EVM:n ja ERVV:n yhteistaakka Suomelle on näiden lukujen valossa jo yhteensä ainakin 21 miljardia euroa.
Valtionkonttori - valtionvelan kehitys:

Nämä kaikki kolme ovat täsmälleen samanlaisia kuin Target 2 ja LTRO. Sinä takaat ne!  Ja mikäli Sinun verotuloillasi ei näitä kyetä korvaamaan, niin lapsesi tekevät sen... ja niin edelleen.

Ja mikä parasta: ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin). Eli ennen kuin valtio voi verottaa yhtään euroa keneltäkään, on jonkun mentävä pankkiin, lainattava sieltä rahaa ja kulutettava se kiertoon.

Tämä tässä, oi rakas euvostoliittolainen veronmaksaja, on "klassista" velkaorjuutta. Tervetuloa euvostoliittoon!

EDIT:
Mikäli vaikkapa 30% näistä vastuista realisoituisi maksettavaksi (32 + 42,2 + 21 + 79,6 = 174,8) tarkoittaisi tämä noin 52 miljardia euroa. Ottaen huomioon nykyisen kierrossa olevan rahamäärän sekä kansalaisten velkataakan, niin tämä tarkoittaisi kuoliniskua.

Kreikan tie on Suomen tie.

3.4.2012

Maturiteettitransformaatio

Suomen (keskus)pankki on julkaissut varsin mielenkiintoisen raportin: Euro & talous 2 • 2011 Rahoitusjärjestelmän vakaus (PDF)

Kyseisestä dokumentista löytyy monta mielenkiintoista asiaa, mutta nyt Kani haluaa keskittyä tähän:

Varsin yksi selitteinen, eikös totta? Pankki saa talletuksen, jonka se sitten lainaa sen eteenpäin. Eli kuviossa pankki toteuttaa ns. maturiteettitransformaatiota (mikä sana!) eli muuttaa lyhtyaikaisia talletuksia pitkäaikaisiksi lainoiksi.

Nonih. Nyt kun tämä on selvä, niin tehdäänpäs tälle kuvalle pienet temput.

Noh noh! Kuvio vastaa edelleenkin "todellisuutta" Tai ainakin Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinnon Alfred Nobelin muistoksi vastaanottaneen herra Krugman:in mukaan: THE FRIEDMAN-EICHENGREEN THEORY OF THE GREAT DEPRESSION (PDF)
US money supply, which was not due to a sharp fall in the monetary base, but rather to a sharp fall in the money multiplier, as households decided that cash in the mattress was better than money in the bank, and the surviving banks decided that cash in the vault was better than money lent out.
Huono Suomennos:
Ameriikan ihmemaan rahan tarjonnan voimakas lasku ei tapahtunut rahaperustan supistumisesta, vaan pikemminkin voimakkaasta rahakertoimen laskusta, sillä kotitaloudet päättivät, että rahat patjassa oli parempi idea kuin rahat pankissa, ja niinpä elossa olevat pankit päättivät, että käteinen holvissa oli parempi kuin sen ulos lainaaminen.
Sana "rahakerroin" viittaa mielenkiintoiseen matemaattiseen yhtälöön, jonka perusteella pankit voivat 100 euron talletuksen jälkeen myöntää esimerkiksi 10000 euron edestä lainoja. Ja tästä syystä kuviossa yhden talletuksen jälkeen pankki voi tehdä useita lainoja. Nyt kun tämä on selvä, niin tehdäänpäs vielä yksi temppu.

Noin. Valmista. Nyt voimmekin esittää kolme kysymystä.

Mistä asiakas sai rahan, jonka talletti pankkiin? Muista, että pankeilla on monopoli tuotteeseen nimeltä raha.

Mistä rahasta velalliset maksavat lainansa korot? Muista, että pankki lainaa vain sen summan, joka lainasopimuksessa lukee. Mutta korkojen takia on pankkiin palautettava enemmän rahaa kuin sieltä on saatu.

Eivätkö vastaukset edellä esitettyihin kysymykseen kerro meille sen, että pankit pyörittävät ponzia. Tarkemmin sanottuna velkapyramidiponzihuijausta?

(Pankit eivät todellakaan toimi näin. Ne luovat lainaamansa rahat laillisella kirjanpitokikkailulla "tyhjästä". Mutta mikä hauskinta: tämä ei muuta velkapyramidiponzihuijauksen toimintaperiaatetta millään tavalla!)

Tämän viikon Facepalm palkinnon voittaja on!

 (rumpujen pärinää)
"First of all, any individual bank does, in fact, have to lend out the money it receives in deposits.
Järkyttävän huono Suomennos:
"Ensinnäkin, mikä tahansa yksittäinen pankki, itse asiassa, lainaa vain sitä rahaa jonka se on saanut asiakkailta talletuksina."

Facepalm palkintoa ei myönnetä ihan kenelle tahansa. Palkinnon saajan täytyy todella ansiokkaasti tehdä tai sanoa jotain niin käsittämätöntä, ettei sen kommentointiin enää sanat riitä.
Mutta nyt on kommentoitava. Ihan pakko!

Esitetään kaksi kysymystä.

Ensimmäinen kysymys. Laki Suomen Pankista 27.3.1998/214
6 §
Julkisen rahoituksen kielto

Suomen Pankki ei saa antaa luottoa Euroopan unionin toimielimille tai laitoksille, Euroopan unionin jäsenvaltiolle, sen alueelliselle, paikalliselle tai muulle viranomaiselle taikka muulle julkisyhteisölle.

Suomen Pankki ei myöskään saa merkitä 1 momentissa tarkoitettujen yhteisöjen liikkeeseen laskemia velkasitoumuksia.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, koskee luottolaitoksia lukuun ottamatta myös yrityksiä, joissa 1 momentissa tarkoitetulla julkisyhteisöllä on määräysvalta. Suomen Pankin on keskuspankkirahoituksessa kohdeltava julkisessa omistuksessa olevia luottolaitoksia samalla tavalla kuin yksityisiä luottolaitoksia.
(sama kastraatio on tehty myös euvostoliiton keskuspankille)
Eli raha, jonka pankki vastaanotti talletuksena, ei ole voinut tulla keskuspankilta. Se kun saa lainata rahaa vain-ja-ainoastaan luottolaitoksille. Joten mistä, miten ja kuinka raha, jonka pankki vastaanotti talletuksena, on oikein tullut. Miten se syntyi ja päätyi kiertoon?

Toinen kysymys. Jos pankki lainaa vain-ja-ainoastaan asiakkaiden talletuksia. Niin eikö tässä tapauksessa korot makseta jonkun toisen ottamasta lainasta, jolloin pankit oikeastaan pyörittävät ponzia. Tarkemmin sanoen velkapyramidiponzihuijausta?

Herra Nobel, olisitko ystävällinen?


(Herra Krugman:lla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia vastata em. kysymyksiin. Euvostoliiton ja ameriikan ihmemaan pankkijärjestelmä kun sattuu pääpiirteittään olemaan identtinen: molemmissa velka luodaan laillisella kirjanpitokikkailulla "tyhjästä".)

2.4.2012

Nykyajan Gosplan

VATT - Marja Riihelä - Essays on income inequality, poverty and the evolution of top income shares
...tutkimuksessa käsitellään ylimpien tulo-osuuksien kehitystä, joiden on havaittu kasvaneen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kasvu on tapahtunut erityisesti tulonsaajien ylimmän prosentin keskuudessa. Ylimpien tulo-osuuksien kasvuun Suomessa on ensisijaisesti vaikuttanut pääomatulojen voimakas kasvu. Vuoden 1993 verouudistus on vaikuttanut tähän kehitykseen. ...
Tälle verouudistukselle oli olemassa käytännöllisesti katsoen yksi ainoa peruste: valumaefekti, jonka mukaan:
... if the top income earners are taxed less that they will invest more into the business infrastructure and equity markets, it will in turn lead to more goods at lower prices, and create more jobs for middle and lower class individuals ...
Huono Suomennos:
... mikäli ylintä tuloluokkaa verotetaan vähemmän he investoivat liiketoiminnan infrastruktuuriin (suom.huom. yrityksiin) sekä osakemarkkinoille, tämä taas johtaa suurempaan määrään tuotteita alhaisemmalla hinnalla, joka taas luo työpaikkoja keski- ja alemman luokan yksilöille. ...
Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa seuraavaa: miksi vastustan verojen korotuksia?
... rikkaat eivät kuluta kaikki rahojaan, vaan myös investoivat. Ilman pääomaa ei ole yrityksiä. ...
Eli rikkaiden verotuksen täytyy ja pitää olla alhaista. Muussa tapauksessa ei ole yrityksiä, työtä ja tätä kautta taloudellista kasvua.

Tämä tässä on "klassista" uusliberalismia.

Mutta mikä jännintä. Tämä idea ei ole mitenkään uusi. Itse asiassa täsmälleen samaa ideaa käytettiin Neuvostoliitossa. Gosplan oli:
... Neuvostoliiton valtiollinen suunnittelukomitea ... oli vastuussa taloussuunnittelusta.
Gosplanin perusideana oli taloudellisen ylijäämän pakkolunastaminen ja sen (uudelleen) sijoittaminen. Vähän niin kuin näin: William H. Miernyk - THE ELEMENTS OF Input-Output Analysis -5 International Developments
... The objective was to produce as much as possible, consume as little as necessary, and use the surplus for investment to stimulate further economic growth. Investment decisions (how much to invest and where) were made by Gosplan, the central planning agency. ...
Huono Suomennos:
... Tavoitteena oli tuottaa mahdollisimman paljon ja kuluttaa niin vähän kuin on tarpeen, ja käyttää ylijäämä investointien edistämiseksi talouskasvun stimuloimiseen. Investointipäätökset (kuinka paljon ja minne) tehtiin Gosplanissa, valtiollisessa suunnittelukomiteassa. ...
Eli Neuvostoliitossa talouden tuottamat ylijäämät keskitettiin taloudellisen kasvun maksimoimiseksi.

Ja tämä tässä, oi rakas euvostoliittolainen veronmaksaja, on täsmälleen sama idea kuin uusliberalisteilla. Juu-juu! Ihan tosi! Uusliberalistien mukaan taloudellisen ylijäämän sallitaan mm. alhaisen pääomaverotuksen avulla kertyä/kasautua jo ennestään rikkaille, esimerkiksi rikkaimmalle 1%:lle (nykyajan Gosplan), jotka sitten investoivat rahansa takaisin talouteen taloudellisen kasvun maksimoimiseksi.

Valitettavasti uusliberalistien ideassa on yksi pienen pieni ongelma.

Gosplanin, eli valtiollisen suunnittelukomitean, oli pakko sijoittaa "ansaitsemansa" rahat 100% takaisin talouteen. Pienen alku takkuilun jälkeen (muutama miljoonaa ihmistä kuoli nälkään) Neuvostoliiton talous teollistui ja kasvoi uskomattomalla tahdilla, ylittäen jopa Saksan teollistumisen nopeuden.

Nykyisessä (uusliberalistisessa) järjestelmässä mikään ei voi pakottaa nykyajan Gosplania (rikkainta 1%) investoimaan ansaitsemiaan rahoja takaisin talouteen. Ja ottaen huomioon sen, ettei juuri kukaan ns. rikkaista oikeasti hallinnoi varallisuuttaan itse, vaan pahimmassa tapauksessa se on delegoitu esimerkiksi Nordealle, on tuloksena vain lyhytjänteistä spekulointia mm. raaka-ainemarkkinoilla.

Joten oikeastaan enää jää jäljelle yksi kysymys:
Onko Suomeen kohdentuvien investointien vähyys selkeää seurausta uusliberalismi nimisen talouspoliittisen suuntauksen toteuttamisesta?
Voit jättää vastauksen kommentteihin.

EDIT:
Uusliberalismi on vain epämääräinen paletti järjettömiä epäloogisuuksia, joilla yhteiskunta saadaan muokattua Neofeodaaliseksi (synonyymi Plutokratialle).

1.4.2012

Philosoraptor

Kiitoksia vihjeestä, Anonyymi. Olet edelleenkin parhain!

Löytyi täältä:
Philosoraptorin tuumailu osuu varsin hienosti naulankantaan ja niinpä herra Kani otti ja Suomensi sen:

He-hei! Näitähän voisi alkaa tehtailemaan! Vähän niinkuin näin:

EDIT:
Lissää pukkaa.

Philosoraptor on kyllä paras!

EDIT 2:
Anna Virtsaa Silmäkulmassani anteeksi. Kani vähän editoi.