8.2.2012

On siis ajateltava laatikon ulkopuolelta.

Taloussanomat - Jan Hurri - Näistä veloista Kreikka ei selviä
...
Pankeille EKP vahvisti vakuusmääräyksillään, että kaikkien eurovaltioiden velkakirjat ovat riskittömiä. Pankeille tilaisuus oli kuin lupa painaa rahaa.
...
Tilaisuus oli pankeille ja Kreikalle aivan liian houkutteleva vastustettavaksi. Velkatulva synnytti kangastuksen talouskasvusta – jonka todelliselta olemukselta myös EU ja EKP sulkivat silmänsä.
...
Eipä tätä oikeastaan tämä ytimekkäämmin voi enää sanoa: "velkatulva synnytti kangastuksen talouskasvusta".

Viimeisen 10-15 vuoden aikana tapahtunut "talouskasvu" on perustunut velkarahalle. Rahalle, jonka pankit ovat luoneet laillisella kirjanpitokikkailulla "tyhjästä". Rahalle, joka on palautettava 127% (riippuu korosta) takaisin pankkiin.

Tämä tässä on oikeastaan koko homman ydin. Tämä kertoo meille sen, että "lääkkeet" joilla tätä nykyistä kriisiä yritetään hoitaa, ovat täysin vääriä. Niillä yritetään hoitaa oiretta. Ongelma on rahan syntymekanismi.

On siis ajateltava laatikon ulkopuolelta ja löydettävä täysin toisenlaisia keinoja ongelman ratkaisemiseen.

Tällä hetkellä yksinkertaisin keino olisi velattoman rahan "lähteen" luominen. Esimerkiksi näin:
Valtio tulostaa omaa rahaa, jonka se kuluttaa kiertoon ostamalla kansalaisilta niitä palveluita joita he (kansalaiset) haluavat yhteisön (valtion) tuottavan.
Tai vaikkapa jokin seuraavista:
Toholammilla käytössä oma paikallisraha TOHO
Aikapankki - Oulu, Helsinki, Joensuu
Colonial scrip - Wikipedia, the free encyclopedia
Social Credit: Synopsis of Social Credit
Suomen Talousdemokratia
Hilda K - Wörglin paikallisraha
Silvio Gesell - Wikipedia, the free encyclopedia
Kaninkolo - Hyödyt ylittävät moninkertaisesti haitat.
Creating New Money
Naturalmoney.org
LETS
WIR
Positive Money
(Muita, mitä ja missä?)

Vaihtoehtoja on. Ja niitä on paljon.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Seppäseltä hyvä blogi US:n puheenvuorossa (Bazookalla bittirahoitusta),
mutta yksi blogin kommenteista oli suorastaan loistava!
Seppo Oikkonen:
"Jokainen joka edes jollakin tavalla ymmärtää miten syvältä eurooppalaisen uuden ajan ajattelun rationaalisuusharhoista nykyinen rahatalouden ja reaalitalouden toisistaan irtoaminen on seurausta tietää, ettei millään systeemikorjauksilla voida enää taloutta vakaannuttaa.

Kaikki korjausliikkeet vain tulevat lisäämään hallitsemattomuutta. Systeemissä ei ole sitä ominaisuutta, jonka varaan vakaus voisi rakentua.

Vaikutusyritykset kannattaisi suunnata ihan asennetasolle. Ihmisiä pitäisi rohkaista buuamaan joka kerran kun joku numeerisesta "kasvusta" puhuva tai koottujen tai tyhjästä luotujen sijoitussummien legitiimisyyttä itsestäänselvänä pitävä päättäjä tai toimija avaa suunsa.

Taloususkonnon totuudellisuuden epäily ei enää riitä. Tämän uskonnon saarnamiehet tulisi jo nähdä naurettavina -- niin vilpittömästi kuin joku heistä itse omaan asiaansa uskookin."
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96960-bazookalla-bittirahoitusta

Epätietoinen kirjoitti...

ÖÖh, mis Bitcoin?

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin unohdit Joensuun aikapankin.

http://joensuunaikapankki.wordpress.com/

Terveisin Joensuun jaosto

Petteri.S kirjoitti...

"Viimeisen 10-15 vuoden aikana tapahtunut "talouskasvu" on perustunut velkarahalle. Rahalle, jonka pankit ovat luoneet laillisella kirjanpitokikkailulla "tyhjästä". "

...ja suurimmalla osalla tästä otetusta velasta on paisutettu pelkästään varallisuusarvoja.

Työpaikkojen luomisen sijaan on paisutettu asuntokuplaa.

Samaan aikaan tilastokeskus väittää, että inflaatio on ollut pientä.

Samaan aikaan pienet yritykset valittavat että eivät saa järkevänhintaista lainaa investointihankkeilleen, jollei lainalle ole laittaa pantiksi kipsilevyrakenteista omakotitaloa etelä-suomesta.

Ebolakani kirjoitti...

"Ai niin unohdit Joensuun aikapankin.

Lisätty. Ja pidetään mukana.

Ebolakani kirjoitti...

...yksi blogin kommenteista oli suorastaan loistava!

Kani on samaa mieltä. Juuri näin pitäisi tehdä. Siis sen lisäksi, että ko. tilaisuuteen tuodaan tolkuttomasti mätiä tomaatteja ja kananmunia.

Ebolakani kirjoitti...

"ÖÖh, mis Bitcoin?

Mekanismi, jossa vaihdonväline tuotetaan jättämällä tietokone päälle.

Ei kiitos.

Miten olisi, jos tuottaisit vaihdonvälineitä tarjoamalla aikaasi naapurille esimerkiksi rikkaruohojen kitkemisen tai vaikkapa omppujen keräämisen muodossa.

Miten olisi, jos tuottaisit vaihdonvälineitä opettamalla naapurillesi miten autoa korjataan tai lapsille kuinka kala perataan.

Miten olisi, jos tuottaisit vaihdonvälineitä auttamalla vanhuksia, kuntaasi tai yleensä sillä että olet olemassa ja osaat jotain.

Tätä parempaa hajautettua järjestelmää ei ole olemassakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Suuri, entinen harhapomomme, J. Ollila on joskus loihe lausumaan, että sijoitussummien legitimiteetti vertautuu viimekädessä ruokaan, saneltavilla menetelmillähän se voidaan poistaa, sovittavilla keinoilla voidaan vaivautua vain siirtämään.
Vaihdannanvälineiden itsenäinen luoja on euvostoliiton kaltaisen hallintokokeiluhimmelin pahin vihollinen, mutta, ensi kerran tämä mutta...slogan: käsityöläinen valmistaa itse omat työkalunsa, auttaa karistamaan itsestään liiat luulot...;)