Euroopan keskuspankin helmikuun rahatilasto poikkeaa edellisistä siinä, että sen mukaan sekä euroalueen kotitalouksien että myös yritysten lainojen kannat olivat kasvussa. Yrityslainojen vuosimuutos oli vielä negatiivinen (-2.5%), mutta kotitalouksien lainojen kannan kasvuvauhti kiihtyi jo 1.8%:iin. Yleensä viimeksimainittu indikaattori on ollut talouskehityksen ennakkoinnin kannalta mielenkiintoisin, mutta taannoisesta "kuopasta" johtuen siihen kannattaa nyt suhtautua varauksella.
Niin kuin Euroetana sanoo: tähän kannattaa suhtautua varauksella.
Nimittän, jos lainakanta olisi kasvanut tasaisesti, niin (periaatteessa) mitään hätää ei olisi. Velkapyramidiponzi pysyisi kasassa. Mutta tuo kuoppa...
Ajatellaan asiaa näin:
Joku lainaa pankista yhden euron ja sopii, että maksaa siitä 10 senttiä korkoja.
Pankki luo tuon lainaamansa euron laillisella kirjanpitokikkailulla tyhjästä. Tämä aiheuttaa sen, että korot voidaan maksaa vain omasta tai toisen lainaamasta eurosta.
Nyt jos lainaajia on ollut kymmenen ja jokaisen täytyy maksaa lainaamastaan eurosta 10 senttiä korkoja, eikä heidän jälkeensä tule enään ketään, joka lainaisi euroja. Mitä tapahtuu?
Aivan! Jonkun täytyy mennä konkurssiin. Joku ei voi täyttää lainasopimuksensa ehtoja ja maksaa korkojaan (saatikka lainaansa). Velkapyramidiponzi ei pysy kasassa.
Ja mitä tällainen loppujen lopuksi tarkoittaa? Laajassa mittakaavassa lamaa, mutta henkilökohtaisella tasolla velkavankeutta:
...
Velkahelvetti on koetellut näyttelijä, muusikko Jussi Lampea, 49, miltei parikymmentä vuotta. Ulosotto on vienyt Lammen tuloista säännöllisesti kolmanneksen.
...
Jussi Lampi on paininut vuosikaudet velkojen tuomien harmien kanssa. - Murhasta selviää 12 vuoden vankeustuomiolla, mutta veloista pääsy vie huomattavasti enemmän aikaa, hän lataa.
...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti