Herra Kani repesi

Suomen talousdemokratia ry:n Ville Iivarinen ja toimittaja Tuomas Enbuske olivat keskustelemassa rahan tulevaisuudesta vaihdon välineenä ja pankkien vallasta Basson iltapäivässä 25.9.2012.

Herra Kani repesi aivan täysin, kun herra Enbuske (noin 31:27 paikkeilla) sanoi näin:

"minusta on kiva kun resursseilla on hinta ...kun se on se ongelma ku esimerkiksi öö ilmalla tai järven, tai merillä ei oo hintaa niin sinne voi dumpata mitä paskaa vaan."

Hinnan määritteleminen esimerkiksi ongelmajätteen mereen dumppaamiselle tarkoittaisi sitä, että i) jonkun täytyisi kyetä valvomaan mitä dumpataan ja minne, ii) jonkun täytyisi kyetä tunnistamaan ja tätä kautta arvottamaan dumpattava materiaali sekä iii) rahastamaan dumpattava materiaali tietyssä yleisesti hyväksytyssä valuutassa.

Ne meret kun sattuvat olemaan yhteydessä toisiinsa!

Tällainen tarkoittaisi sitä, että täytyisi olla käytössä jonkinlainen mahdollisimman helposti käytettävä globaali valuutta jota jonkinlainen globaali keskuspankki kykenee valvomaan sekä kontrolloimaan täydellisesti. Sitten jos sattuisi käymään niin, että jotain jätettä valuisi "vahingossa" esimerkiksi Intian valtamerestä Tyynelle merelle, täytyisi olla olemassa jonkinlainen globaali tuomioistuin. Mutta ennen kaikkea tällainen tarkoittaisi globaalia valvontayhteiskuntaa (täytyyhän jonkun valvoa resurssien käyttöä sekä niiden käytöstä rahastamista)

"Big Brother is watching you."

On muuten aikasta prkeleen kaukana herra Enbusken kannattamasta klassisesta liberalismista saatikka "vapaasta markkinataloudesta" (joka on muuten täyttä utopiaa).

Mutta ei tämä ole ensimmäinen tai viimeinen kerta, kun itseään "liberaaliksi" tai "libertaaniksi" kutsuva ihminen on huijannut itseään kannattamansa ideologian todellisista tarkoitusperistä tai sen käytännön toteutuksesta.

Otetaan esimerkiksi uusliberalismi. Se on vain epämääräinen paletti järjettömiä epäloogisuuksia, joilla yhteiskunta saadaan muokattua Neofeodaaliseksi (synonyymi Plutokratialle).

Kumpi on suurempi ongelma: euro vai kansalaisten mahdollisuus tulla toimeen palkkatuloillaan?

Suomen Pienyrittäjät - Hätähuuto Suomen puolesta

(Tuo on kuva. Sen saa suuremmaksi, kun sitä klikkaa.)

Ohgay!

Millä rahalla yritysten tuottamat tuotteet ja palvelut ostetaan? Mikäli kuluttaja (ihminen) ei tasaa tulojen ja menojen välistä erotusta luotolla, niin yleensä kuluttaja ostaa yritysten tuottamat palvelut ja tuotteet... (rumpujen pärinää) palkkatuloillaan! Lainataanpas Herra Heinosta (löytyy kommenteista).

...
Kaikki kulut, jotka yritys maksaa veroina, raaka-ainekuluina, energian hintana, vuokrina ja palkkoina, sisältyvät tuotteiden tai palvelusten hintaan. ...
...

Eli kumpi luo työpaikat: ostovoima (palkkatulot, luotto eli velka) vai yritykset? Tämä ei ole kompakysymys. Eikä mikään muna vai kana - dilemma.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 velallisia asuntokuntia oli 1 519 400 ja asuntovelallisia 859 000. Samana vuonna työllisiä (15-74 vuotiaita, kaikki) oli ~2 625 000 kappaletta. Nyt kun suurin osa työllisistä on sitonut suurimman osan palkkatuloistaan (ostovoimastaan) lainanhoitokustannuksien hoitamiseen (eli on tapahtunut velkasaturaatio), niin mitähän tapahtuu kun-ja-jos palkkoja alennetaan? Tämäkään ei ole mikään kompakysymys. Eikä mikään Catch-22:n kaltainen kehäpäätelmä.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 henkilöstökulujen osuus koko tehdasteollisuuden liikevaihdosta oli 13,5 prosenttia. Kuinka paljon (esim. prosentteina ilmaistuna) tehdasteollisuuden tuotteiden hinnat laskevat palkkoja alentamalla?

Terveydenhuoltoalalla henkilöstökulujen osuus liikevaihdosta on varmaan 70-80% välillä. Mutta syykin tähän on varsin ilmeinen: teollisuudessa tuotantoprosessin tärkein osa ei ole ihminen, toisin kuin terveydenhuoltoalalla. Mitä tapahtuu, kun esimerkiksi terveydenhuoltoalalla työskentelevien palkkoja alennetaan?

Vuonna 2005 palkansaajien osuudet sektoreittain (XLS) jakaantuivat seuraavalla tavalla:

Yksityinen kotimarkkinasektori ~60%, julkinen sektori ~ 25% ja vientiteollisuus ~ 15%. Oletetaan, että vain pelkän yksityisen kotimarkkinasektorin palkkoja alennetaan esimerkiksi 30%. Tämä vaikuttaa suoraan julkiseen sektoriin, sillä verotulot romahtavat. Mitä tapahtuu Suomen valtion velanhoitokyvylle jos-tai-kun palkkoja alennetaan? Saatikka velan suhteelle bruttokansantuotteeseen ja tätä kautta Suomen luottoluokitukselle?

Jokaisen tuotetun tuotteen tai palvelun hinnasta arviolta 20-60% on pelkkiä lainanhoitokustannuksia. Kuinka paljon tuotteiden tai palveluiden hinnat laskevat palkkoja alentamalla?

Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan palkkoja alentamalla ei saada aikaiseksi yhtään mitään muuta kuin hevletillisiä ongelmia: työttömyyttä, konkursseja, maksuhäiriöitä, lainanhoito-ongelmia... kaikkea sitä, mitä vain voidaan saada aikaiseksi, kun vaihdonvälineestä tehdään (tai tulee) niukkaa.

Mutta (aina se mutta).

On täysin totta, että nykyisessä ympäristössä, jossa Velka = Ostovoima = Työpaikka, palkankorkotukset aiheuttavat vain lisää ongelmia (jonkun on otettava enemmän velkaa kuin kukaan koskaan aikaisemmin).

Täysin totta on myös sekin, että niin kauan kuin järjestelmässä ei ole olemassa velattoman rahan "lähdettä" (esim. keskuspankki rahoittaa valtion alijäämät, joka on kyllä velkaa, mutta jota kukaan ei oleta maksettavaksi takaisin) julkinen sektori aiheuttaa enemmän ongelmia kuin niitä ratkaisee.

Ja täysin faktaa on se, että riippumatta säästötoimenpiteistä, palkanalennuksista tai leikkausista tulee velkasaturaatio jokatapauksessa aiheuttamaan konkurssitsunamin. Tästä pitää rahan syntymekanismi huolen: kaikki raha palaa takaisin sinne, mistä se on alunperin tullutkin: pankkiin.

Näin ollen Suomen Pienyrittäjien ry:n puheenjohtajan herra Jyrkiäisen hätähuuto oli vain kärsimättömän uusliberaalin toivomus nopeuttaa konkurssitsunamiin johtavaa prosessia.

Herra Kani haluaa lähettää kysymyksen muodossa terveisiä Suomen Pienyrittäjien liiton puheenjohtajalle:

Kumpi on suurempi ongelma: ostovoima eli (korkeammat) palkat vaiko yksityisten, yritysten, kuntien, valtion velkataakka (joka on ainoa syy kaikkien sektoreiden kustannusrakenteiden kasvuun)?

Kumpi on suurempi ongelma: euro vai kansalaisten mahdollisuus tulla toimeen palkkatuloillaan? (EMU ja euroopan unionin talouspolitiikka, kuvattu tarkemmin täällä, aiheuttavat nykyiset taloudelliset ongelmat)?

Kumpaa on järkevämpää hoitaa: oireita vai itse sairautta (joka on rahan syntymekanismi)?

Maailman kuuluisin brändi: dollari

Tässäpä vasta mielenkiintoinen käppyrä: The Atlantic Weighs In on the Gold Standard … 

Kyseisessä käppyrässä esitellään dollarin ostovoimaa vuodesta 1800 aina vuoteen 2003 asti. Pisteviiva tarkoittaa aikaa, jolloin dollarin vaihdettavuus kultaan keskeytettiin.

Ennen kuin pureudumme kyseisen käppyrän hyvin mielenkiintoisiin ongelmiin, on meidän otettava pikakelaus ameriikan ihmemaan historiaa.

Syystä tai toisesta vuosien 1812-15 välisenä aikana ameriikan ihmemaa soti Britti-imperiumia vastaan. Samaan aikaan euroopassa "riehui" Napoleon, jonka toimet aiheuttivat ongelmia mm. jalometallien toimituksissa ameriikkaan (Perun tai Meksikon ongelmista mitään sanomatta). Tämä aiheutti ongelmia mm. kullan saatavuudessa. Liittovaltio rahoitti sodan Britti-imperiumia vastaan lainaamalla rahaa pankeista. Pankit lainasivat liittovaltiolle pankkiseteleitä. Pankkiseteleiden määrä kasvoi julmasti, eivätkä pankit enää kyenneet harvinaisien metallien toimitusvaikeuksista johtuen lunastamaan niitä (pankkiseteleitä) kullassa tai hopeassa. Ja niinpä vuosina 1814-15 pankit kieltäytyivät vaihtamasta pankkiseteleitä harvinaisiin metalleihin (kulta, hopea jne.).

Vuosien 1819-21 välisenä aikana pankit kieltäytyivät taas kerran lunastamasta pankkiseteleitä kultaan tai hopeaan, mutta tällä kertaa keskuspankin (Second Bank of the United States) toimesta: keskuspankki vaati pankkeja palauttamaan kultaa sekä hopeaa takaisin liittovaltiolle. Liittovaltion Louisianan ostamiseen otettu velka erääntyi maksettavaksi ulkomaalaisille (mm. Englantilaisille sekä Hollantilaisille) "sijoittajille".

Lunastusvelvollisuuden (pankkisetelin vaihto harvinaisiin metalleihin) keskeyttäminen aiheutti sen, että uusia pankkeja syntyi kuin sieniä sateella. Pankkiseteleiden määrä kasvoi täysin hallitsemattomasti sillä (harvinaiseen metalliin perustuvaa) reservivaatimusta ei käytännössä enää ollut olemassa. Tapahtui ns. hallitsematon luottoekspansio.

Second Bank of the United States (liitovaltion keskuspankki) ajautui vuonna 1819 alkaneen (maailman ensimmäisen ja täysin itse aiheutetun) finanssikriisin myötä toteuttamaan hyvin tiukkaa rahapolitiikkaa (ts. hillitsemään luotottamista). Tämä aiheutti konkurssiaallon, talletuspakoja sekä laaja-alaista työttömyyttä (ennen kaikkea kaupungeissa).

Vuosien 1802-34 välisenä aikana tapahtui kahdeksan taantumaa ja/tai lamaa.

Vuonna 1836 Second Bank of the United States menetti toimilupansa. Vuosien 1837-62 välisenä aikana ameriikan ihmemaassa ei ollut kansallista (osavaltion) ja/tai liittovaltion keskuspankkia. Kaikki pankit olivat osavaltion luvalla (state chartered) toimivia pankkeja ja niiden toimintaa säädeltiin laeilla (Pohjois-Dakotan pankki on edelleenkin tällainen).

1857 tapahtui seuraava "normaalia" suurempi kriisi ja sitten alkoikin ameriikan sisällissota (1861-64).

1861 liitovaltio kieltäytyi lunastamasta dollareita harvinaisilla metalleilla (kulta, hopea) ja "tulosti" nk. greenback seteleitä rahoittaakseen sisällissodan menoja. Ameriikka siirtyi takaisin "kultakantaan" vasta 1875. Tämä ei millään tavalla edesauttanut ameriikan toipumista Pitkästä lamasta.

1864 perustettiin kansalliset (osavaltion) keskuspankit. Ne toimivat osavaltion luvalla (state chartered) toimivien pankkien pankkina. Tällä tempulla oli kaksi tarkoitusta: siirtää pankkitoiminta pois valtion käsistä sekä muodostaa koko liittovaltion kattava pankkijärjestelmä (tässä onnistuttiin vasta 1913, kun FED perustettiin).

Ameriikan ihmemaassa vuosien 1797-1935 välisenä aikana tuhannet paikalliset pankit kykenivät laillisesti tulostamaan ihan omia pankkiseteleitä. Edellisen lisäksi käytännöllisesti katsoen jokainen niistä toimi vähimmäisvarantojärjestelmällä, jossa kultatalletukset toimivat reservinä. Joulukuussa 1913 asetettu Federal Reserve Act (laki) konsolidoi ameriikan ihmemaan pankkijärjestelmän Federal Reserve System:in alle ja harvinaisiin metalleihin perustuneet reservit muutettiin ns. keskuspankkirahaksi. Vuosien 1930-40 välisenä aikana paikallisten pankkien tulostamat pankkisetelit vedettiin pois kierrosta ja ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi jäi kaikkien tuntema Federal Reserve Note.

Nonniih, nyt voimmekin pureutua käppyrän mielenkiintoisiin ongelmiin.

Ensinnäkin, ameriikan ihmemaassa vuosien 1800 - 1940 välisenä aikana pankkiseteleiden vaihdettavuus johonkin harvinaiseen metalliin on ollut vähintään kyseenalaista. Tämä siitä syystä, ettei pankeilla (keskuspankeista puhumattakaan) todella ollut sellaista määrää harvinaista metallia holveissaan, joka vastasi niiden liikkeelle laskemien pankkiseteleiden "arvoa". Vaikka ameriikan lain mukaan harvinaisista metalleista tehtyjä rahoja on käytetty laillisena maksuvälineenä, ei niiden määrä kierrossa olevasta rahamäärästä ole koskaan - ikinä - ollut merkittävä suhteessa pankkiseteleihin tai muihin velkakirjoihin. Näin ollen väite siitä, että dollarin "arvo" olisi säilynyt kultasidonnaisuutensa (tai kultakannan) ansiosta paremmin ennen FED:n perustamista, on hieman vailla perusteita.

Toiseksi, ennen vuoden 1913 pankkireformia (FED:n perustaminen), ameriikan ihmemaassa kiersi satoja, ellei tuhansia erilaisia paperilappusia joissa luki maailman kuuluisin brändi: dollari. Näin ollen, minkä osavaltion, pankin tai keskuspankin tulostaman dollarin ostovoimaa kyseinen käppyrä seuraa (ainakin vuoteen 1940 asti)? Floridalla oli oma, Louisianalla oli oma, Bostonilaisella Boylston pankilla oli omansa ja niin edelleen?

Kolmanneksi, oliko esimerkiksi Montanassa tulostetulla setelillä (tai painetulla kolikolla) alhaisempi ostovoima Idahossa? Jos oli, johtuiko ostovoiman aleneminen siitä, ettei (esim.) Montanan osavaltiolla tai siellä toimivalla pankilla (joka setelin tulosti) ollut riittäviä jalometallivarantoja? Vai johtuiko ostovoiman aleneminen siitä, että osavaltioiden välillä oli erilaiset tuotantokustannukset: Idahossa tuotettu, tislattu sekä pullotettu Whisky maksoi enemmän kuin Montanassa?

Neljänneksi, valuutan ostovoimaa ei ole mahdollista vertailla ilman kuluttajanhintaindeksiä. Tätä tietoa alettiin keräämään ameriikan ihmemaassa vasta Ensimmäisen maailmansodan paikkeilla.

Viimeiseksi, yhdessäkään tällaisessa käppyrässä ei koskaan - ikinä - kerrota mihin tuotteeseen, tai tuotteisiin nähden dollarin ostovoima on alentunut.

Että näin.

Yllä esitelty käppyrä ei siis suoranaisesti valehtele, mutta ei se totuuttakaan kerro.

Se, mitä tapahtui FED:n perustaminen jälkeen, onkin jo aivan toinen juttu. Tästä ehkä myöhemmin lisää...