12.4.2011

Aijaijai.

Renkien kaappaus
...
Työnantajatahoille siunaukseksi tuli Vanhasen toinen hallitus. Sen valtiovaranministeriksi tuli kokematon Jyrki Katainen. Yleisesti tiedetään, että Niinistön jätettyä kokoomuksen johdon, puolueesta on tullut ihanteellinen temmellyskenttä kaikenlaisille lobbareille. Kokematon Katainen ei kuutosen matematiikallaan varmasti ymmärrä mitään kokonaiskuvion rahavirroista. Hän on siis täysin riippuvainen avustajistaan. Kataisen valtiosihteeriksi junailtiin Elisasta Veli-Pekka Nummikoski. ... Siis vakuutusyhtiöillä oli suora ote kokoomusministereihin (Häkämies) ja Elisaan. Ja nyt Varman leiristä Elisasta laitettiin valtiosihteeri vahtimaan Kataista.

Kuinka ollakaan ilman mitään ongelmia Katainen lupasi, ilman mitään ehtoja, että tämä maksu poistetaan yrityksiltä ja veronmaksajat ottavat sen maksaakseen.
...
Jostakin työnantajien kela-maksun poistamiseen tarvittava raha valtion kassaan pitää saada. Aluksi kerrottiin, että kustannus otetaan yritysten energiamaksuista. Toki Katainen ei saanut lupaa toteuttaa korvaavia korotuksia sillä tavalla kuin ihmisille uskoteltiin Kela-maksua poistettaessa. Suurin osa korvaavista veroista kerätään kansalaisten kulutusverojen nostona energiaveroissa. Taikasanoja ovat nyt vihreä energiaverotus ja työllistämisen helpottaminen. Kansalaiset huomaavat eläkepelin ja eläkeyhtiöiden valta-aseman turvaamisen siitä, että sähkölasku nousee ja kaukolämpömaksu kasvaa.
...
Ja yhtäkkiä moni asia vain loksahtaa paikalleen.

Aijaijai.

Hei hei Herra Katainen.

Palataan.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Herra kanille vähän koukeroita,ei tosin eläkkeissiin liityviä.

http://www.goldmadesimplenews.com/gold/a-look-at-the-uk%E2%80%99s-%E2%80%98real%E2%80%99-gdp-3448/

Anonyymi kirjoitti...

Voiko kani kommentoida tätä, jotta maalikkokin ymmärtää mistä OIKEASTI on kyse. http://www.uusisuomi.fi/raha/111199-vakava-vaatimus-suomelle-%E2%80%9Dyksityistakaa%E2%80%9D

Ebolakani kirjoitti...

Ensinäkin, kuka maksaa julkisen sairaanhoidon? Aivan oikein! Sinä, minä, me, te ja he. Tämä toteutetaan tulonsiirroilla (verotus).

Toiseksi, julkisen sektorin velkaantuminen on TÄYSIN poliittinen päätös. Valtion ei tarvitse ottaa lainaa mistään. Se voi tulostaa itse oman rahansa ja kuluttaa sen kiertoon ostamalla kansalaisilta niitä palveluita joita he (kansalaiset) haluavat sen (valtion eli yhteisön johon he kuuluvat) tuottavan.

Kolmanneksi, tässä tapauksessa (erikois)sairaanhoidon yksityistäminen tarkoittaisi vain "liiketoiminnan myymistä". Eli ulkoistamista. Ainoana tarkoituksena on tehdä ko. toiminnasta "rahapumppu" osakkeenomistajille. Lyhytaikainen vaikutus olisi se, että valtio saisi kassaansa muutaman euron. Pitkäaikainen vaikutus olisi sairaanhoitomaksujen käsittämätön kasvu, joka taas alentaa väestön elinajanodotetta usealla vuodella.

Mitään järkeä koko hommassa ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kani!

Kaikenhuippu kirjoitti...

Väestön elinajanodotuksen lyhenemisessä on toki isokin "positiivinen" vaikutus valtiontalouteen. Kun eläkeläiset kuolevat pois nopeammin, ei eläkkeitä tarvitse maksaa niin pitkään (se on se kestävyysvaje, jonka korjaamiseksi työikää pidennetään keskeltä, alusta ja lopusta, ja eläkeikää lyhennetään lopusta).

Puhumattakaan sitten siitä, että hoitojen kallistuessa eläkeläiset käyttävät säästönsä sinnitelläkseen vielä hetken (kukapa ei näin tekisi). Parhaassa tapauksessa vielä perheensäkin säästöt voivat kulua näissä merkeissä. Näin saadaan kätevästi ns. "perivä sukupolvi" pysymään velkaorjana ja siis nöyränä työläisenä.

Ebolakani kirjoitti...

"Väestön elinajanodotuksen lyhenemisessä on toki isokin "positiivinen" vaikutus valtiontalouteen."

No joo. Tunnustetaan. Voi asian noinkin nähdä.

ehkäpä valtio voisi myyntivoitoillaan kustantaa muutaman itsemurhakopin (http://en.wikipedia.org/wiki/Suicide_booth)

:))