11.3.2010

Pohtikaa pojat, pohtikaa.

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt pohtivat eläkekiistaa
Hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat tänään pohtimaan, miten pitkäksi venyneessä eläkekiistassa voitaisiin seuraavaksi edetä.
Eläkejärjestelmämme on ponzi-huijaus.
On itse asiassa ihme, että eläkejärjestelmämme on toiminut tähänkin asti. Mutta nyt se on tullut tiensä päähän. Syy tähän on äärimmäisen yksinkertainen: Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin). Näin ollen järjestelmässä on aina liian vähän rahaa ylläpitämään eläkejärjestelmän kaltaista ponzi-huijausta. Kaikki "korjaavat" toimenpiteet joita harhaanjohtajamme ehdottavat ovat turhia. Verojen korotukset, julkisen sektorin leikkaukset, työurien pidentämiset, etuisuuksien laskeminen ja/tai nostaminen eivät ole mitään muuta kuin oireen hoitamista. Sairaus on rahan "syntymekanismi" kaikki muu on vain oiretta tästä.
Mutta onneksi on olemassa Herra Kani!
Herra Kanilla on äärimmäisen yksinkertainen tapa korjata eläkeponzi.
Se menee näin:
- Kaikki korot, jotka maksetaan mistä tahansa lainasta pankeille, kierrätetään 100% valtiolle. Valtio käyttää nämä rahat esimerkiksi sosiaalietuuksien tai sen sellaisien velvoitteiden hoitamiseen.
Vuonna 2008 kansalaiset maksoivat omasta tai toisen lainaamasta rahasta ~5 miljardia euroja korkoja.
(Laatikosta Tiedot on kohta Korot yhteensä)
Jos-ja-kun pankeille maksetut korot kierrätetään takaisin yhteiskuntaan esim. eläkkeinä, tapahtuisi kaksi asiaa: 1. Veroja voitaisiin alentaa. 2. Velkapyramidiponzi pysyisi paremmin kasassa. Kaikki voittaisivat. (Pankit pysyvät pystyssä ilman korkotulojaankin. Joka kuukausi ne veloittavat ~5€ tilinhoitomaksuja. Kerro tämä muutamalla miljoonalla ihmisellä niin huomaat, ettei niillä ole mitään hätää.)
Mutta, mutta.
Em. olisi vain väliaikainen ratkaisu.
Valtion (yhteiskunnan, jonka jäsen olet) eläkemenot ovat aikaista suuret.
Onneksi on olemassa myös toinenkin tapa. Tämä korjaisi ongelman heti ja loppujen lopuksi kokonaan:
- Valtio tulostaa omaa rahaa, jonka se kuluttaa kiertoon ostamalla kansalaisilta niitä palveluita joita he (kansalaiset) haluavat yhteisön (valtion) tuottavan.
Tällainen temppu auttaisi nykyistä eläkeponzijärjestelmää pysymään kasassa. Ainakin siihen asti kunnes saisimme luotua ja implementoitua paremman eläkejärjestelmän, joka perustuisi 100% omille säästöille (eikä huoltosuhteelle, joka on 100% ponzi-huijaus).
Kaiken lisäksi järjestelmämme saisi "velattoman rahan" lähteen (muu kuin vienti), joka auttaisi velkapyramidiponzia pysymään kasassa. Myöhemmässä vaiheessa veroja voitaisiin laskea jopa niin, että jäljelle jäisi enää vain ALV.
Kaikki voittaisivat. Taas.
Mutta ei.
Me jatkamme edelleenkin nykyisellä linjalla eli emme korjaa rahan "syntymekanismia".
Näin ollen "hyvinvointivaltiomme" tulee degeneroitumaan Neofeodaaliseksi.
Luuletko, että neofeodaalisessa yhteiskunnassa on eläkkeitä? Voi, ei kuule ole.

Ei kommentteja: