17.12.2014

Liikepankkiraha vallankumous

Herra Kani on törmännyt useassa eri paikassa määritelmään, joka kantaa nimeä rahahierarkia (1).

(Kuva varastettu täältä (2))

Periaatteessa määritelmä vaikuttaa varsin vakuuttavalta ja jopa järkeenkäyvältä, mutta valitettavasti käytäntö on aivan jotain muuta. Todellisuus on huomattavasti tylympi.

On tapahtunut kapina. Eräänlainen vallankaappaus. Liikepankkiraha vallankumous. Jos nyt näin voi sanoa (tai kirjoittaa).

90-luvun laman jälkimainingeissa, pankkien vastustuksesta huolimatta (3), suomen pankki purki "perinteisen" omakustanteisen (voittoa tavoittelematon) julkisen rahahuoltojärjestelmän, joka johti siihen, että mm. julkishallinnon kulut seteleiden ja kolikoiden käsittelyyn repesivät käsistä, koska huollon ottivat hoitaakseen yksityiset voittoa tavoittelevat organisaatiot (4). Johtuen ylimääräisestä lisärasitteesta (eli kuluista) julkishallinnossa toteutettiin nopealla tahdilla rakenteellisia uudistuksia (eli säästötoimenpiteitä), jotka johtivat mm. useisiin laki- (5) ja käytännemuutoksiin (6) sekä siihen, että perinteisistä kassajärjestelmistä eli käteisen käytöstä julkishallinnossa luovuttiin käytännössä kokonaan.

Johtuen siitä miten kolikoiden ja seteleiden liikkeellelasku on nykyään järjestetty sekä lait ja säädökset sorvattu (mm. julkisen sektorin keskuspankkirahoituksen kielto), keskuspankki tai valtio eivät osta mitään tuotetta tai palvelua tulostamillaan seteleillä tai painamillaan kolikoilla. Tämä ällistyttävä yksityiskohta käy varsin selkeästi ilmi mm. suomen pankin julkaisusta nimeltään Keskuspankin rooli rahahuollossa (4):


Yllä oleva kuvio kertoo meille, ettei viimeisen vuosikymmen aikana yhdelläkään (Suomen) taloudessa toimivalla yksiköllä ole ollut mahdollista saada käsiinsä yhtään ainoaa seteliä tai kolikkoa, mikäli pankkitillä ei ole ollut katetta eli liikepankkirahaa.

Liikepankkiraha on rahaa jota pankit luovat laillisella kirjanpitokikkailulla "tyhjästä".

Tämä taas tarkoittaa sitä, että on teknisesti ottaen väärin ilmaista kierrossa olevan rahamäärän koostuvan 92% liikepankkirahasta ja loput (8%) seteleistä ja kolikoista. Kierrossa oleva rahamäärä on 100% liikepankkirahaa ja sitä on mahdollista saumattomasti vaihtaa seteleihin ja kolikkoihin tai muihin "rahoihin" (esim. lounassetelit) sekä päinvastoin (7,8). Eli mikäli haluaisimme kuvata rahahiearkiaa todellisuutta kuvaavalla tavalla, se näyttäisi jotakuinkin tältä:


Liikepankkiraha eli raha jota pankit luovat laillisella kirjanpitokikkailulla "tyhjästä" on nykyään ainoa virallinen maksuväline. Ilman liikepankkirahaa eli ilman katetta pankkitilillä ei ole mahdollista käyttää muita rahan muotoja (kuten setelit, kolikot, lounassetelit jne.).

Lähteet
1. http://rahajatalous.wordpress.com/2012/04/17/rahahierarkiasta
2. http://talousdemokratia.fi/?q=node/139
3. http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?sivu=ratk/r-2000-67-0870
4. http://www.suomenpankki.fi/fi/setelit_ja_kolikot/rahahuolto/Documents/ET_2_10_KeskuspankinRooliRahahuollossa.pdf
5. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050609
3 §, Verovarojen maksuliike
Verot kannetaan samoin kuin palautukset ja muut suoritukset maksetaan käyttäen valtion maksuliikepankeissa olevia veronkantoviranomaisen tilejä.

6. http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip/?$%7Bbase%7D=ereoapaa&$%7Bhtml%7D=eoap5000&$%7Bccl%7D=define+reverse&$%7Bfreetext%7D=tunniste=1669/2005&$%7Bsnhtml%7D=nosyn
7. http://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/other/paymentsystem201009en.pdf (sivu 45, "In a modern, well-functioning economy with a sound financial system, the general public does not draw a distinction  between central bank money and commercial bank money, as commercial bank money can easily be converted into central bank money such as banknotes and coins at par.")
8. http://www.bis.org/cpmi/publ/d55.pdf (sivu 8, "Conversion between different commercial bank monies takes place through payment systems when a customer of one bank makes a payment to a customer of another bank, using central bank money as the bridge in most cases.")

49 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näinhän se nykyinen vessanpönttö toimii.

Kenelle noita lainoja sitten ihan aikuisten oikeasti räätälöidään? Alla oma veikkaukseni.

http://jariojala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182376-sinun-rahasi-ovat-pankin-rahoja

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista.

Mutta kuka pakottaa käyttämään liikepankkirahaa?

Aivan - valtio, koska verot on pakko maksaa liikepankkirahalla.

Syypää tilanteeseen on siis valtio eli tyhmät ihmiset, jotka äänestivät suuret johtajat valtaan.

Kannattaa siis katsoa peiliin, jos äänestät vaaleissa.

-AA

Ebolakani kirjoitti...

"Kenelle noita lainoja sitten ihan aikuisten oikeasti räätälöidään? Alla oma veikkaukseni."

Kani lähettää Sinut matkalle!

Aukaise tämä http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070121 Etsi 7 § Takaisinmaksettavat varat ja sitten lue 10 § Talletus.

Siirry tänne http://talletussuoja.fi/tietoatallettajalle/suojattavat_tuotteet/Sivut/default.aspx ja vilkaise tätä http://talletussuoja.fi/tietoatallettajalle/suojattavat_tuotteet/talletustuotteet/Sivut/default.aspx

Ja näiden jälkeen tutki minkälaisia erilaisia tilejä pankit asiakkailleen tarjoavat.

Huomaatko jotain omituista?

Ebolakani kirjoitti...

"Syypää tilanteeseen on siis valtio eli tyhmät ihmiset, jotka äänestivät suuret johtajat valtaan."

Jos olisit ottanut askeltakaan "polkua" pitkin, olisit jo huomannut, ettei asian tila alkuunkaan johdu äänestäjistä.

Otetaan ällistyttävän huono esimerkki: Vuonna 1986 suomen pankki lopetti Suomen valtion luotottamisen.

Osaatko sanoa kuka ja milloin äänesti tällaisen eston toteuttamisesta?

Anonyymi kirjoitti...

Kani lähettää Sinut matkalle!

Lueskelin noita mainitsemiasi kohtia, ja huomasin, että niissä oli hiushalkeaman ohuita tulkintatapauksia. Tämä vaatii parempaa perehtymistä, joten otan pienen aikalisän.

t. jari ojala

Anonyymi kirjoitti...

Huomaatko jotain omituista?

Nyt kyllä suttaa pahasti.

Tarkoitatko sitä, että määräaikaistalletusten ehdot muokataan siten, että talletus ei kuulu talletussuojan piiriin?

" määräaikaisia takaisinmaksettavia varoja, joiden laina-aika on enintään 30 päivää tai jotka velkoja voi irtisanoa ennen eräpäivää myös muissa kuin sopimusehdoissa erikseen mainituissa poikkeuksellisissa tilanteissa."

Nyt tarvitaan valistusta.

jari ojala

Ebolakani kirjoitti...

Kani tarkoittaa sitä, ettei talletuksen määritelmä ei ole niin suoraviivainen kuin oletetaan.

Mutta on tässä vielä jotain muutakin, joka oikeastaan valkenee tämän tilaston kautta: http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/tase_ja_korko/Pages/tilastot_rahalaitosten_lainat_talletukset_ja_korot_talletukset_talletukset_vaateittain_fi.aspx

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta tilastosta huomaan, että talletusten kokonaismäärän kasvu hiipuu. Määräaikaistalletuksia ja irtisanomisehtoisia ja muita talletuksia on purettu normi talletustileille.

En kuitenkaan vieläkään hoksaa sitä, mitä ilmeisesti kätkeytyy lukujen taakse. On ilmeisesti syytä käydä antamassa aivoille happea.

t. jari ojala

Anonyymi kirjoitti...

"Otetaan ällistyttävän huono esimerkki: Vuonna 1986 suomen pankki lopetti Suomen valtion luotottamisen.

Osaatko sanoa kuka ja milloin äänesti tällaisen eston toteuttamisesta?"


Kuka äänesti ne poliitikot valtaan, jotka perustivat/jatkoivat Suomen Pankin toimintaa ja/tai luovuttivat moisen päätäntävallan Suomen Pankin johtokunnalle tai muulle taholle?

Ne ihmiset ovat vastuussa ja ne ihmiset, jotka ylipäänsä tottelevat suurten johtajien aikaansaamia / ylläpitämiä sääntöjä ovat vastuussa.

Ebolakani kirjoitti...

"En kuitenkaan vieläkään hoksaa sitä, mitä ilmeisesti kätkeytyy lukujen taakse. On ilmeisesti syytä käydä antamassa aivoille happea."

Tässä tulee Kanin käsitys asiasta. Kani voi olla väärässä.

Yön yli -talletukset ovat rahaa, jota ollaan siirtämässä (syystä tai toisesta) pankista A pankkiin B. Me kaikki olemme ihmetelleet miten ihmeessä tilisiirroissa pankkien välillä voi kestää kaksi päivää. Noh, tässä syy (mutta mitä yön yli -talletuksille oikein tapahtuu ennen kuin ne saapuvat määränpäähänsä?)

Määräaikaistalletukset ja irtisanomisehtoiset sekä muut talletukset ovat sellaisia talletuksia, jotka todellakin on annettu pankille lainaksi. Kanin ymmärryksen mukaan juuri näitä talletuksia pankit voivat käyttää esimerkiksi vakuutena (certificate of deposit) lainan saamiseen muilta pankeilta tai muuten vain "sijoitus" toiminnassa.

Edellä mainitut asiat tarkoittavat kolmea asiaa.

1. Talletussuojarahaston tarkoituksena ei ole "suojata" kenenkään talletuksia. Sen tarkoituksena on maksaa mahdolliset luottotappiot niille pankeille, jotka ovat myöntäneet luottoja jollekin muulle pankille talletustodistusvakuutta (certificate of deposit) vastaan.

2. Kaikki talletukset eivät saman arvoisia eli "suojattu" talletussuojarahaston toimesta.

3. Määräaikaistalletuksia ja muita irtisanomisehtoisia talletuksia ei ole muunnettu pitkäaikaisiksi lainoiksi (esim. asuntoluotot), koska pankit myöntävät lainat omaan lukuunsa (laillinen kirjanpitokikkailu) ja niitä (talletuksia) on aivan liian vähän, että niillä olisi kyetty aiheuttamaan nykyinen velkakupla.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta yön yli-talletukset ovat sellaista "rahaa", joille keskuspankki maksaa korkoa. On olemassa myös yön yli-lainoja, joista liikepankit maksavat korkoa.

Ajatus ei edelleenkään kyllä kulje, joten ehkä huominen valkenee selkeämpänä.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Ebolakani kirjoitti...

(linkki poistettu, koska sisälsi kummalista tietoa. Ensi kerralla kopioi pikakuvakkeen URL kohta, älä sijaintia)

Linkissä asiaan liittyvää pohdintaa.

Kyseessä on keskuspankkirahaa, eli rahaa, jota liikepankit ovat saaneet tallettajilta, muilta pankeilta tai yleisimmin keskuspankilta itseltään.

Nämä rahat ovat se osa keskuspankkirahasta, joka ylittää vakavaraisuus ym. vaatimukset. Noille maksetaan eri korkoa. Tälle "ylimääräiselle" rahalle on nyt laitettu negatiivinen korko, jotta liikepankit alkaisivat lainaamaan lisää.

Ongelmana on, että pankit eivät halua lainata, koska he eivät saa riittävästi vakuuksia. Tai asiakkaat eivät halua lainata. EKP on täysin liikepankkien armoilla lainojen, ja siten rahamäärän suhteen. EKP on maalannut itsensä nurkkaan.

Nyt siis käytännössä esim. maiden politiikkaa johtaa ko. pankit. Rahaahan liikepankit voivat "tulostaa" halujensa mukaan, sen varmistaa viimekädessä keskuspankki. Rahaa saa nyt ilmeisesti oikealla politiikalla. Tähän euron kohdalla on ilmeisesti pyrittykin.

jari ojala

Anonyymi kirjoitti...

Niin ettäkö jos valtiot eivät edistä salaisen eliitin tarkoitusperiä niin se johtaa Valtioiden käytettävissä olevien rahamäärien supistumiseen ja entistä suurempiin säästötalkoisiin rahamäärän huvetessa?

Terv se 51 Anonyymi

Ebolakani kirjoitti...

"Ongelmana on, että pankit eivät halua lainata, koska he eivät saa riittävästi vakuuksia. Tai asiakkaat eivät halua lainata. EKP on täysin liikepankkien armoilla lainojen, ja siten rahamäärän suhteen. EKP on maalannut itsensä nurkkaan."

Eli käsityksesi mukaan Suomalaisilla pankeilla on melkein 80 miljardin euron edestä likviditeettiä (eli rahaa) parkkeerattuna keskuspankissa sijaitseville tileille, jotka vain odottavat parempia aikoja eli tuottavia "sijoitus" (eli luototus) kohteita?

Yksi kysymys.

Miksi, voi miksi pankit käyttäisivät likvideintä omaisuuseräänsä eli käteistä rahaa (noh, sähköistä sellaista) luotottaakseen taloutta, kun niillä on järjestelmä, jonka avulla ne voivat luoda (rajoituksin) rahaa "tyhjästä"?

Ebolakani kirjoitti...

"Ne ihmiset ovat vastuussa ja ne ihmiset, jotka ylipäänsä tottelevat suurten johtajien aikaansaamia / ylläpitämiä sääntöjä ovat vastuussa."

Eli käytännössä olet sitä mieltä, että 90-luvun lama oli äänestäjien tahallisesti aiheuttama kriisi?

Ebolakani kirjoitti...

"Niin ettäkö jos valtiot eivät edistä salaisen eliitin tarkoitusperiä niin se johtaa Valtioiden käytettävissä olevien rahamäärien supistumiseen ja entistä suurempiin säästötalkoisiin rahamäärän huvetessa?"

Uusliberaalien maailmassa tätä tarkoittaa vapaa markkinatalous.

Yksi euro, yksi ääni.

Anonyymi kirjoitti...

"Miksi, voi miksi pankit käyttäisivät likvideintä omaisuuseräänsä eli käteistä rahaa (noh, sähköistä sellaista) luotottaakseen taloutta, kun niillä on järjestelmä, jonka avulla ne voivat luoda (rajoituksin) rahaa "tyhjästä"?"

Alla lainaus omasta tekstistäni.

Rahaahan liikepankit voivat "tulostaa" halujensa mukaan, sen varmistaa viimekädessä keskuspankki.

Eli nyt osin keskuspankki on varmistanut vakavaraisuuden riittämisen, sillä nuo varat ovat osa vakavaraisuutta. Mitään estettä ei siis ole lainojen antamiseen, jos on koskaan ollutkaan. Nyt ei tarvitse edes jälkikäteen miettiä vakavaraisuuden riittämistä, jos on koskaan aikuisten oikeasti tarvinnut aikaisemminkaan.

Ihmisten "pantit" eivät ole ilmeisesti riittävän houkuttelevia. Nuo pantit saa luultavasti kohta ostaa muutenkin markkinoilta alihintaan. Siihenhän on "rahaa" varastossa.

Alkavatko valtiotkin myydä (enemmän) omaisuuttaan suoraan, velkaantumisen taittamiseksi? Onko tämä nopeampi keino saada reaaliomaisuutta uusien omistajien haltuun?

Anonyymi kirjoitti...

Sitähän tuo rahallista pääomaa omaavat tahot kielipitkällä odottavat että pääsevät reaaliomaisuuden huutokauppoihin huutelemaan maapohjaa jolla kiinteä omaisuus on sijoitettuna, eivät elitistit taloja halua ellei niistä voi kiskoa vuokraa, tulevaisuudessa ne saa olla arvotaloissa vuokralaisina joilla on henkistä pääomaa (ts. AMMATTITAITOA) hyödyttää eliitin mitä moninaisimpia tarpeita, muu köyhälistö ilmeisesti saa kuolla nälkään.
Nykyaikana se on onnellinen jolla on oma pieni mökki, omalla maallaan ja sellaista osaamista että pystyy pitämään ulosottomiehen loitolla samalla kun elättää perheensä, kun verottajan tavoitteena on panna kaikki välttämättömyys tarpeet entistäkin kovemman verorasituksen alle jotta rahaa riittäisi irtisanomisaaltojen jälkeenjättämien virkamiehistöjen palkkoihin.
Asumiseen, energiaan ja ruokaan kohdistuva verorasitus tulee aivan takuulla kasvamaan sietämättömiin mittoihin, jolloin telttamajoitus tullee olemaan halvin asumismuoto.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä Kani on mieltä Hitlerin talousuudistuksista?
Oliko niiissä mitään järkeä? ;)

http://www.magneettimedia.com/hitler-ja-pankkiirit-korko-orjuuden-murtaminen/

Ebolakani kirjoitti...

"Asumiseen, energiaan ja ruokaan kohdistuva verorasitus tulee aivan takuulla kasvamaan sietämättömiin mittoihin, jolloin telttamajoitus tullee olemaan halvin asumismuoto."

Niinpä.

Mutta ehkäpä tunnelin päässä on valoa?

Nimittäin nykyisessä järjestelmässä pääomaa (eli rahaa) ei ole mahdollista kartuttaa, ellei joku kävele pankkiin, lainaa sieltä rahaa ja kuluta sitä kiertoon.

Jos-ja-kun uusjako (taas kerran) tulee, ei juurikaan jää ihmisiä ponzia pyörittämään. Varsinkin kun vakuudeksi kelpaava omaisuus siirtyy yhä vain harvemmalle.

Sitten kun lasketaan mukaan vielä se fakta, että keskuspankkia on kielletty luotottamasta julkista sektoria, niin voidaan melkoisen turvallisesti sanoa, että vienti on ainoa tapa haalia ja kartuttaa pääomaa. Mutta kelle viet ja mitä?

Tätä eivät uusliberaalit ja Nykyajan Gosplanin edustajat ole vielä ymmärtäneet. Naru on tulossa vetävän käteen. Kaikille. Tosin tässä nyt saattaa vierähtää sellainen kymmenisen vuotta silleen ihan heittämällä.

Anonyymi kirjoitti...

"Varsinkin kun vakuudeksi kelpaava omaisuus siirtyy yhä vain harvemmalle."


Näin sanoo Karlo Kauko Suomen Pankista.

Kun keskuspankki on velkaa seteleitä hallussaan pitävälle yleisölle, on melko vaikea sanoa,
mihin yleisöllä on saamaoikeus. Setelillä velkakirjana ei ole edes eräpäivää. Kulta- ja hopeakannan
aikoina keskuspankki lupasi vaihtaa setelinsä jalometalleihin vaadittaessa, joten seteleiden
haltijoilla oli saamaoikeus esimerkiksi kultaan. Monet valuutat on nykyäänkin kytketty
johonkin toiseen valuuttaan järjestelyllä, jossa keskuspankki vaihtaa rahaansa muihin valuuttoihin
kiinteällä kurssilla. Läheskään kaikki keskuspankit eivät kuitenkaan lupaudu vaihtamaan
rahaansa yhtään mihinkään, eikä ainoakaan niistä lupaa vaihtaa rahaansa miksikään
muuksi kuin muiksi rahoiksi.

Käytännössä keskuspankkirahan arvo perustuu pelkästään vakiintuneeseen tapaan ja
yleiseen luottamukseen. Harvan mieleen juolahtaa epäillä, että mikä tahansa seteli valuutasta
riippumatta on niin epäluotettava varallisuuserä, että se kannattaa vaihtaa johonkin konkreettisempaan
omaisuuteen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Miksiköhän vakuuksina on yleensä reaaliomaisuuksia? Mitä pankit pyrkivät keräämään?

jari ojala

Anonyymi kirjoitti...

"Ne ihmiset ovat vastuussa ja ne ihmiset, jotka ylipäänsä tottelevat suurten johtajien aikaansaamia / ylläpitämiä sääntöjä ovat vastuussa."

Eli käytännössä olet sitä mieltä, että 90-luvun lama oli äänestäjien tahallisesti aiheuttama kriisi?


Ei se sen tahallisempaa ollut kuin mitkään muutkaan kyseisten ihmisten aiheuttamat ongelmat - eihän idiootit välttämättä aina tahallan kaikkia asioita sotke, mutta onhan selvää, että 90-luvun lama aiheutui suurten johtajien tekemistä päätöksistä. Ja suuret johtajat valitsi valtaan idiootit äänestämällä vaaleissa.

On muitakin vaihtoehtoja kuin äänestää vaaleissa. On muitakin vaihtoehtoja kuin valtion fiat -rahan käyttäminen. On muitakin vaihtoehtoja kuin suurten johtajien totteleminen (esim sotilaat ovat vastuussa suorittamistaan murhista sodan aikana - käskyjen totteleminen ei pyhitä moraalittomia toimia). Ainoastaan idiootti luovuttaa päätäntävallan omasta elämästään muille ja/tai tottelee muiden asettamia sääntöjä.

Anonyymi kirjoitti...

Helevetti,kun on vaikeeta tuo rahan teko. Ei ihme ettei sitä riitä kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

Millä rahalla Rahahuollon sopimusosapuolet saavat setelit haltuunsa Suomen Pankilta? Keskuspankkirahallako ne alunperin hankitaan?

Ebolakani kirjoitti...

"Millä rahalla Rahahuollon sopimusosapuolet saavat setelit haltuunsa Suomen Pankilta? "

Käytännössä kierrossa on kaksi erilaista rahalaatua.

Käteinen eli setelit ja kolikot, jotka keskuspankki tulostuttaa ja painaa.

Liikepankki- tai talletusraha, jota pankit luovat laillisella kirjanpitokikkailulla "tyhjästä". Tämä raha sijaitsee bitteinä tietokannoissa pankkien palvelintiloissa sijaitsevissa tietokoneissa.

Pankit eivät voi tulostaa tai painaa seteleitä tai kolikoita, mutta keskuspankki voi luoda liikepankkirahaa.

Johtuen siitä miten-ja-kuinka rahahuolto on järjestetty yksikään taloudessa toimiva yksikkö ei voi saada haltuunsa seteleitä tai kolikoita, ellei hänen tililtään löydy katetta eli liikepankkirahaa.

Se, miten tämä liikepankkiraha on tilille ajautunut onkin sitten jo oma tarinansa. Mutta liikepankkirahan syntymekanismi on selvä: korollinen luotto eli velka.

Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, on se lainattava (korolla tietenkin).

Anonyymi kirjoitti...

Kani ei taida vastata kysymykseen Hitlerin talousjärjestelmästä?
Ymmärrettävää sinänsä, aihe on arka.

Ebolakani kirjoitti...

"Ymmärrettävää sinänsä, aihe on arka. "

Aihe ei ole arka. Kani ei vain ole kerennyt tutustua artikkeliin.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta eikö rahahuollon sopimusosapuolen keskuspankkitililtä ensin veloiteta käteistä vastaava summa, jotta käteinen ylipäätänsä saadaan siirrettyä rahahuollon sopimusosapuolelle, ja jonka jälkeen vasta ulos kiertoon?

Ebolakani kirjoitti...

"Mutta eikö rahahuollon sopimusosapuolen keskuspankkitililtä ensin veloiteta käteistä vastaava summa, jotta käteinen ylipäätänsä saadaan siirrettyä rahahuollon sopimusosapuolelle, ja jonka jälkeen vasta ulos kiertoon?

Rahahuollon kustannukset maksaa loppukädessä kuluttaja eli Sinä.

Sinä taas et pääse käsiksi yhteenkään seteliin tai kolikkoon, ellei tililläsi ole katetta eli liikepankkirahaa.

Tämä sama sääntö pätee jokaiseen taloudessa toimivaan yksikköön (lukuun ottamatta keskuspankkia).

Kun seuraamme (vaihto)ketjua alusta loppuun asti (1), se raha, mitä rahahuollon sopimusosapuoli keskuspankissa sijaitsevalle tilille tallettaa ja jota vastaan se saa vaihdettua kolikoita ja seteleitä on liikepankkirahaa eli bittejä tietokannoissa.

Olet siis täysin oikeassa.

1. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/66375/Salo_Moona.pdf?sequence=1

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kani kun olet tullu kolostasi
esiin.
Kehoitan tuttuja -ja puolituttuja aina kun on mahdollista, lukemaan bogiasi, että eivät eksyisi syvemmälle pimeyteen, mitä virallinen eliittimme syöttää kirkain silmin vaalikarjalle.

Odotan mielenkiinnolla, milloin kriittinen massa saavutetaan pankkitoiminnan oikean luonteen paljastamiseksi.Yhteiskuntamme on tämän pimeyden ytimen virallinen suojelia. Mutta mahdollistihan netti arabikeväänkin. Siis toivoa on.

No meni hiukan asian vieretä, mutta saanen kai anteeksi.

Ebolakani kirjoitti...

"No meni hiukan asian vieretä, mutta saanen kai anteeksi. "

Totta vivus!

:)

Anonyymi kirjoitti...

Edellisen kommenttiin viitaten, myös kiittäen Herra Kania, koska olet tullut kolostasi.

Olen oikein odottanut ja odotan päivittäin, milloin Kanilta tulee uutta tekstiä ja kommentteja blogin lukijoille.

Yhdyn myös siihen, mitä edellinen kommentoija sanoi virallisesta eliitistämme, valhetta kaikki tyynni.

Mutta sitä olen aprikoinut, mitä meidän eliitille ja koko maailman eliitin omaisuudelle, rahoille yms. käy..., myös niille veroparatiiseihin vietyihin rahoihin (me tavallinen rahvashan menetetään kaikki), kun kaikki jonain päivänä romahtaa, kuten Herra Kani on kirjoittanut? Tätä en oikein ymmärrä... eikö heille käy samalla tavalla kuin muillekin? Että kaikki menee?

Ebolakani kirjoitti...

" Tätä en oikein ymmärrä... eikö heille käy samalla tavalla kuin muillekin? Että kaikki menee?"

Kun seuraa miten-ja-kuinka raha liikkuu, käy varsin selkeästi ilmi, että kaikkille sellaisille ihmisille, joiden elämä riippuu rahasta ja sen saatavuudesta käy heikosti.

Raha tunneloituu automaattisesti ylöspäin yhä vain pienemmälle ja pienemmälle porukalle.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Herra Kanille vastauksesta.

Ymmärrän sen, että se "pienempi porukka" on jotain 0,01 %, muutama tuhat ihmistä koko maailman väestöstä ja he ovat tämän rahajärjestelmän luoneet, pitävät sitä pystyssä juuri niin kauan, kun aika on kypsä "heidän tavoitteilleen". Hehän haluvat koko maailman varallisuuden haltuunsa oli se missä muodossa tahansa, ihan sairasta, haluavat kaikista ihmisistä orjia... kuten Kanin blogistä käy selvästi ilmi. Kysymyshän on vallanhimosta, näin ymmärrän asian?

Mutta tarkoitin tuolla meidän eliitillä, suomalaisia talous- ja poliittisia ihmisiä, en usko, että he kaikki selviävät tulevasta tuhosta... Eihän he voi olla niin "pönttöjä", että kuvittelevat globaalin eliitin heistä välittävän. Uskon, että useimmille käy samalla tavalla kuin meille tavalliselle "rahvaalle", ovathan hekin riippuvaisia rahasta sen saatavuudesta, esim. poliittikkojen palkat ja eläkkeet, työeläkelaitosten johtajat yms. eihän heidän palkkoja voi maksaa, jos ei ole veronmaksajia? Eihän me tulevat orjat mitään palkkaa saada, joten ei me silloin mitään verojakaan voida maksaa?

Ebolakani kirjoitti...

"Kysymyshän on vallanhimosta, näin ymmärrän asian?"

Kani ei ole aivan varma onko kyseessä loppujen lopuksi pelkästään vallanhimosta.

Mitä enemmän tutustuu historiaan, sitä selkeämmin on nähtävissä heilahtelua ääripäihin. Huono esimerkki.

Toisen maailmansodan jälkeinen sääntelytalous, joka käytännössä perustui valtion alijäämille, jotka keskuspankki rahoitti, paikalliselle valuutalle, devalvaatioille ja niin edelleen on heilahtanut juuri vastakkaiseen ääripäähän, jossa keskuspankkia on kielletty rahoittamasta valtiota, pääoman liikkeet on vapautettu eikä omaa (paikallista) valuuttaa ole.

Kani ei siis kykene laskemaan yhtälöstä pois nk. luonnollista vastareaktiota, joka vaikuttaisi olevan jonkinlainen vakio. Ainakin historian perusteella. Joskin aikajänne heittelee useilla kymmenillä tai jopa sadoilla vuosilla.

"Eihän he voi olla niin "pönttöjä", että kuvittelevat globaalin eliitin heistä välittävän. "

Kani on tullut siihen tulokseen, ettei suurin osa omista "pöntöistämme" oikeasti tiedä mikä on parasta heille saatikka meille.

Nämä "pöntöt" uskovat puolustusstrategian tarkoittavan sitä, että mitä enemmän myymme paikallisia resursseja (halvalla) muille, sitä todennäköisemmin nämä muut tulevat tiukan paikan tullen puolustamaan taloudellisia intressejään. Aivan niin kuin ulkomaalaisella "sijoittajalla" olisi valtaa omassa parlamentaarisessa järjestelmässään lähettääkseen oman maansa kansalaisiaan suojelemaan heidän ("sijoittajien") etuja meidän maahamme.

Todellisuudessa, kovan paikan tullen, "sijoittajat" vain myyvät sijoituksensa ja katsovat kun muut syövät turskansa. Ja me, niin kuin nämä "pöntötkin" saamme kantaa lopullisen vastuun eli kuolla nälkään ja tauteihin, jotka olisi hoidettavissa muutaman euron rokotteella tai terveellisellä ruokavaliolla.

Mutta ehkäpä tämä(kin) on näitä historiallisia megatrendejä. Yli 60% omavaraisuudesta alle 6%. Herroista orjiksi parissakymmenessä vuodessa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kanille jälleen vastuksesta.

"Ja me, niin kuin nämä "pöntötkin" saamme kantaa lopullisen vastuun eli kuolla nälkään ja tauteihin, jotka olisi hoidettavissa muutaman euron rokotteella tai terveellisellä ruokavaliolla."

Edelliseen lisäten, yhtenä vaihtoehtona on myös kuolla sodassa, siihen kun nähtävästi ollaan menossa, niin kovaa tuo propagandasota median osalta on. Putin ja Venäjä sitä sun tätä. Mutta eihän sotaa voi käydä, ellei ole vihollista. Joten keksitään vihollinen ja asia on sillä selvä.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että meillä on edessä talousromahdus ja sota, kysymys on enää siitä kumpi tulee ensin ja milloin eikä kumpaakaa ole olemassa ilman toista.

Mutta toinen asia, johon törmäsin vastikään,

tietääkö Herra Kani,
että Suomen valtio on yritys?

Y-tunnus on 0986674-0 ja Suomi-yritys on ollut rekisterissä on 1.1.1995 alkaen? Olemme olleet myös ennakkoperintärekisterissä 1.3.1995 alkaen?

Suomi on siis EU-jäsenyyden myötä muuttunut yritykseksi, jonka (yrityksen) omaisuus on myyty lähes kokonaan. Rippeet on enää jäljellä sekä metsää ja pohjavedet.

Jos Suomi on yritys (siis kansalaiset) ja yritys menee konkurssiin (kuten vakavasti näyttää), niin miten kansalaisten varallisuuden käy???? Asunnot, mökit, pankkitalletukset (vr. Kypros, miten siellä kävi) yms. Nehän on sitten konkurssipesän hallussa... Asiat taitavat olla pahemmassa jamassa kuin olen uskonutkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti... 30. joulukuuta 2014 23.04: "Odotan mielenkiinnolla, milloin kriittinen massa saavutetaan pankkitoiminnan oikean luonteen paljastamiseksi.Yhteiskuntamme on tämän pimeyden ytimen virallinen suojelia."

Eduskuntavaalien lähestyessä voi olla aiheellista tarkastella kysymystä, mitkä tahot yhteiskunnassamme erityisesti ovat "tämän pimeyden ytimen virallinen suojelija". Viitettä vastaukseen saattaa löytyä artikkelista ”Vapunpäivän ja eurokommunismin salatut taustat”,
http://totuusbloki.wordpress.com/2014/05/28/vapunpaivan-ja-eurokommunismin-salatut-taustat/

Seuraavassa on pari katkelmaa mainitusta artikkelista:

”Jos Babylonian Talmudin juutalaisuus jätti jälkensä kommunismiin, niin samoin on laita myös nykyisen EUROKOMMUNISMIN kohdalla, jonka alullepanijana on edelleen sama kansainvälinen juutalaisuus, joka mahdollisti kommunismin synnyn ja nousun maailmassa. EUROOPAN UNIONI on väline, joka tuhoaa kansallisvaltioita TUHOAA KANSALLISVALTIOITA KOMMUNISTISEN IDEOLOGIAN MUKAISESTI ryöstämällä niiden itsemääräämisoikeuden ja talouspolitiikan vallan keskittämisen ja byrokratian avulla. Jo nyt kansallinen päätöksenteko on siirtynyt suuressa määrin EU:n korruptoituneelle keskushallinnolle lobbareita vilisevään parlamenttiin, jonka tekemisistä tavallisilla kansalaisilla ei ole juurikaan mitään tietoa. Siinä missä Neuvostoliitto laitettiin äkillisesti pystyyn väkivaltaa hyväksi käyttäen, niin Euroopan Unionia puolestaan toteutetaan Marxilaisen Frankfurtin Koulukunnan mukaisella ”hitaalla marssilla”, jossa muutokset kohti kommunismia tehdään NIIN HITAASTI JA HUOMAAMATTOMASTI, että tavalliset ihmiset eivät edes ymmärrä ja huomaa yhteiskunnan kehityksen todellista luonnetta, vaan pitävät sitä ikään kuin luonnollisena kehityksenä, joka on seurausta ympäristön ja yhteiskunnan muutoksesta.”

Seuraavaa katkelmaa lukiessa on syytä muistaa erityisesti J.Kataisen ja A.Stubbin puoluetausta:

”Suomessa EUROKOMMUNISMIA EDISTÄVÄT käytännössä KAIKKI VALTAPUOLUEET, mutta ERITYISESTI tässä on kunnostautunut KANSALLINEN KOKOOMUS, joka jälleen kerran saavutti vaalivoiton vuoden 2014 eurovaaleissa. KOKOOMUSLAISET ONKIN HUIJATTU JUUTALAISEN AGENDAN EDISTÄJIKSI yhtä totaalisesti, kuin työläiset ja kommunistit aikoinaan huijattiin. Pahimpia harhaluuloja uusliberalismilla aivopestyillä kokoomuslaisilla ovat mm. uskomukset, että EU parantaa kansainvälisen kaupan ja Suomen yrittäjien menestymisen mahdollisuuksia. EU:n vaikutukset ovat kuitenkin juuri täysin päinvastaiset, sillä lisääntyvä sosialismi, verotus, direktiivit ja byrokratia syövät pienten- ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä. EU varmistaa sen, että valtioilla ei ole omaa rahapolitiikkaa, jolloin kaikkien valtioiden rahajärjestelmä perustuu kansainvälisen juutalaisen yksityisen pankkitoiminnan VELKAPONZIHUIJAUKSELLA tapahtuvaan rahan luontiin, mikä johtaa jatkuvaan velkaantumiseen ja sitä kautta verojen kiristämiseen ja yksityisen omistamisen alasajamiseen, eli siis kommunistisen ideologian mukaiseen yhteiskuntaan. Loppujen lopuksi Euroopan Unionin päätöksenteosta pääsevät parhaiten hyötymään ne, joilla on tarpeeksi varallisuutta kamppanjoida omia asiamiehiään parlamenttiin sekä myös maksaa siellä lukemattomien lobbareiden toiminta. On sanomattakin selvää, että pienet- ja keskisuuret yritykset eivät tähän resursseiltaan pysty, vaan taloustaantuman kurjistaessa niitä ne joko kuolevat tai päätyvät suurpääoman omistukseen ja suurpääoma erityisesti liikepankkien johdolla on tietenkin täysin juutalaisten käsissä.”

Suosittelen artikkelin lukemista kokonaisuudessaan.

Ebolakani kirjoitti...

"Itse olen tullut siihen tulokseen, että meillä on edessä talousromahdus ja sota, kysymys on enää siitä kumpi tulee ensin ja milloin eikä kumpaakaa ole olemassa ilman toista."

Kani on samaa mieltä, mutta hieman eri tavalla.

Talousromahdus tuli jo. Ja nyt olemme ajautumassa täysin uudenlaiseen taloudelliseen järjestelmään, jota voisi kuvailla sanoilla "jatkuva lama".

EU on taloudellisessa pakkopaidassa. Ilman ameriikan ihmemaan suoraa rahoitusta ja aseellista tukea sotaa venäjän kanssa ei tule syttymään.

Mutta ameriikan ihmemaa on vuosikymmeniä havitellut venäjän rikkauksia, joten rahoitus ja aseellinen tuki on tulossa.

Kani vain toivoo, että eurooppalaiset harhaanjohtajat ovat tarpeeksi älykkäitä ymmärtääkseen, ettei ameriikan ihmemaan ulkopolitiikan ajamisella saada aikaiseksi muuta kuin palavia rakennuksia ja hemmetisti kuolleita eurooppalaisia.

"tietääkö Herra Kani, että Suomen valtio on yritys?"

Kyllä tietää. Tämä asian laita on ollut tiedossa jo vuosia. Sitä taas Kani ei osaa sanoa, että miksi tällainen järjestely on tehty. Ehkäpä joku rakkaista Anonyymeistä osaa vastata tähän?

Anonyymi kirjoitti...

Jo vuosia tiiviisti seuran kehitystä, erityisesti Venäjää koskien koska Rahan Valtiaat sytyttävät seuraavan suursodan Venäjää vastaan. Nyt aiheesta löytyi analyysi joka mielestäni on paras tähän mennessä.
Toivottavasti arvosia Herra Kani julkaistaa linkin:
http://www.zerohedge.com/news/2014-12-31/guest-post-2014-russian-viewpoint
Artikkelin kirjoittajan Venäjän tuntemus on poikkeuksellisen syvällinen. Suosittelen kaikille Kanin faneille.

Kanin Fani 0,15909091

Ebolakani kirjoitti...

Jos Babylonian Talmudin juutalaisuus jätti jälkensä kommunismiin, niin samoin on laita myös nykyisen EUROKOMMUNISMIN kohdalla, jonka alullepanijana on edelleen sama kansainvälinen juutalaisuus, ..."

"Kansainväliset juutalaiset" tarkoittaa Kanin käsityksen mukaan samaa kuin "valkoiset miehet ovat tyhmiä läskejä". Yleistys on älytön.

On kuitenkin täysin selvää, ettei nykyinen velkapyramidiponzihuijaus ole ollut mahdollista toteuttaa ilman pitkäjänteistä suunnitelmaa, jonka hyvin pieni ryhmittymä on laittanut alulle ja toteuttanut.

Sekin on selvää, että tämä ryhmittymä toimii kansainvälisesti. Heillä on sitoutuneita jäseniä ympäri maapalloa. Ja he toimivat yhteiskunnan hierarkian korkeimmissa tehtävissä.

Mutta, että tämä ryhmittymä olisi juutalaiset? Tähän ei Kani usko.

Kanin mielestä juutalaisten syyttäminen nykyisestä taloudellisesta ahdingosta tai eurokommunismista (niin mihin ne ex-kommunistit siirtyivätkään, kun neuvostoliitto hajosi ja sen vaikutusvalta hävisi? Köh, Barroso, köh!), on peilejä ja savua. Pyrkimys siirtää huomio pois olennaisesta kysymyksestä: kuka tai mikä tämä pieni ja kansainvälisesti toimiva tuntematon ryhmittymä oikein on?

Parasta foliohattumateriaalia, ikinä!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kanille jälleen hyvästä vastauksesta.

Mutta tarkoitin tuolla talousromahduksella lähinnä Kanin mainitsemaa "ponzia", sehän kaatuu joku päivä, näin olen ymmärtänyt. Sitten kun aika on kypsä elitiille, niin siirrytään seuraavaan vaiheeseen, todennäköisesti koko maailman yhteiseen valuuttaan...

Jatkuvasta lamasta olen samaa mieltä, "rahan niukkuudella" meiltä viedään kaikki palvelut eli hyvinvointivaltio ajetaan alas, vaikka maksamme koko ajan enemmän ja enemmän veroja. Joten keskiluokka tuhotaan, kuten Kani blogissaan on kirjoittanut.

On järkyttävää katsella, miten ihmiset nukkuvat "ruususen unta" tajuamatta sitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ihmiset, joilla on töitä vielä, luulevat olevansa turvassa ja kaikki paha tapahtuu vain jollekin muulle. Itse olen yrittänyt herätellä ihmisiä, huonosti onnistuen, saaden lähinnä kummastuneita katseita tai he kieltäytyvät uskomasta.

Ihmiset lukevat Hesaria kuin raamattua ja nähtävästi kuuntelevat vain valtamedian uutisia ja eipä niistä paljon kostu. Olenhan itsekin ollut aivopesun uhri, mutta heräsin kyllä ihan itse hakemaan tietoa ja sitähän löytyy, mm. Kanin blogi.

Mutta tuosta Kanin fanin linkistä, voisiko Kani avata sitä oleellisimmalta osalta, kun itsellä kielitaito ei riitä sitä lukemaan? Uskoisin, että monet Kanin blogin lukijoista olisi myös kiinnostunut asiasta?

Olen ymmärtänyt, että Venäjän keskuspankki olisi myös globaalin eliitin hallussa? Mahtaako se pitää paikkansa ja mitä se tässä kuviossa tarkoittaa? Välillä tuntuu, että kaikki on vain teatteria, jota meille esitetään.


Anonyymi kirjoitti...

Kani sanoi: "Mutta, että tämä ryhmittymä olisi juutalaiset? Tähän ei Kani usko."

Pakko uskoa, koska rikollistoiminnan (tätä rahajärjestelmää ei muuksi voi sanoa) pyörittäjien profyyli sopii erinomaisesti juutalaisiin - eikä mihinkään muuhun tunnettuun ryhmittymään.
- Toimivat kansainvälisesti
- Sitoutuneita jäseniä ympäri maailmaa
- Pitkäjänteinen suunnitelma (koronkiskonnan periaate ja odotettavissa oleva lopputulos on kuvattu Talmudissa l. tuhansia vuosia ennen vapaamuurareita)
- Toimivat yhteiskunnan hierarkian korkeimmissa tehtävissä
- Hyvin pieni ryhmä.

"To learn who rules over you, simply find out who you are not allowed to criticize." - sanoi joku viisaasti. Ketä saa kritisoida? Kaikkia muita - paitsi juutalaisia! koska valta on heillä kaikissa maissa, jossa tämä Kanin paljastama rahajärjestelmä on käytössä; eikö pelkästään tämä yhteensattuma anna Kanille vinkkiä?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ankkatesti

Kanin Fani 0,15909091

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisestikin (läntisen) velkaponzi-rahajärjestelmän päätekijä on Rotschildien suku.
Artkkelissa "Complete List of BANKS Owned/Controlled by the Rothschild Family", http://humansarefree.com/2013/11/complete-list-of-banks-ownedcontrolled.html
on lueteltu Rotshildien omistamat/hallitsemat pankit maailmalla.

Artikklelista löytyy linkki mm. artikkeliin "The Complete History Of The 'House Of Rothschild' (muidenkin linkkien takaa löytyvät artikkelit varsin mielenkiintoisia englantia ainakin auttavasti ymmärätäville).
Sen mukaan Rotschildit väittävät olevansa (askenaasi)juutalaisia mutta ovatkin itseasiassa kasaareja, jotka ovat lähtöisin Georgiasta yli tuhannen kilometrin päässä Israelista. 85-90% juutalaisiksi katsotuista onkin artikkelin mukaan kasaareja, jotka jossain vaiheessa kääntyivät juutalaisuuteen, koska juutalaisten uskonto salli ja sallii koronkiskonnan - mutta ei islam eikä alunperin kristinuskokaan!

Kuinka Suomi-neidon kaulaan ripustettiin Rotschildin velkaponzi-rahajärjestelmän hirttonuora, sitä on ansiokkaasti selvittänyt Jorma Jaakkola: "Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä "A-nelosella"", http://koti.mbnet.fi/jorjaa/historia.php

Tästä saamme kiittää maanpetturi-vallapitäjiämme: http://velkakello.fi/

Seuraavasta voi löytyä yhtymäkohtia aiheeseen velkaponzi-rahajärjestelmä ja sen tärkeimmät ylläpitäjät: http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm

Henry Kissingerin väitetään sanoneen mm.: "Kuka kontrolloi rahajärjestelmää, hallitsee koko maailmaa". Näin ollen jo (kasaari-juutalaiset) Rotschildit yksin hallitsevat ainakin hyvin suurta osaa (varsinkin läntisestä) maailmasta.
Mutta ei tässä kaikki: http://thezog.info/ josta löytyy linkit 'List Summaries' ja niille jotka ainakin auttavasti ymmärtävät englantia myös 'Required Reading'.

turrican kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=WjA2_5JtsMI&list=PLiaPf1ifZ4Mf66hdIU0IIIU_MD2il2f19&index=1
Atlantis: Plato's Allegory of Social Control?

thomas sheridan on itselleni avannut monia uusia ajatusteitä. periaatteessa mies saarnaa hc medialukutaitoa. sitä tarvitaan jos joskus halutaan löytää syy mihinkään.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni kansainvälinen juutalaisuus ei ole yleistys, koska juuri se ei viittaa siihen naapurikorttelin juutalaiseen vakuutuskauppiaaseen, vaan nimenomaan kansainvälisesti toimivaan järjestäytyneeseen ryhmään.

Juutalaisuus jos mikä on ollut pieni ryhmä, joka on operoinut pitkäjänteisesti kansainvälisesti vuosisatojen ajan. Lisäksi heillä on kaikkein voimakkaimmat kv-lobbaus organisaatiot; B'nai B'rith, ADL, World Jewish Congress ja American Jewish Committee päällimmäisinä.

Lisäksi juutalaisuuden uskonnolliseen doktriiniin kuuluu olennaisena osana kaiken vallan ja vaurauden saaminen; ja sitä myöten maailmanvaltio. Eli motivaatiokin on olemassa.

Entäs mahti pankkisuvut? Rothschildit, Loeb, Kuhn, Schiff, Lehmann, Goldman, Sachs jne. kaikki köh..köh..juutalaisia.

Tähän kun lisätään vielä vapaamuuraritoiminnan merkitys globaalilla tasolla ja kun tiedetään, että vapaamuurarius on käytännössä juutalaisuutta.

Puhumattakaan juutalaisten merkillisen suuresta osallisuudesta eri valtioiden merkittävissä asemissa...

Itse näen sen niin, että ei ole olemassa parempaa kandidaattia joka voisi ansaita palkinnon nykyisen velkaponzihuijauksen luomisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Gemach

Ei korollinen laina ole ongelma kaikissa tapauksissa ;)

http://en.wikipedia.org/wiki/Gemach

http://en.wikipedia.org/wiki/International_Association_of_Hebrew_Free_Loans

Anonyymi kirjoitti...

Eräs maanpetturi-vallanpitäjiemme aikaansaannos: "Suomen valtio on ollut vuodesta 1995 asti USA:n rekisteröity yritys", http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2015/01/suomen-valtio-on-ollut-vuodesta-1995.html

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1421642917901

Rahapula on monikäyttöinen tekosyy leikkauksiin ja veronalennuksiin.
"Rahapula on monikäyttöinen tekosyy. Sillä voidaan perustella aivan mitä tahansa julkisen talouden leikkauksia. Rahapula kelpaa myös vastakkaiseen tarkoitukseen eli veronalennusten perustelemiseen. Täytyy vain väittää pokkana, että ne lisäävät taloudellista toimeliaisuutta ja pääomien pysymistä Suomessa, kuten Björn Wahlroos tekee uusimmassa Talouselämässä."