18.6.2013

Kapitalismi on vttumainen järjestelmä

Sieltä täältä olemme viime aikoina saaneet lukea kuinka Kiinalaisten työläisten palkat ovat kasvaneet vuosi vuodelta.

Sitä voisi olettaa, että Kiinan harhaanjohtajat pyrkivät tällä tavalla pitämään työläiset iloisina, tyytyväisinä ja tietenkin hiljaisina. Mutta todellisuus taitaa olla aivan jotain muuta (varsinkin kun ottaa huomioon Kiinan historian työläisten "paratiisina"). Herra Kani väittää, että Kiinalaisilla harhaanjohtajilla on mielessään jotain aivan muuta kuin työläisten mielistely.

Annapas kun Kani selittää.

Ennen muinoin maat veivät toisiin maihin ylijäämänsä eli sen, mitä paikallinen talous ei kyennyt kuluttamaan.

Nykyään, johtuen siitä millä tavalla rahoitusjärjestelmämme toimii (taloudessa on koron mentävä aukko), maiden on pakko keksiä, tukea ja rakentaa tuotteita ja palveluita, jotka keskittyvät pelkästään vientiin.

Nykyään käytössä olevassa järjestelmässä on se positiivinen puoli, että mitä enemmän tuotteita ja palveluita tehdään puhtaasti vientitarkoitukseen, sitä vähemmän tuotteita ja palveluita tuotetaan sisämarkkinoille (kuten IMF:n surullisen kuuluisat "rahakasvit") ja tätä herkemmin sisämarkkinat reagoivat viennin takkuamiseen tai jopa valuuttakurssin vaihteluun.

Mutta mitä ihmettä Kiinalaisten työläisten palkkojen korotuksilla on tekemistä edellisen kanssa?

Noh, kapitalismi on tuotantojärjestelmä, joka on auttamattomasti riippuvainen rahoituksesta (velasta).

Yksikään itseään kunnioittava yrittäjä tai rahoittaja ei ole valmis ottamaan riskiä investoidakseen tuotantoon, mikäli se (riski) ei tuota edes itse sijoitusta takaisin (palkoista tai voitoista puhumattakaan).

Kapitalistisessa järjestelmässä ei ole olemassa investointeja, mikäli asiakkailla ei ole ostovoimaa.

Toisin (tai suoraan) sanoen, kapitalismi on siitä vttumainen järjestelmä, että se jättää ihmiset vaille perustarpeita (terveydenhuolto, vesi, ruoka, sähkö jne.), mikäli heillä ei ole ostovoimaa.

Huolehtimalla siitä, että Kiinalaisella työläisellä on ostovoimaa Kiinalaiset harhaanjohtajat varmistavat sen, että maahan (ja maassa) on järkevää ja ennen kaikkea tuottavaa investoida.

Tästä syystä Kiinalaiset harhaanjohtajat ovat sallineet työläisten palkankorotukset. He aikovat luoda vahvat sisämarkkinat. Kiinalaiset harhaanjohtavat aikovat sisämarkkinoita vahvistamalla minimoida maailmanlaajuisten markkinoiden suhdannevaihteluiden aiheuttamia (taloudellisia ja sosiaalisia) ongelmia.

Tosin tässä projektissa saattaa vierähtää jonnin aikaa....

Sitä vain jaksaa edelleenkin ihmetellä mitä ihmettä EU:n harhaanjohtajien päässä oikein liikkuu.

2 kommenttia:

Kaptah kirjoitti...

Mielestäni tämä Jyrkin puhe sopii tähän ketjuun kuin nenä päähän.

http://www.tunescoop.com/play/323138303532/jyrkikatainenkertookokoomuksenarvoistaeliitille-mp3

Luojan kiitos että olen lähes velaton. Veikkaampas että ensi syksy tulee olemaan erittäin jäätävä, mitä tulee työmarkkinoihin.

Ebolakani kirjoitti...

Hahaha!!

Olipas hienosti editoitu.