18.8.2011

Suomen 90-luvun lamassa ja nykyisessä globaalissa kriisissä on kaksi ällistyttävää yhteneväisyyttä

Miten suhdannevaihtelu (taloussykli) toimii uusliberaaleilla uudistuksilla rikotussa taloudessa:

Nousukausi
Ihmiset ottavat velkaa ja kuluttavat sen kiertoon.
Taantuma
Kun tarpeeksi monta taloudessa toimivaa yksikköä (kotitaloutta, yritystä, kuntaa, jne.) on "sitouttanut" lainaehtojen perusteella suurimman osan tuloistaan lainan takaisinmaksamiseen, tapahtuu velkasaturaatio. Mikäli kukaan ei ota lisää velkaa (ja todella paljon sittenkin) ja kuluta sitä eteenpäin alkaa:
Lama
Konkurssiaalto. Kaikki raha palaa takaisin sinne, mistä se alun perin tuli: pankkiin.

Tarkennetaanpas hieman.

Nousukausi
Nousukausi alkaa, kun seuraava sukupolvi (velaton eli kyllästämätön markkina-alue) alkaa pesänrakennus puuhiin. Väestönlisäys, syntyneiden enemmyys ja nettomaahanmuutto 1971–2009


Asuntovelkaisia oli suhteellisesti eniten 35–44-vuotiaiden ryhmässä, jossa 60 prosentilla talouksista oli asuntovelkaa.

Eli 2000-luvun "nousukausi" perustui lainoille, joita ottivat ja kiertoon kuluttivat vuosien 1965-1985 välisenä aikana syntyneet perheen perustajat ja talonrakentajat. Totta on, että vaihtotaseen ylijäämä antoi hyvän tuuppausavun. Mutta yleisesti se vain lisäsi ilmaa asuntokuplaan.

Taantuma
Taantumassa, kun velkasaturaatio on suurimmillaan, on aika aloittaa säästötoimenpiteet sekä pankkien tukemiset. Tämä lukee kissan kokoisin kirjaimin harhaanjohtajien pienessä punaisessa kirjassa. Ja tästä syystä Suomen 90-luvun lamassa ja nykyisessä globaalissa kriisissä on kaksi ällistyttävää yhteneväisyyttä:

1. Säästöpaketit ja leikkauslistat
Säästöpakettien sekä leikkauslistojen ensimmäinen ja viimeinen tarkoitus on varmistaa halvan työvoiman saatavuus (mm. etuuksien karsiminen "hyvillä perusteilla" sekä velkavankeus, joka Suomessa kestää 15 vuotta) Miten tämä tapahtuu? Yksinkertaista: julkinen ja yksityinen sektori eivät voi lyhentää velkojaan yhtä aikaa. Konkurssiin menee se, jolla ei ole verotusoikeutta. Säästötoimenpiteillä ja leikkauksilla pois "imettyä" rahaa ei työllä tai tavaraa myymällä voi ansaita.

2. Pankkituki.
Iiro Viinanen - lama-ajan rautanyrkki 06.08.1992 ( Kelaa kohtaan 18:41)
"joka ikinen miljaardi, joka annetaan pankille tänne vakavaraisuuden kohentamiseksi kertaantuu ehkä kymmen kertaisena, tai sanotaan ainakin usea kertaisena luototuksena pankeille ja elinkeinoelämälle myöskin yksityisille ihmisille, se mahdollistaa sen."
Jyrki Katainen A-Studion haastattelussa 17.12 2008 (video hukassa, sori):
"pankkeja pitää pääomittaa jotta sitten voisivat myöntää kymmenen kertaa enemmän lainoina"
Barack Obama 14.04.2009 (kelaa kohtaan 14:17)
"... the truth is that a dollar of capital in a bank can actually result in eight or ten dollars of loans to families and businesses, a multiplier effect that can ultimately lead to a faster pace of economic growth.”
Huono Suomennos:
"... totuus on, että pankki voi dollarin pääomalla mahdollistaa kahdeksan tai kymmenen dollarin edestä lainoja perheille sekä yrityksille, kerrannaisvaikutus, joka voi lopulta johtaa nopeammin talouskasvun."
90-luvun lama Suomessa pankkeja pääomitettiin valtavilla summilla ja samaa tehdään nytkin, mutta huomattavasti suuremmassa mittakaavassa. Kun joku puhuu siitä, että elämme "globaalissa taloudessa", hän oikeasti tarkoittaa sitä, että (melkein) kaikki pankit (rahoitusmarkkinat) kytkeytyvät tavalla tai toisella toisiinsa. Mikäli jossain maassa kaatuu pankki voi se viedä mukanaan kaksi tai useampaa pankkia jostain muusta maasta ja niin edelleen ja niin edelleen (dominoefekti). Tällä hetkellä (ilmeisesti) Suomen rahoitus- ja takausvastuut ovat 50-70 miljardin välillä. Tämä on puhdasta pankkitukea (pari eläkeyhtiötä siinä sivussa) dominoefektin estämiseksi.

Reaalitaloutta ja pankkijärjestelmää ei oikeastaan voida erottaa toisistaan. Tähän on kaksi syytä: järjestelmä on rakennettu näin. Ja se, että loinen (pankkijärjestelmä) on korvannut isännän (reaalitalouden) verenkierron (vaihdonväline) omalla tuotteellaan. Mikäli loinen (pankkijärjestelmä) kuolee, niin kuolee myös reaalitalous. Tämä on se syy, miksi pankkeja pääomitetaan. Tällä tavoin yritetään pitää reaalitalous sykkimässä edes jotenkuten.

Lama
Jokainen ponzi tarvitsee toimiakseen kyllästämättömän markkina-alueen. Kun ponzi on kyllästänyt markkina-alueen, se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Mutta jos jostain ilmaantuu uusi ja edellistä suurempi markkina-alue voi ponzi taas toimia vähän aikaa, kunnes sekin on kyllästetty.  Tämä sama pätee pankkien pyörittämään velkapyramidiponzihuijaukseen. Lama-aika, joka aiheutuu velkapyramidiponzihuijauksen kaatumisesta, kestää aina seuraavaan nousukauteen asti. Eli aina siihen asti kunnes seuraava kyllästämätön markkina-alue ilmaantuu, eli seuraava sukupolvi alkaa lisääntyä ja rakentamaan pesiä (Suomen tapauksessa seuraava nousukausi alkaisi noin vuosien 2019-2022 paikkeilla).

Mutta koska järjestelmä on rikottu uusliberaaleilla uudistuksilla, ei seuraavaa nousukautta tule. Järjestelmän "normaali" suhdannevaihtelu (taloussykli) on rikottu uusliberaaleilla uudistuksilla. Nuorilla ei ole työpaikkoja, työpaikat ovat pätkittäisiä, palkat mitä sattuu, eläkettä maksetaan, mutta sitä ei tulla vastaanottamaan ja niin edelleen.

Ei tulevaisuutta, ei "normaalia" suhdannevaihtelua.

Yhteiskuntamme tulee degeneroitumaan Neofeodaaliseksi.

10 kommenttia:

Kaizu kirjoitti...

Kirjoitat kivoja juttuja.

Lisäsin blogisi verkkolehtemme www.piksu.net pääsivun oikeaan laitaan. Tämä parantaa hieman google näkyvyyttäsi.

Olisit kovasti tervetullut mukaan piksu yhteisöömme tuottamaan yhteistä talousalan verkkolehteä. Meillä on tällä hetkellä noin 16'000 erillistä kuukausittaista lukijaa (google analytics mukaan).

Sivustosi on joka tapauksessa erittäin hauskasti tehty ja sisältää hyvää asiaa.

Hyvää syyskauden alkua

Kai
kai.nyman@piksu.fi

Ebolakani kirjoitti...

Kiitoksia.

Lisäsin verkkolehtenne Kaninkolon oikeaan laitaan. Mutta en usko, että se kasvattaa google näkyvyyttä millään tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Katso Kani, talousalan julkaisussa hämmästellään harhaanjohtajien harhaanjohtajien ohjeita.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/01/26/talousfoorumi-yllyttaa-rutosti-lisaa-velkaa/20111148/12

Mr.Crow kirjoitti...

Mahtavasti koottua kertausta Hra. Kani. Keep up the good work.

RamiE kirjoitti...

Mitähän tarkoitat uusliberalistisella talouspolitiikalla ja uudistuksilla?
Puhutko Monetarismista vaiko klassisesta liberaalista talouspolitiikasta? vaiko ihan Keynesiläisyydestä (=velkaelvytys)?

Työllä on käsittääkseni reaalinen hinta, jonka pitäisi määräytyä vapailla markkinoilla työntekijän ja työnantajan välillä. Näin ei kuitenkaan ole vaan valtio ja ammattiliitot sopivat tasoista sekä sosiaalisista tulonsiirroista. Tästä johtuu mm. se että työtä ei kanna ottaa vastaan tai sitä ei ole olemassa (kun se ei kannata). Seuraus on suuri (rakenteellinen)työttömyys.

Ebolakani kirjoitti...

"Tästä johtuu mm. se että työtä ei kanna ottaa vastaan tai sitä ei ole olemassa (kun se ei kannata). Seuraus on suuri (rakenteellinen)työttömyys."

Öö... wut! Wat?

Valaistu Sinä tietämätön! Valaistuuurghhh!

Kumpi tulee ensin, raha vai työ? (Jatkuu)

RamiE kirjoitti...

Mielestäni raha ei voi olla ensinnä koska se on vaihdon väline. Ennen metallirahan keksimistä vaihdettiin työsuorityksia ja lopputuotteita. Rahalla ei ole kuin välinearvo. Rahaa ei voi syödä. Työ oli ensinnä - esim. maatalous, kalastus, metsästys jne.jne. joka tuotti arvoa jota valtaapitävät Babyloniassa rupesivat verottamaan ensimmäisissä kaupunkivaltioissa.

Velka ja pankkikritiikkiäsi ymmärrän jossain määrin mutta pankkijärjestelmää ei olisi olemassa ilman reaalitaloutta - vai mitä?

Ebolakani kirjoitti...

"Mielestäni raha ei voi olla ensinnä koska se on vaihdon väline."

Voi, mitä Kani antaisikaan siitä että rahan arvo olisi vain väline. Tai edes vaihdonväline.

Mutta kun ei. Sitä se ei todellakaan ole.

Tällä hetkellä, nykyisessä järjestelmässä, raha on ase.

Reaalitaloutta ja pankkijärjestelmää ei oikeastaan voida erottaa toisistaan. Tähän on kaksi syytä: järjestelmä on rakennettu näin. Ja se, että loinen (pankkijärjestelmä) on korvannut isännän (reaalitalouden) verenkierron (vaihdonväline) omalla tuotteellaan. Mikäli loinen (pankkijärjestelmä) kuolee, niin kuolee myös reaalitalous.

Aakke / Miltton kirjoitti...

Eli aina siihen asti kunnes seuraava kyllästämätön markkina-alue ilmaantuu, eli seuraava sukupolvi alkaa lisääntyä ja rakentamaan pesiä (Suomen tapauksessa seuraava nousukausi alkaisi noin vuosien 2019-2022 paikkeilla).

No mutta Herra Kani. Uusia kansalaisia syntyy jatkuvalla syötöllä, eikä se tarkoita sitä, että pitäisi odottaa vuoteen 2019-2022.

Se, mistä tässä taantumassa on kyse, on joidenkin valtioiden liian suuri velka. On otettu velkaa enemmän kuin pystytään maksamaan.

Ebolakani kirjoitti...

"On otettu velkaa enemmän kuin pystytään maksamaan."

Öö... ja tämä on mahdollista miten?

Mieti tarkkaan ennen kuin vastaat.

Vastaus kysymykseen selittää enemmän kuin uskotkaan.