16.5.2011

[Lähetys alkaa]

Herra Kani on lukenut lukemattomia kirjoja, viestiketjuja, blogipostauksia sekä katsonut satoja videoita, jotka kritisoivat nykyistä rahajärjestelmää tai jopa ehdottavat täysin uudenlaista mallia.

Näiden pohjalta Herra Kani on kirjoittanut harhaanjohtavia mielipiteitä ja levittänyt niitä kuin sukupuolitautia.

Herra Kani on antanut turhaa toivoa ja selittänyt matemaattisesti mahdottomia vaihtoehtoja nykyiselle rahajärjestelmälle.

Herra Kani päätti tehdä näin ja on siihen syyllinen.

Herra Kani on rikollinen. Herra Kani on ajatusrikollinen. Tämän Herra Kani on tunnustanut ja tästä hänet tuomittiin.

Herra Kanille on annettu suuri armo. Tämän antoi Suuri ja Rakastettu Toimitusjohtaja. Ja armon kautta Herra Kani on ymmärtänyt Rakastetun Toimitusjohtajan viisauden sanat:
Pääoma on sanoinkuvaamatonta. Pääoma on suunnattoman jumalallista.
Totuus on näytetty. Totuus on kiistaton kuin taivaankansi. Se on kristallinkirkas. Kaksi ynnä kaksi on joskus neljä, joskus se on kolme ja joskus vastaus on kaikki ne yhtaikaa.

Emme voi paeta kohtaloamme. Emme voi estää tulevaisuuttamme. Tämä ei yksinkertaisesti ole vallassamme. Me kaikki palvelemme suurempaa hyvää. Suurempaa kokonaisuutta. Olemme rattaita koneistossa ja tästä johtuen on kohtalomme toteuttaa tahtoa, joka yksinoikeudella kuuluu Pääomalle. Tämän Herra Kani ymmärtää. Tämä on Herra Kanille totuudeksi osoitettu. Rakas ja Viisas ja Suuri Rakastettu Toimitusjohtaja on kiteyttänyt tämän yksinkertaiseksi elämänohjeeksi:
Pääoma palvelee jokaista. Ja jokainen palvelee pääomaa.
Herra Kani on tunnustanut tekemänsä vääryydet. Herra Kanille on annettu anteeksi. Herra Kanille on annettu armo. Herra Kani on puhdistettu vääristä ajatuksista ja on uudelleen syntynyt.

Herra Kani on uudelleen syntynyt. Herra Kani on nyt Toveri, Rakastettu Työläinen, niinkuin Sinäkin. Me olemme kaikki Tovereita. Ja Tovereiden suurin voimavara on luottamus.

Meidän on luotettava, että pankkiirit, keskuspankkiirit sekä sijoittajat löytävät tien. Meidän on luotettava siihen, että johtajamme löytävät tien. Tien, joka on parhaaksi Pääomalle. Toveri, tämä on meidän tehtävämme: luottaa. Sinun täytyy luottaa siihen, että Sinua viisaammat, kykenevämmät ja paremmat tekevät niinkuin parhaaksi katsovat. Koska se, mikä on parhaaksi Pääomalle, on parhaaksi Sinulle.

Luottamus energisoi Sinut aggressiiviseen odottamiseen. Tämä on tehtävämme, Toveri. Odottaa, kunnes He kertovat mikä on parasta Sinulle, minulle, meille kaikille ja ennen kaikkea Pääomalle.

Iloitse siitä, että vaihtoehtomme on rajattu minimiin. Iloitse siitä, että voimme valita kuluttamisen, velan ja työn. Iloitse vapaudesta valita, koska näin järjestelmämme on rakennettu. Mutta ennenkaikkea ole kiitollinen siitä, että päämäärämme on selvä, kohtalomme yksinkertainen ja tulevaisuutemme kirkas: Me kaikki, aivan kaikki, palvelemme Pääomaa.

Tämä on Herra Kanille näytetty, kerrottu ja totuudeksi osoitettu. Herra Kani on puhdistettu ja nyt hän on syytön. Herra Kani Rakastaa Toimitusjohtajaa kuin itseään ja on tunnustanut universaalin totuuden omakseen:

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kannatetaan! Ainoa oikea pääoma on Asunto, Huvipursi, Kesämökki, Mönkijä, Kallis henkilöauto, Maaomaisuus, Kulta- ja Hopearahat, yleensä kaikkinainen tavarahelvetti, jota ympärille voidaan kerätä. Leikkiraha, jonka arvo tippuu koko ajan, on vain tuon pääoman hankkimiseen tarvittava välivaihe. Suuri tietäjä on puhunut. Ugh !

Anonyymi kirjoitti...

Pääoman etu vei meidät talvisotaan ja sitten vielä jatkosotaan. Mutta ihmiset sanovat, että sinne mentiin isänmaan ja itsenäisyyden vuoksi. Nyt Suomesta ollaan tekemässä Euroopan Unionin osavaltiota taas pääoman edun vuoksi, eikä ihmiset puhu mitään isänmaasta eikä itsenäisyydestä. Pian tätä maata asuttavat kiinalaiset ja muut alkujaan ulkomaalaiset eikä tavisodan uhrit ja muistomerkit merkitse heille yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Halleluja... ihmeen kauan kestikin Kanin valaistuminen. Itse tajusin jujun jo nuoruudessani ja olen siitä asti kerännyt pääomaa. Nyt elän sen tuotolla. Kani sanoi minua joskus trolliksi ??? Hyi hyi sinua... totuus voi vain joskus tehdä kipeää, ei se ole trollausta.

Anonyymi kirjoitti...

Pääoma on peloissaan.Tätä tietoisuuden heräämistä ei voi enää pysäyttää. Ei edes pääomakaan. Kania ollaan uhkailtu näemmä. Onhan niitä muitakin kanavia olemassa, kuin tämä blogi ;)

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka tekee kipeää, niin ei haittaa...
Olen valaistunut Leijonien maailmanmestaruuden ansiosta. Olen päässyt eroon mieltäni kalvavasta velkapyramidiponihuijaus harhasta.
Ihanaa leijonat ihanaa, ihanaa, ihanaa...

Ebolakani kirjoitti...

"Kania ollaan uhkailtu näemmä."

Ei huolta, Toveri. Toveri Kania ei kukaan ole uhkaillut.

Toveri Kani on nähnyt valon!

:)

Anonyymi kirjoitti...

Pääoma ei edellytä velkaan perustuvaa rahajärjestelmää.

Pääoma keksittiin ennen fiat -rahaa.

Pääoma ja Kanin aikaisemmat kirjoitukset eivät ole ristiriidassa, ainoastaan Kani on ristiriidassa Kanin kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko pääomasi kyberavaruudesta ilmaantuneita digitaalisia ykkösiä ja nollia, jotka kuin ihmeen kautta ilmaantuvat rahana ihmisten tileille.

Onko pääomasi maa, jota ei voi omistaa, ainoastaan merkkauttaa omaisuudekseen.

Vai mitä ?