25.1.2010

Se kuuluisa Pohjois-dakotan painiooppera (NWO)

Vanhanen lhtee vaaleihin ilman leikkauslistaa - HS.fi - Politiikka
Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen aikoo pärjätä seuraavalla vaalikaudella ilman leikkauslistoja. Hän uskoo työurien pidentämisen, tuottavuuden lisäämisen ja veronkiristysten riittävän.
Vaikka em. lainaus onkin artikkelin kirjoittajan referointi Matin lässytyksistä, oletan, että se pitää paikkansa.
Ajatellaanpas hetkinen mitä Pääministeri Vanhanen tässä oikein sanoo.
Työurien pidentämisellä yritetään paikata järjestelmämme suurinta kusetusta eli huoltosuhdetta. Huoltosuhde = ponzihuijaus. Eläkkeen maksu menee näin: 1/4 eläkkeestä tulee rahastoista ja loput maksaa ne, jotka ovat (nyt) töissä. Tuottavuuden lisäämisestä on olemassa kymmeniä (ehkä satoja) tutkimuksia. Käytännöllisesti katsoen jokaisessa tutkimuksessa on päädytty hyvinkin mielenkiintoiseen johtopäätelmään: Lisääntynyt tuottavuus ei kasvata työllisyyttä, vaan alentaa sitä. Esimerkiksi suomen teollisuudesta on 1980-luvulta lähtien hävinnyt yli satatuhatta työpaikkaa ihan vain tuottavuuden lisäämisen takia. Nyt kun lasketaan, että yksi teollisuuden työpaikka tukee 2-4 palvelutyöpaikkaa, niin kerrannaisvaikutukset ovat... mielenkiintoiset.
Mitä verojen nostoon tulee, niin me kaikki tiedämme, että ainoat jotka tästä "kärsivät" ovat ne jotka eivät voi piiloutua niiltä. Viimeisen kaksikymmentä vuotta hallituksen tyypit (riippumatta puolueesta) ovat ajaneet ja tehneet graduaalisesti muutoksia verotukseen niin, että se kohdistuu kaikkein terävimmin keskiluokkaan.
Eli kokonaisuudessaan työurien pidentämisellä, tuottavuuden lisäämisellä ja veronkiristyksillä ei voida mahdollistaa yhtään mitään.

Suomen kestävyysvaje on nyt noin 10 miljardia euroa. Vanhanen uskoo yleisen talouskasvun ja työllisyyden paranemisen hoitavan tästä puolet.
Yleistä talouskasvua ei ole näkyvissä. Tämä johtuu täysin siitä, että raha on velkaa. Kaikki raha on jonkun ottamaa velkaa. Jos-ja-kun lainahanat ovat kiinni, tai kukaan ei velkaannu lisää, kierrossa oleva raha määrä supistuu lainanhoitokulujen takia. Kierrossa olevan raha määrän supistuminen aiheuttaa työttömyyttä.
Massatyöttömyydessä on vain se "hyöty", että samoista työpaikoista kilpailee yhä useampi kansalainen, joka tarkoittaa sitä että palkat alenevat. Tämä taas tarkoittaa sitä, ettei verotuloja enää saada samaan tahtiin (tuhoaa valtion budjetin ja puhkaisee eläkeponzin). Eli ostovoima = työpaikka. Eli jos kansalaisten ostovoima alenee, niin vähenevät työpaikatkin, ja niin vähenevät "verotulotkin". Tosiaankin näyttää siltä, että talouskasvu ja/tai työllisyyden paraneminen ovat täysin uskon asioita.

"Vuosi työuraa tuo kolme miljardia euroa, mikä tarkoittaa karkeasti jo 25–30 prosenttia alijäämästä."
Mistä tämä vuosi työuraa saadaan? Noin ~150 maata (Central bank websites) toteuttaa täsmälleen samankaltaista velkavetoista talousjärjestelmää (se samperin Argentiina on tuolla. Nyt meni pohja perusteluilta). Ja kun tätä järjestelmää lähdetään katsomaan "syvälle", sen "moottorina" toimii kansalaisten velkaantuminen. Jos kansalaiset eivät saa/ota/kykene ottamaan velkaa, niin millä rahalla työurat maksetaan?
Viennilläkö? Viennistä on täysin turha toivoa minkäänlaista pelastusta. Ensimmäinen syy on tehostaminen (ei työllistävä vaikutus). Toinen syy on palkkojen aleneminen (johtuu massatyöttömyydestä). Kolmas syy on offshoring, joka alentaa ostovoimaa. Neljäs syy on Kiina. Viides syy on se, että emme (vielä) ole orjia eli emme voi kilpailla Kiinan kanssa. Viides syy on se, että yli ~150 maan raha on velkaa. Kuudes syy on se, että Kiina ulkoistaa tuotantoaan Pohjois-koreaan.
Velkavetoinen talousjärjestelmä on tullut tiensä päähän. Liikaa velkaa ja liikaa korkoja. Loppujen lopuksi tämä tilanne tarkoittaa sitä, että vain pienelle prosentille kansalaista jää ostovoimaa. Loput tipahtavat köyhienkin köyhyysrajan alapuolelle. Tähän tipahtamiseen on kaksi syytä. Ensimmäinen syy tulikin jo (raha on velkaa) ja toinen syy on valtion velka, joka on otettu "stimuloimaan" taloutta vaikka todellisuudessa se tulee tekemään juuri päinvastoin. Valtiot ovat lainanneet hemmetisti rahaa, josta maksettavat korot "puhkaisevat" luottokantakuplan. Ts. ~90% velkaantuneista kansalaisista ei voi koskaan/ikinä maksaa velkaansa takaisin, ja ihan vain siitä syystä että valtio verottaa rahan pois kierrosta. Anteeksi. On heillä mahdollisuus maksaa lainansa takaisin, se vain vaatisi sen, että joku muu ottaisi velkaa ja kuluttaisi sen kiertoon (=työpaikkoja). Ja täsmälleen sama on tapahtumassa yli ~149 maassa (poistin Argentiinan). Vienti ei voi vetää jos-ja-kun ei ole ostajia. Työurien pidentäminen ilman raha on mahdotonta.
Vanhasen mukaan yhden prosenttiyksikön kiristys kokonaisveroasteessa tuo verotuloja noin kaksi miljardia euroa lisää. Kiristys koostuisi lähes kokonaan välillisestä verotuksesta, pääosin arvonlisäverosta.
Yleinen palkkojen aleneminen (joka johtuu kolmesta tekijästä 1. Massatyöttömyydestä 2. Rahaa ei ole kierrossa 3. Offshoring eli ostovoiman aleneminen) aiheuttaa sen että kulutus hiipuu olemattomiin. Tämä taas tarkoittaa sitä, ettei veroilla saada kerättyä mitään. Eläkkeet häviävät, terveydenhuolto häviää, koulutusjärjestelmämme häviää...

Matti Vanhanen osoitti viestinsä hyvin hyvin pienelle kohderyhmälle. Tällä kohderyhmällä on omaisuutta ja neofeodalistinen maailmankuva. Toisaalta taas. Matti ei ole viesteineen yksin. Tätä samaa (piilo)viestintää näyttää löytyvän turhankin monen harhaanjohtajan suusta.
NWO!
(Hei! Täll NWO:lla mää tarkotan sitä kuuluisaa Pohjois-dakotan painioopperaa eli North-dakota Wrestling Opera! Eksää oo kuullu siitä?)
Joka tapauksessa. Tilanne on hyvin yksinkertainen: Pörssi on oma kuplansa. Sillä ei ole enään mitä tekemistä reaalitalouden kannalta. Reaalitalouden kannalta... me olemme kertakaikkiaan kusessa. Tai no riippuu siitä onko neofeodalismi "pop" vai ei?

Tuli sota tai ei. Maailma ei ole tuhoutumassa, vaan yhteyskuntajärjestelmämme on muuttumassa. Se on degeneroitumassa. Eikä yksikään harhaanjohtajistamme ole vastustamassa tätä. Päinvastoin!
(Vai löytyykö sieltä pari kapinallista?)

Ei kommentteja: