24.4.2012

Valtion, joka on omaksunut euron, on lainattava valuuttansa.

Talous- ja rahaliitto EMU
EMU-suunnitelma hyväksyttiin osana Maastrichtin sopimusta, joka allekirjoitettiin helmikuussa 1992 ja tuli voimaan 1.11.1993.
Tämä sopimus tarkoitti (mm.) sitä, että Suomen valtio suostuu vastaanottamaan vain-ja-ainoastaan euroja maksuksi velasta, sakoista tai veroista.

Laki Suomen Pankista 27.3.1998/214
6 §
Julkisen rahoituksen kielto

Suomen Pankki ei saa antaa luottoa Euroopan unionin toimielimille tai laitoksille, Euroopan unionin jäsenvaltiolle, sen alueelliselle, paikalliselle tai muulle viranomaiselle taikka muulle julkisyhteisölle.
...
Tämä laki tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen valtiovalta ei voi tulostaa (eli luoda laillisella kirjanpitokikkailulla "tyhjästä") yhtään ainoaa euroa muille kuin luottolaitoksille. Vastaava kielto löytyy myös euvostoliiton keskuspankille.

Nämä yhdessä tarkoittavat sitä, että euro ei ole valtionvaluutta. Valuutta on erotettu yksittäisistä valtioista. Yksikään 17 valtiosta, jotka käyttävät euroa, ei voi liikkeelle laskea euroja, vaan ovat kyseisen valuutan käyttäjiä. Valtion, joka on omaksunut euron, on lainattava valuuttansa. Niiden on maksettava mitä tahansa velkakirjamarkkinat vaativatkaan.

Koko taloutemme on liikepankkien myöntämien lainojen armoilla!

Ja tämä tässä, oi rakas euvostoliittolainen veronmaksaja, on "uusklassista" velkaorjuutta.

EDIT:
Aivan totta! Olet täysin oikeassa. Euvostoliittoon kuuluvan maan keskuspankilla on oikeus (ja jopa velvollisuus) tulostuttaa euron seteleitä. Mutta miten nämä vasta tulostetut setelit pääsevät kiertoon? Ah, tässäpä vasta kysymys.

11 kommenttia:

JL kirjoitti...

No lainaamalla tietennii...

Anonyymi kirjoitti...

Aiheen vierestä, mitä tarkoittaa kun yritys tippuu roskalaina luokkaan (nokia)? Onko sillä käytännössä mitään vaikutusta, paitsi lainakulut korkeammat ja hakalampi saada lainaa?

misterjukka kirjoitti...

Tuossa aivan muutaman kilometrin päässä kotoani sijaitsee POP pyhäselän pääkonttori, paikkakuntamme ihmiset tuon kyseisen pankin johtokunnassa aikoinaan päättivät irtautua kokonaan Osuuspankkiryhmästä, koska uskoivat jo silloin (aivan oikein) että Osuuspankkiryhmässä joutuisimme isompien kämmäyksien maksumiehiksi, niinkuin myöhemmin sitten ilmenikin.
POP Pyhäselkä vältti varojensa kavalluksen, mutta mitähän nyt on tapahtunut? Suomen vakavaraisin Pankki, jolla on koko maan parhain luottokanta, siis vähiten ongelmaluottoja koko maassa suhteessa lainakantaan, Yle uutiset 6 päivää sitten kertoo näin:

Finanssivalvonta on antanut julkisen varoituksen Pyhäselän Paikallisosuuspankille. Syynä sanktioon on se, että pankki on rikkonut useita laissa ja määräyksissä annettuja riskien hallintaa koskevia vaatimuksia.

Rikkomukset on tehty sijoitustoiminnassa, mikä on Pyhäselän POP-pankin kokoon nähden varsin laajaa. Finanssivalvonta havaitsi laiminlyönnit viime joulukuussa tekemässään tarkastuksessa. Huomautettavaa löytyi pankin markkina- ja maksukykyriskien rajoitus-, seuranta- ja raportointijärjestelmissä.

Pyhäselän Paikallisosuuspankilla on oikeus valittaa varoituksesta Helsingin hallinto-oikeuteen. Julkinen varoitus pankille on harvinainen.

- Tällaiseen hallinnolliseen seuraamukseen on Finanssivalvonnassa turvauduttu viimeksi muutama vuosi sitten, muistelee johtava neuvonantaja Erkki Kontkanen.

Korjauksia jo tehty

Pyhäselän Paikallisosuuspankin toimitusjohtaja Kari Tikka kertoo, että Finassivalvonnan havaitsemat raportoinnin poikkeavuudet liittyvät pankin omien varojen pitkäjänteiseen sijoittamiseen. Kyseessä ei ole asiakasliiketoiminta.

Raportointiin ja sen reaaliaikaisuuteen on jo tehty korjauksia.

Toimitusjohtaja Tikka korostaa, että Pyhäselän Paikallisosuuspankin maksuvalmius ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Pankki ei valita saamastaan julkisesta varoituksesta.

Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt, sijoituspalveluyritykset ja pörssi.

Yle Pohjois-Karjala
#

Olemme tähän saakka olleet erittäin tyytyväisiä kyseisen pankin asiakkaita, mutta nyt herättää suurta kummastusta, mihin kyseiset kiistanalaiset pankin varat onkaan sijoitettu, kun riskianalyysit on pimitetty????

Anonymous kirjoitti...

Tämäkin menee ohi aiheen, mutta liittyy siihen, mistä hra Kani usein puhuu: Miten on mahdollista, että rahatalouden tuntemus on (Suomessa) niin heikolla tasolla.
http://rahajatalous.wordpress.com/2012/04/26/rahan-endogeenisuus-1950-luvun-suomessa/#more-2171

Kiinnostava poiminta Jussi Ahokkaalta J.Vartiaisen ja J.Pekkarisen kirjasta. Ahokas päättää tekstinsä:

..."1950-luvun alussa käyty keskustelu osoittaa, että kuudessa vuosikymmenessä rahatalousjärjestelmämme perusmekanismit ovat muuttuneet hyvin vähän. Tästä huolimatta rahatalouden ja pankkijärjestelmän tuntemus on edelleen varsin heikkoa."

Sivustaseuraajan mielestä ongelmana on, ettei edes käydä keskustelua siitä, miten on mahdollista, että virheellisiä
raha- ja velkakäsityksiä jatkuvasti hyväksytään valtakuntaa ja sen tulevia sukupolvia raskaasti velvoittavien valtiosopimusten perusteluiksi.
Kukaan (paitsi hra Kani) ei ota julkisuudessa esiin, etä oppikirjat ja jopa yliopisto-opetus pursuvat vääriä olettamuksia rahan syntymekanismista, korosta ja velasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

No hyväksyppä sitten vaan ite kaikki kommentit, kerran haluat - mokoma otus.
Kaikki on kuitenkin juuri niin kuin kirjoitat!

Dicatnal Redsz

Ebolakani kirjoitti...

"... mokoma otus."

Pitää katos karsia pois sellaiset kysymykset, jotka saattaisivat horjuttaa esitettyä näkemystä (Köh! Köh!rahajatalous! Köh!).

Hehe!!

Anonyymi kirjoitti...

(Köh! Köh!rahajatalous! Köh!)

Todistustaakka on väitteen esittäjällä.

Ebolakani kirjoitti...

"Todistustaakka on väitteen esittäjällä."

Lue ensin tämä: http://rahajatalous.wordpress.com/2011/02/15/korosta/

ja sitten tämä:
http://ebolakani.blogspot.com/2011/10/aloitetaan-kaari-hihat.html

jari ojala kirjoitti...

Miksi nämä valtiot suostuvat tähän?
Tässähän yksityisten toimijoiden asemaa parannetaan suhteessa valtioihin. Miksi? Eihän valtion laitosten ideana ole tuottaa voittoa, vaan palveluita kansalaisilleen. Hyvinvointipalveluita!
Valtion tehtävä on tuottaa nuo peruspalvelut kaikille tasapuolisesti! Miten tämä saadaan onnistumaan jatkossa?

En ymmärrä tätä "kehitystä"!

Ebolakani kirjoitti...

"En ymmärrä tätä "kehitystä"! "

Ei meidän tarvitse ymmärtää tätä "kehitystä".

Velvollisuutemme ovat työ ja kulutus. Vastuumme on velka. Ja ainoa mahdollisuutemme vaikuttaa lähiympäristöömme on päätös ostaa tai olla ostamatta jotain. Olemme kuluttajia. Tehtävämme on laiduntaa taivaallisen ostoskeskuksen käytävillä.

Takaisin karsinaan siitä!

;))

jari ojala kirjoitti...

Haluaa paremman ostoskeskuksen!

Karsinaan en mene!

:) `.´