1.11.2011

Pankkien kaikki (toiminta)kulut katetaan siitä rahasta, jonka olet niiltä lainannut.

Vähän aikaa sitten Suomen (keskus)pankki julkaisi raportin (PDF) rahoitusjärjestelmän vakaudesta. Herra Kani löysi raportista useita mielenkiintoisia asioita. Mutta jokin tässä raportissa ei jättänyt Kani rauhaan. Noh, Kani otti ja luki raportin uudestan, ja sieltähän se löytyi:
Finanssivalvonta arvioi jo aiemmin Suomen pankkisektorin pysyvän varainhankinnan vajeen suuruutta osana EU:n laajuista arviota Basel III -sääntelyuudistuksen vaikutuksista. Vuoden 2009 lopun tasetietoihin pohjautuvan arvion mukaan vajeen suuruus Suomen koko pankki sektorille oli 25 mrd. euroa.

(Laskelmat perustuvat Aktia Pankin, Nordea Pankki Suomen, OP-Pohjola-ryhmän, Sampo Pankin ja Ålandsbankenin vuosikertomuksiin.)
...
Tulevien Basel III -säännösten myötä vaatimusta kasvatetaan vaiheittain 7 prosenttiin vuoden 2019 alkuun mennessä.
...
Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa seuraavaa: Aktia pankin, Nordea Pankki Suomen, OP-Pohjolan ryhmän, Sampo Pankin sekä Ålandsbankenin täytyy seuraavan kymmenen vuoden aikana kerätä 25 miljardia euroa rahaa täyttääkseen BASEL III -säännöstön vakavaraisuusvaatimuksen. Tämä tekee noin 2,5 miljardia vuodessa.

Lainataanpas Anonyymiä (olet muuten paras!)
palvelumaksut, tilisiirtomaksut, tilihoitomaksut, omistajien osingot, marginaalit ja kaikki muu, mitä pankki keksiikään asiakkaaltaan veloittaa maksetaan rahasta joka on niiltä lainattu.
Eli pankkien kaikki (toiminta)kulut katetaan siitä rahasta, jonka olet niiltä lainannut. Näin ollen tuo 25 miljardia on mahdollista kerätä vain yhdestä paikasta (tai summasta):
Suomalaisten pankkien luotonanto ja takaukset kotimaahan ja ulkomaille olivat vuoden 2010 lopussa yhteensä noin 203 mrd.
Mitä tämä tarkoittaa? Ällistyttävän yksinkertaista: työttömyyttä, konkursseja, maksuhäiriöitä, lainanhoito-ongelmia... kaikkea sitä, mitä vain voidaan saada aikaiseksi, kun vaihdonvälineestä tehdään (tai tulee) niukkaa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vähintäänkin mielemkiintoista miten tämä asia käytännössä kehittyy... Tällä ratkaisulla menee jo monet suuretkin valtiot saneeraukseen. Vai miten kattava sopimus BASE III sitten on?
Tuskin koske pelkästään suomen pankkeja.

Ebolakani kirjoitti...

Euvostoliitto käyttää sitä. Ameriikan ihmemaa myös (eri nimellä). G20 on sen ottanut käyttöönsä, eli kyllä tuota voisi sanoa että se kattaa koko maailman.

Tuhat interwebz pistettä sille, joka löytää maan joka ei käytä BASEL III -säännöstöä.

Anonyymi kirjoitti...

Yle uutisoi tänään Sampo-pankin aloittavan henkilöstövähennykset, en muista tarkkoja lukuja, mutta mahdollisesti tuhansia henkilöitä. Siitä se sitten alkaa...

AK

Anonyymi kirjoitti...

"Tuhat interwebz pistettä sille, joka löytää maan joka ei käytä BASEL III -säännöstöä."

Tällein ihan veikkauksena heittäisin, että Pohjois-Korea.

Ebolakani kirjoitti...

Aijai. Pahan laitoit.

Ilmeisesti pohjois-korean keskuspankin varaphueenjohtaja osallistuu Baselin kokouksiin: http://en.wikipedia.org/wiki/Kim_Wan_Su

Mitään virallista ei tullut vastaan mm. BIS:n sivuilta. Mutta kuka tietää...

Ei nyt sentään. Voitit 1000 interwebz pistettä. Onneksi olkoon!